Turussa julistetaan joulurauha tänään kello 12. Perinne tunnetaan jo 700 vuoden ajalta ja on alun perin tiettävästi Ruotsista. Rauhan julistaminen Turussa 1300-luvulla saattoi alun pitäen liittyä Ruotsin toiveeseen sitoa suomalainen kaupunki tiiviimmin kruunuun, minkä lisäksi myös kotirauhalla ja kristillisillä juhlapyhillä oli erityinen rooli yhteiskunnassa. Julistus on ollut kruunun tapa tiedottaa kansaa ja muistuttaa juhlia varovaisesti ja toisia kunnioittaen sekä pitää alamaiset kurissa ja nuhteessa pyhän suomana vapaa-aikana. Vuosisatojen aikana julistuksen juridinen merkitys on hälventynyt, mutta sillä on nykyäänkin symbolinen ja yhteen tuova merkitys. Se on muistutus toisten huomioimisesta ja rauhanomaisuudesta.

Sittemmin perinnettä on uskallettu soveltaakin. Vuodesta 2011 Yle Turku on pyytänyt tunnetuilta turkulaisilta ajankohtaisia, omanlaisia joulurauhanjulistuksia. Vuonna 2021 tällaisen vaihtoehtoisen julistuksen antoi ohjaaja-dramaturgi Satu Rasila. Ohessa jouluntoivotuksena katkelma Rasilan puheesta:
”-- Maailma tuntuu siis tulleen hulluksi, mutta on se ollut moneen kertaan ihmisen historiassa paljon hullumpikin. Onpa maailmassa ollut sota, pandemia taikka aivan tavallinen ajanjakso, yksi pysyy: nimittäin joulurauhan julistus itse. --
-- Joulurauhan julistus pysyy, sillä sen viesti on ajaton ja muuttumaton. Se on vetoomus yhteiselon ideaalin puolesta. Se on vetoomus ihmisessä olevan hyvän puolesta. Se on kehotus laskea aseet, hillitä kielenkannat ja tyynnyttää kaikenlaiset aggressiiviset kierrokset. --
-- Pystyisimmekö siihen yhden vuorokauden? Kun joulurauha julistetaan, se on kuin yhteiskunnallinen rukous. Olkaamme ihmisiksi, koska on joulu. Olkaamme ihmisiksi, koska halutessamme osaamme olla. Olkaamme ihmisiksi, koska vain silloin joulun ihmeet voivat toteutua.”
 
Joulun rauhaa kaikille!
​
WISEn väki
 
Lähteet:
Elävä perintö -wiki: https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Joulurauhan_julistus_Turussa
Sari Valto: Joulurauhan julistuksen historiaa. Haastattelussa Liisa Seppänen ja Tuomas Heikkilä. https://areena.yle.fi/podcastit/1-50711376
Turun kaupunki: https://www.turku.fi/vanha-suurtori/alueen-historia/joulurauha#:~:text=Joulurauhan%20julistus%20on%20luettu%20Turussa,kaava%20on%20per%C3%A4isin%20vuodelta%201903
Yle Turku: https://yle.fi/a/3-12243675

Jouluaattona vuonna 1914 maailma oli keskellä suurinta siihenastista sotaa. Ensimmäinen maailmansota oli ensimmäinen modernein asein käyty kansainvälinen sota, joka nousisi seuraavina vuosina ihmisen mielettömyyden ja kadotuksen symboliksi. Sodassa kuoli ja vammautui miljoonia ihmisiä, miljoonat joutuivat jättämään kotinsa ja valtavat pakolaismassat liikkuivat Euroopan halki. Tässä kurimuksessa, sodan ensimmäisenä jouluna vuonna 1914, joukko sotilaita lopetti äkkiä ampumisen toivottaakseen vastapuolelle hyvää joulua. Länsirintaman kauhujen keskellä koettiin historiallinen väliaikainen aselepo, joulun aselepo (Christmas Truce). Tapahtuma on legendaksi muodostunut joulutarina ja todistus siitä, että inhimillisyydelle oli sijaa synkimmissäkin paikoissa ja että yksilöt voivat vaikuttaa yhdessä ja usein haluavat hyvää toisilleen.

On osin epäselvää, mitä jouluaattona vuonna 1914 tarkalleen tapahtui tai mikä oli aselevon takana, mutta Time-lehdessä vuonna 2014 julkaistun artikkelin mukaan vaikuttaa siltä, kuin ”pelkkä arkisen olon kurjuus kylmissä, märissä ja tympeissä juoksuhaudoissa kannusti joukot aselepoon omasta aloitteestaan”. Tarinoita jouluaatosta ja joulupäivästä länsirintamalla on paljon ja historioitsijat ovat monista yksityiskohdista eri mieltä, mutta uskotaan, että arviolta satatuhatta sotilasta osallistui noiden päivien aikana paikallisiin ja hetkittäisiin aselepoihin. Joidenkin arvioiden mukaan jouluna pidettiin jopa sata spontaania aselepoa eri puolilla länsirintamaa.

Useiden tarinoiden mukaan kaikki alkoi lumenvalkoisena kuutamoyönä, kun juoksuhaudoissa alettiin kummallakin puolen laulaa tuttuja joululauluja. Eräs brittisotilas kuvaili, että ensin kuultiin saksalaisten hiljaista laulua, johon vain lyhyen matkan päässä olleet brittiläiset joukot vastasivat. Juoksuhaudoissa vastapuolet erotti usein vain lyhyt pätkä ei-kenenkään maata ja osapuolet kuulivat toisensa hyvin. Myöhemmin joissakin osissa rintamaa saksalaiset sotilaat ilmestyivät asemistaan toivottaen hyvää joulua, mihin vastapuoli vastasi ihmetellen. Yhteisissä kohtaamisissa vaihdettiin savukkeita, ruokaa ja lahjoja. Tarinoita on myös vihollisten välisistä jalkapallo-otteluista, joista ainakin kahta pidetään todellisina tapauksina. Ilmiö toistui eri paikoissa ja eri muodoissa pitkin läntistä rintamaa. Eräs saksalainen upseeri kuvasi, että tavatessaan ranskalaisia ei-kenenkään maalla sotilaat tunsivat veljeyttä ja kertoivat haluavansa lopettaa sodan.

Lopulta ilmiö oli kuitenkin väliaikainen. Sota ei päättynyt moneen vuoteen ja monessa osassa rintamaa ampuminen jatkui joulunakin. Tästä huolimatta aselepoa voi pitää inhimillisenä osoituksena halusta rauhanomaisuuteen ja tapaus on jäänyt elämään symbolina. Washington Postissa pohdittiin vuonna 2017, että se symboloi rauhaa ja hyväntahtoisuutta kanssaihmistä kohtaan. Eräs brittiläinen ensimmäisen maailmansodan veteraani totesi vuonna 1930 joulun aselevosta: “I then came to the conclusion that I have held very firmly ever since, that if we had been left to ourselves there would never have been another shot fired.”
 
Lähteet:
Imperial War Museums: https://www.iwm.org.uk/history/the-real-story-of-the-christmas-truce
Imperial War Museums: https://www.iwm.org.uk/history/voices-of-the-first-world-war-the-christmas-truce
The National WW1 Museum And Memorial: http://exhibitions.theworldwar.org/christmas-truce/introduction
Time-lehti: https://time.com/3643889/christmas-truce-1914/
YLE: https://yle.fi/a/3-7707130
 

Vuoden 2021 lopussa ilmestynyt WISEn julkaisu Ääniä Afrikasta – Puheenvuoroja rauhasta ja turvallisuudesta (toim. Anuliina Savolainen ja Anna Starckman) esittelee ajankohtaisia näkökulmia kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan alalta Afrikan viitekehyksessä. Kirja keskittyy Saharan eteläpuolisiin alueisiin ja antaa äänen asiantuntijoille Afrikassa ja Suomessa. Kirja tehtiin yhteistyössä CMC Finlandin kanssa.

Afrikkaan keskittymisellä on 2020-luvulla useita syitä. Afrikka on tärkeä kaikille eurooppalaisille, ja EU pyrkiikin kehittämään yhteistyötä Afrikan unionin ja sen jäsenmaiden kanssa. Samalla Afrikalla on tärkeä rooli Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Suomen Afrikka-strategian (2021) tavoitteena on kehittää Suomen Afrikka-politiikan kokonaisvaltaisuutta ja johdonmukaisuutta. Suomalaisilla on paljon yhteistyötä eri Afrikan maiden ja niiden kansalaisten kanssa, ja monilla kansalaisjärjestöillä on erilaisia rauhanrakennus- ja ihmisoikeusprojekteja Afrikassa, joissa on pyritty osallistamaan paikallisia asukkaita. Useat Afrikan maat ovat olleet mukana myös Suomen kehitysyhteistyössä. Lisäksi useilla maailmanlaajuisilla ongelmilla, kuten ilmastonmuutos, on vakavia seurauksia erityisesti Saharan eteläpuoleisen Afrikan maissa. Arvioidaan, että tulevaisuudessa Afrikan maissa nähdään aiempaa useampia kansainvälisiä kriisinhallintaoperaatioita.

Suomen Afrikka-strategian taustalla ovat Afrikan maiden talouskehitys, väestönkasvu sekä näkyvämpi rooli maailmanpolitiikassa ja taloudessa. Strategian pyrkimyksenä on Suomen ja Afrikan maiden suhteiden kehittäminen ja monipuolistaminen, yhteyksien vahvistaminen sekä yhteisten intressien löytäminen. Lähtökohtana ovat Suomen intressien ohella Afrikan unionin Agenda 2063 Africa We Want-tavoitteet, joiden avulla unioni pyrkii toteuttamaan vision vuodelta 2013:
”An integrated, prosperous and peaceful Africa, driven by its own citizens, representing a dynamic force in the international arena.”

On tärkeä muistaa, että usein lännessä tuntemattomaksi jäävä tai yhtenäiseksi massaksi ajateltu Afrikka ei ole vain sodista ja hädästä kärsivä maanosa. Afrikassa on paljon erilaisia maita, joista jokaisella on omat tarpeensa, kulttuurinsa ja tilanteensa. Maanosassa on nähtävillä paljon positiivista ja hyvää, jota on syytä esitellä. Samalla on nähtävissä halua muutokseen. Kansalaisyhteiskunta ja sen eri tahot, erityisesti naisjärjestöt, saavat paljon aikaan monessa maassa ja monin paikoin muutosta parempaan on nähtävillä. Tässä kaikessa tarvitaan kuitenkin yhteistyötä ja paikallisten osallistamista. Myös nouseva nuori sukupolvi haluaa vaikuttaa.

Ulkoministeri Pekka Haavisto toteaakin kirjan alkusanoissa: ”Rauhan, turvallisuuden ja kestävän kehityksen tie on ainoa tie eteenpäin myös Afrikassa. Pitkä läsnäolo vahvistaa rakenteita ja tukee uutta sukupolvea, joka ei enää suostu elämään vaaran ja kärsimyksen keskellä. Ennen kaikkea tämä koskee naisten ja tyttöjen asemaa - esimerkiksi koulutus on jotakin, joka säilyy ihmisen korvien välissä koko elämän ajan.”
 
Lue lisää:
Afrikan unioni: https://au.int/en/agenda2063/overview
Ulkoministeriö: https://um.fi/suomen-afrikka-strategiasta
Ääniä Afrikasta – puheenvuoroja rauhasta ja turvallisuudesta. Toim. Anuliina Savolainen ja Anna Starckman. (2021) https://www.widersecurity.fi/uploads/1/3/3/8/13383775/wise_aaniaafrikasta_web.pdf

Vuonna 2018 ilmestynyt WISEn julkaisu Yhdessä enemmän – Kriisienhallintaa kokonaisvaltaisesti (toim. Roope Siirtola ja Anne Palm) esittelee Suomen osallistumista kokonaisvaltaiseen kriisinhallintaan ja nostaa esiin suomalaisten asiantuntijoiden ajatuksia kriisinhallinnasta. Teos tarkastelee toimijoiden välistä yhteistyötä sekä tulevaisuuden mahdollisuuksia ja haasteita. Sisäministeriö antoi WISElle tukea kirjan tekemiseen.

Teoksen alussa Laura Yli-Vakkuri ja Vesa Kotilainen sisäministeriöstä kirjoittavat, että kokonaisvaltainen lähestymistapa kattaa kokonaisen ”tuki-instrumenttien kirjon”, johon kuuluvat siviili- ja sotilaallinen kriisinhallinta, rauhanvälitys, humanitaarinen apu ja kansainvälinen pelastustoiminta ja kehitysyhteistyö. Kansalaisjärjestöt ovat toimijoina yhtä tärkeitä ja merkittäviä kuin valtiolliset toimijat. Kirjoittajien mukaan: ”WISE marssittaa esiin kirjan sivuilla hyvin vakuuttavan ryhmän asiantuntijoita pohtimaan, miten eri toimijat voisivat pelata yhteen entistä tehokkaammin konfliktimaiden auttamiseksi.” Neljä vuotta sitten (2018) kokonaisvaltaista lähestymistapaa oltiin jo kehittämässä ”voimakkaasti” EU:n globaalistrategian myötä ja Suomessakin oli jo hyviä esimerkkejä eri toimijoiden yhteen tuomisesta ja verkostoitumisesta kuten jo kaksi kertaa järjestetty Kriisinhallinta NYT -tapahtuma.

Kirjan myötä haluttiin lisätä keskustelua kokonaisvaltaisuudesta, monimuotoisesta ja monenvälisestä konfliktien ratkaisusta. Samalla osoitetaan yhteistyön etuja esittelemällä eri toimijoita ja annetaan työkaluja kriisien hallintaan ja rauhanrakentamiseen. Keskustelu aiheesta on neljä vuotta myöhemminkin tärkeää ja teoksen osoittamat keinot ja ongelmat ovat monin paikoin edelleen ajankohtaisia.

Kirjan toimittajat Anne Palm ja Roope Siirtola toteavat teoksen loppusanoissa:
”Toiminta kriisialueilla yhdessä on monimutkaista, mutta mitä enemmän käsittelemme asiaa, sitä paremmin voimme tehdä vaikuttavaa työtä ja varautua tulevaisuuteen. Vaikka viralliset dokumentit ja puheet korostavat kokonaisvaltaisuutta, on vielä paljon matkaa siihen, että kaikki toimii moitteettomasti.” Oikeaan suuntaan olemme kuitenkin menossa.
 
Lue lisää:
Yhdessä enemmän – Kriisien hallintaa kokonaisvaltaisesti. Toim. Roope Siirtola ja Anne Palm (2018) https://www.widersecurity.fi/uploads/1/3/3/8/13383775/wise-yhdess%C3%A4enemm%C3%A4n%E2%80%93kriisienhallintaakokonaisvaltaisesti_2.pdf

Reilu kolmekymmentä vuotta sitten, joulukuun 20. päivänä vuonna 1991, Nato perusti The North Atlantic Cooperation Councilin, jonka tarkoitus oli toimia foorumina vuoropuhelulle ja yhteistyölle Naton ja entisten Varsovan liiton maiden kanssa. Moninkeskinen yhteistyö tasoitti tietä mm. rauhankumppanuusyhteistyölle (johon Suomi liittyi vuonna 1994) ja Euroatlanttiselle kumppanuusneuvostolle (johon Suomi liittyi vuonna 1997). Suomi onkin pitkään ollut mukana eri foorumeissa ja yhteistyössä Naton kanssa.

Venäjä hyökkäys Ukrainaan ajoi Euroopan ja maailman turvallisuustilanteen murrokseen ja johti Suomessa ja Ruotsissa Nato-keskustelun äkkikäännökseen. Maat päättivät liittyä Natoon keväällä 2022. Suomessa naapurimaan ryhtyminen sotaan ja sen osoittama piittaamattomuus valtioiden suvereniteettia kohtaan horjutti turvallisuuden tunnetta. Lähes heti sodan alettua suomalaisten varautuneempi Nato-kanta kääntyi lähes päälaelleen. Nyt maa pyrkii nopealla aikataululla osaksi Pohjois-Atlantin liittoa. Todettiin, kuten monissa valtiollisissa lähteissä kirjoitetaan, ”turvallisuusympäristön muuttuneen perustavanlaatuisesti.” Suomesta tuli Naton tarkkailijajäsen 5.7.2022.

Nato perustettiin vuonna 1949 niin kutsutussa Washingtonin sopimuksessa 12 maan kesken. Nato on puolustusliitto, mutta sen voidaan katsoa olevan myös arvoyhteisö. Sillä on 30 jäsenmaata, joista 21 kuuluu Euroopan unioniin. Naton periaatteet on kirjattu vuoden 1949 peruskirjaan. Yhteinen puolustus on Naton tärkein tehtävä, ja peruskirjan 5. artiklan mukaan hyökkäys yhtä jäsenmaata kohtaan tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia kohtaan.

Suomen suhde liittoon oli pitkään varovaisen myötämielinen. Kylmän sodan Suomessa liittoutumattomuus oli turvallisuuspolitiikan tasapainottelun väline. Sittemmin maa hakeutui, kuitenkaan liittymättä, hyvin lähelle Natoa ja sen kumppaneita. Järjestön kanssa on tehty pitkään yhteistyötä mm. kriisinhallintaoperaatioissa ja kumppanuuden tavoitteena on ollut sotilaallisen kyvykkyyden, yhteistoimintakyvyn ja kansainvälisen kriisinhallinnan kehittäminen. Suomi ja Nato ovat käyneet pitkään säännöllistä vuoropuhelua, jonka kautta Suomi on edistänyt ulko- ja turvallisuuspoliittisia tavoitteitaan.

Valtioneuvosto on todennut, että Nato-jäsenyys lisäisi Suomen, Itämeren alueen ja Pohjois-Euroopan turvallisuutta. Suomi vahvistaisi Naton yhteistä puolustusta ja jäsenenä Suomi olisi mukana päättämässä maalle tärkeistä turvallisuuspoliittisista kysymyksistä. Järjestö tarjoaakin foorumin, jolla jäsenmaat voivat neuvotella yhdessä turvallisuushaasteista ja päättää toimista niihin vastaamiseksi. Tällä hetkellä monet pohtivat, millaisen jäsenen Nato saisi Suomesta. Liittyminen tarkoittaa myös puolustuspolitiikan uudelleen suuntaamista ja sopeutumista. Millainen jäsen Suomi olisi? Ja millaisia asioita Suomi voisi edistää Natossa?
​
WISE painottaa, että Naton jäsenenäkin tulee korostaa inhimillistä turvallisuutta, monenkeskisen yhteistyön vahvistamista, globaalin vastuun kantamista ja rauhan rakentamista. Suomen tulee Naton jäsenenä olla mukana korostamassa ja kehittämässä inhimillisen turvallisuuden periaatetta kaikessa kriisinhallinnassa.
 
Lähteet:
Nato: https://www.nato.int/nato-welcome/index.html
Naton The North Atlantic Cooperation Council: https://www.nato.int/cps/en/natolive/topics_69344.htm
Puolustusministeriö: https://www.defmin.fi/vastuualueet/kansainvalinen_puolustusyhteistyo/nato-yhteistyo#7278aa88
Valtioneuvosto: https://valtioneuvosto.fi/suomi-ja-nato

 
”Suomi pyrkii kriisinhallintaan liittyvissä toimissa parantamaan kriisialueiden naisten ja tyttöjen asemaa sekä edistämään sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista. Jo vuosien ajan Suomi on johdonmukaisesti edistänyt ihmisoikeuksien ja tasa-arvon huomioimista läpileikkaavina teemoina kriisinhallinnassa, kiinnittäen erityistä huomiota naisten asemaan sekä lasten suojeluun aseellisissa konflikteissa.” – Pekka Haavisto teoksessa Naiset kriisejä hallitsemassa – Päätöslauselman 1325 kaksi vuosikymmentä (2020)

Vuonna 2020 ilmestynyt WISEn julkaisema ja Anne Mäki-Rahkolan toimittama Naiset kriisejä hallitsemassa – Päätöslauselman 1325 kaksi vuosikymmentä tarkastelee YK:n päätöslauselman ”Naiset, rauha ja turvallisuus” ajankohtaisuutta ja agendaa nykypäivässä sekä sen vaikutuksia kokonaisvaltaiseen kriisinhallintaan. Teos esittelee suomalaisia naisia, jotka ovat ansioituneet kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan parissa eri puolilla maailmaa. Kirja on tehty yhteistyössä Kriisinhallintakeskus CMC Finlandin kanssa.

Naisten rooli kriisinhallinnassa on tärkeä ja Suomi on tehnyt sen eteen paljon töitä. Naisten ja tyttöjen asemaa pyritään parantamaan kriisialueilla, ja samalla lähes puolet Suomen siviilikriisinhallinnan asiantuntijoista on naisia. Luku on yksi korkeimmista maailmassa. Suomessa on pyritty edistämään lisäksi naisten osallistumista sotilaalliseen kriisinhallintaan, ja Suomi on tukenut naisrauhanturvaajakoulutusta esimerkiksi Afrikassa ja Aasiassa sekä kannattanut naisrauhanturvaajien määrän lisäämistä YK:ssa. Suomessa operaatioihin lähtevää henkilöstöä koulutetaan sukupuoli- ja tasa-arvokysymyksissä. Suomi on pyrkinyt myös vaikuttamaan siihen, että kysymykset huomioidaan kansainvälisten järjestöjen kriisinhallinnan suunnittelussa ja toteutuksessa.

Vaikka naisten roolin vahvistamiseksi on tehty jo hyvää työtä, on asiassa edelleen paljon tehtävää. Yhä nykyään naiset nähdään usein uhreina tai heidän ei katsota sopivan esimerkiksi sotilaallisiin rooleihin. Rauhanneuvotteluissa naisten osuus on ollut musertavan pieni. Toisaalta on havaittavissa positiivisia merkkejä ja lasikattojen murtumista. Puolustusvoimissa naisten osallistuminen on entistä yleisempää, mikä madaltaa kynnystä muutokselle. YK:n tasolla ja maailmanlaajuisesti muutos tapahtuu hitaasti puheista huolimatta, mutta tätä kehitystä on mahdollista vauhdittaa valtioiden, järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan ponnistuksin. Naiset tulee nähdä aktiivisina toimijoina niin kriisinhallinnassa kuin rauhanrakentamisessa.

Vuonna 2021 YK:n pääsihteeri visioi järjestön tulevaisuudentavoitteita raportissa ”Our Common Agenda”, johon sisällytettiin uusi rauhanohjelma ”A New Agenda for Peace”, joka edistäisi kokonaisvaltaista ja integroitua lähestymistapaa rauhaan ja turvallisuuteen. EU:n YK-delegaation johtaja Olof Skoog totesi helmikuussa 2022 puheessaan YK:lle, että uuden rauhanohjelman tulisi vahvistaa sitoutumista Naiset, rauha ja turvallisuus -teemaan ”varmistamalla täyden ja merkityksellisen naisten osallistumisen kaikissa rauhanprosessin ja rauhanrakentamisen vaiheissa sekä takaamalla tämän täytäntöönpanon vastuullisuuden.”

EU:n neuvoston lehdistötiedotteessa marraskuussa 2022 ilmoitettiin neuvoston tukevan YK:n uutta agendaa ja naisten roolin sekä sukupuolten tasa-arvon vahvistamista rauhan ja turvallisuuden kysymyksissä. Samalla neuvosto totesi huolensa siitä, että aseellisilla konflikteilla on suhteettomia vaikutuksia tyttöihin ja naisiin ja seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva väkivalta korostuvat myös verkkoympäristössä. Neuvosto tuomitsi väkivallan, kostotoimet ja iskut naisia ja tyttöjä vastaan. Se painotti naisten täysipainoisen ja tasa-arvoisen osallistumisen ja naisten johtajuuden vahvistamista konfliktinehkäisyssä ja -ratkaisussa konfliktien kaikissa vaiheissa, kuten sovitteluprosesseissa, kriisinhallinnassa, rauhanvälityksessä ja jälleenrakennuksessa. Naisilla on tärkeä rooli kestävien ratkaisujen saavuttamiseksi:
 ”A substantial increase in women’s leadership and participation in all aspects of peace and security is necessary not only for the sake of human rights and gender equality, inclusive governance and social cohesion, but also for the sustainable resolution of conflicts and crises.”
 
Lähteet ja lisäluettavaa:
EEAS: https://www.eeas.europa.eu/delegations/un-new-york/eu-statement-%E2%80%93-un-general-assembly-our-common-agenda-frameworks-peaceful_en?s=63
Euroopan neuvosto 14.11.2022: https://www.consilium.europa.eu/en/press/press-releases/2022/11/14/council-conclusions-on-women-peace-and-security/
Kirkon Ulkomaanapu: https://www.kirkonulkomaanapu.fi/ajankohtaista/blogi/naisilla-on-kasvava-rooli-kriisinhallinnassa/
Suomen 1325-verkosto: https://1325.fi/
Naiset kriisejä hallitsemassa – Päätöslauselman 1325 kaksi vuosikymmentä. Toim. Anne Mäki-Rahkola (2020). https://www.widersecurity.fi/uploads/1/3/3/8/13383775/wise_naiset_kriisej%C3%A4_hallitsemassa_final.pdf

"Tärkeämpää kuin se mitä muistamme, on se mitä emme saa unohtaa”. – Helena Ranta

Menneisyydellä on suuri rooli ihmisten tavassa käsittää maailmaa ja historia kertomuksineen heijastelee inhimillistä tarvetta selittää elämää taaksepäin. Koska historialliset selitykset ovat iso osa maailmankuvaamme, herättää se tieteenä ja muina esityksinä voimakkaita tunteita. Kun vaikeisiin historian kipukohtiin puututaan tai todellisuus ei vastaa olemassa olevaa kuvaa, ihminen voi kokea järkytystä. Voimansa vuoksi historiaa käytetään myös väärin. Sen kautta perustellaan sotia, sortoa ja muukalaisvihaa. Mutta toisaalta historia voi vapauttaa, antaa äänen kärsineille, madaltaa kynnystä menneen käsittelylle ja luoda tietä sovintoon. Historian kautta voidaan edesauttaa rauhaa, ymmärrystä ja kehitystä.

Historialla on merkittävä rooli konfliktinjälkeisen yhteiskunnan psykologiassa. Martti Ahtisaari on kirjoittanut, että historian ymmärtäminen on välttämätön osa rauhanprosessia, sillä sen avulla voidaan vastata menneen vaikeisiin kysymyksiin, jotka selittävät konfliktin syttymistä ja sen tapahtumia. Historian merkitystä konfliktien jälkeisessä yhteiskunnassa tutkinut Sirkka Ahonen on todennut, että kriisinjälkeinen yhteiskunta etsii uusia näkökulmia ja merkityksiä menneestä, jotta henkinen ja fyysinen jälleenrakentaminen voidaan aloittaa. Toisaalta sodan jäljiltä muodostuva yhteiskunnallinen muisto on raskas taakka, ja sovittaminen ja vaikeiden asioiden avaaminen vaativat usein etäisyyttä tapahtuneeseen. 

Kansanedustaja Erkki Tuomioja on todennut, että historialla voi olla terapeuttinen vaikutus konfliktin jälkeen. Se auttaa kursimaan kokoon hajonnutta yhteisöä. Historiantutkijoiden Ville Kivimäki, Kirsi-Maria Hytönen ja Petri Karonen mukaan sodan kulttuurinen käsittely ja henkinen jälleenrakennus ovat osa valtioissa sodan jälkeen läpikäytävää ”rauhankriisiä”. Tämän monivaiheisen prosessin tarkoitus on palauttaa sota-ajan rakenteet vastaamaan rauhanajan tarpeita ja siihen kuuluvat esimerkiksi valtion vakauttaminen ja tulevaisuudenuskon luominen.

Selkeytyvä kuva menneestä voi olla ristiriitainen prosessi, mutta myös kuroa umpeen railoja. Se mahdollistaa keskustelua ja sovinnollisuutta ja moniäänisyydellä voidaan purkaa myyttejä. Esimerkiksi Pohjois-Irlannin konfliktin ratkaisemisessa, niin kutsuttuun Pitkänperjantain sopimukseen vuonna 1998 johtaneessa prosessissa, historia oli keskeisessä roolissa. Irlannin entinen ulkoministeri Eamon Gilmore totesi Ylelle vuonna 2016, että tällaisissa neuvotteluissa on taipumus vältellä historiaa, mutta Pohjois-Irlannin rauhanprosessissa tietoisesti päätettiin, että historiaa ja menneen tapahtumia tulee ymmärtää paremmin. Sen ei pidä olla roistojen ja sankarien historiaa, vaan ihmisten historiaa, jonka kautta lähestytään sovintoa ja rauhaa.

Kriittisellä historiantutkimuksella on merkitystä. Ymmärryksen kautta se voi auttaa konfliktien repimien suhteiden selittämisessä ja sovinnollisuuden lisäämisessä, ja sen avulla voidaan rakentaa kuvaa menneestä ja sen eri äänistä. Samalla tulisi päästä kohti empaattisempaa tapaa käsitellä ja muistaa asioita sekä purkaa myyttejä ja rajoja. Maailman mustavalkoiset totuudet ovat vaarallisia – ja olemattomia. Historiaa tulee ymmärtää myös siksi, ettei alistuta sen väärinkäytölle.

Lähteet:
Coming to Terms with a Dark Past – How Post-Conflict Societies Deal with History. Sirkka Ahonen (2012).
Helena Ranta Forum: https://www2.helsinki.fi/fi/konferenssit/helena-ranta-forum
Historian käyttö ja väärinkäyttö. Toim. Antti Blåfield. Siltala. (2016)
Voiko historiaa hyvittää? – Historiallisten vääryyksien korjaaminen ja anteeksiantaminen. Toim. Jan Löfström. (2012)
Rauhaton rauha – Suomalaiset ja sodan päättyminen 1944–1950. Toim. Ville Kivimäki & Kirsi-Maria Hytönen. (2015)
YLE Tiedeykkönen: Historian käyttö ja väärinkäyttö konflikteissa https://areena.yle.fi/podcastit/1-3394283  

”Kansainvälisten humanitaarisen avun periaatteiden mukaisesti jokaisella ihmisellä on oikeus saada apua riippumatta etnisestä taustasta, uskonnosta tai kansallisuudesta. Humanitaarinen apu kunnioittaa paikallista kulttuuria ja tapoja, ja työtä tehdään yhdessä paikallisten ihmisten kanssa.” – Kirkon Ulkomaanapu

Humanitaarinen toimina kuuluu kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan työkaluihin. Humanitaarisen avun tehtävä on auttaa sodan ja luonnonkatast­rofien uhreja tarpeiden perus­teella puolueettomasti, riippu­mattomasti ja tasapuolisesti. Se on ihmishenkien pelastamiseksi ja hädänlievittämiseksi kehitetty apumuoto, jonka keskeinen tavoi­te on ihmisarvon ylläpitä­minen vaikeissa olosuhteissa. Se tarkoittaa esimerkiksi materiaalis­ta ja logistista tukea, ruoka-apua, suojaa, terveydenhuoltoa, suoje­lua fyysisiltä ja psyykkisiltä haitoil­ta sekä koulutusta hätätilanteissa. Avun antamisesta vastaavat hu­manitaariset järjestöt, kuten Pu­nainen Risti, Punainen Puolikuu, YK ja eri kansalaisjärjestöt. Tällä hetkellä maailmanlaajuinen humanitaarisen avun tarve on ennätyksellisen suuri. YK:n mukaan apua tarvitsee yli 300 miljoonaa ihmistä.

Humanitaarisella avulla pyritään pelastamaan ihmishenkiä. Se on elämää suojelevaa ja pelastavaa toimintaa ja sitä voidaan antaa kriisien aikana ja niiden jälkeen, mutta apu on tarkoitettu lyhytaikaiseksi ja välittömään tarpeeseen. Se on osa laajempaa kokonaisuutta ja tuen jatkumoa, joka auttaa ihmisisä ja yhteisöjä selviytymään kriiseistä ja konflikteista. Esimerkiksi Suomi pitää tärkeänä, että kriisien ennaltaehkäisy, humanitaarinen apu, rauhan- ja jälleenrakennus ja kehitysyhteistyö sovitetaan joustavasti yhteen.

Suomen apu perustuu avunpyyntöön ja kohdennetaan tarvearvioinnin perusteella maihin, joista on esitetty YK:n koordinoima humanitaarisen avun järjestöjen yhteinen apuvetoomus. Ulkoministeriö ohjaa humanitaarisen avun ra­hoituksen YK-järjestöjen, kan­sainvälisen Punaisen Ristin ja suomalaisten avustusjärjestöjen kautta. Suomen toiminta perustuu YK:n periaatteisiin, ihmisoikeus­sopimuksiin sekä kansainväliseen humanitaariseen ja pakolaisoi­keuteen. Toimintatavat pohjaavat humanitaarisiin periaatteisiin: inhimillisyyteen, tasapuolisuuteen, puolueettomuuteen ja riippumat­tomuuteen. Suomi korostaa kaik­kein haavoittuvimmassa asemas­sa olevien, erityisesti vammaisten, naisten ja tyttöjen huomioimista ja suojelua.

Heinäkuussa 2022 Suomen hallitus hyväksyi 70 miljoonan euron lisätuen Ukrainaan, missä humanitaarinen tilanne on Venäjän aloittaman sodan jälkeen jatkuvasti heikentynyt. Lisätuesta 30 miljoonaa euroa kohdennetaan humanitaariseen apuun. Apu vastaa Venäjän hyökkäyksen aiheuttamiin välittömiin tarpeisiin ja sitä kohdistetaan muun muassa ruokaturvaan, lisääntymisterveyspalveluihin, opettajien palkanmaksuun ja kotinsa menettäneiden ukrainalaisten asuttamiseen. Suurimmat tarpeet liittyvät ruokaturvaan, suojeluun ja käteisapuun.
​
Ukrainan osalta humanitaarisen avun rahoituksesta osia kohdennetaan esimerkiksi YK:n Ukraina-korirahastolle, joka tukee pakallisia avustusjärjestöjä, maailman ruokaohjelma WFP:lle sekä YK:n väestörahaston kautta lisääntymisterveyden edistämiseen, seksuaalisen väkivallan ehkäisyyn ja uhrien tukemiseen. Tukea saavat etenkin haavoittuvimmassa asemassa olevat itä- ja etelä-Ukrainassa. Aikaisemmin Suomi on antanut Ukrainaan 21 miljoonaa euroa lisätukea, josta 9,2 miljoonaa euroa on kohdistettu humanitaariseen apuun.
 
Lähteet ja lisäluettavaa:
Euroopan parlamentti: https://www.europarl.europa.eu/factsheets/fi/sheet/164/humanitaarinen-apu
Kirkon Ulkomaanapu: https://www.kirkonulkomaanapu.fi/mita-teemme/humanitaarinen-apu/
Suomen Punainen Risti: https://www.punainenristi.fi/tyomme/kansainvalinen-apu/humanitaarinen-apu/
Ulkoministeriö: https://um.fi/humanitaarinen-apu
Valtioneuvosto: Suomelta humanitaarista apua, väliaikaisia asuntoja sekä julkisen hallinnon tukea Ukrainaan (valtioneuvosto.fi)
Yhdessä enemmän – Kriisien hallintaa kokonaisvaltaisesti. Toim. Roope Siirtola ja Anne Palm (2018) https://www.widersecurity.fi/uploads/1/3/3/8/13383775/wise-yhdess%C3%A4enemm%C3%A4n%E2%80%93kriisienhallintaakokonaisvaltaisesti_2.pdf
YK-liitto: https://www.ykliitto.fi/yk-teemat/humanitaarinen-toiminta#:~:text=Humanitaarisen%20toiminnan%20tavoitteena%20on%20ihmishenkien,humanitaariset%20kriisit%20koskettavat%20eniten%20siviiliv%C3%A4est%C3%B6%C3%A4. 

European Peacebuilding Liaison Office (EPLO) on riippumaton kansalaisyhteiskunnan foorumi rauhanrakentamiseen ja konfliktinehkäisyyn sitoutuneille eurooppalaisille kansalaisjärjestöille, verkostoille ja ajatushautomoille. EPLO pyrkii vaikuttamaan EU:n ja sen jäsenvaltioiden konfliktinehkäisy- ja rauhanrakennustyöhön.

EPLO perustettiin vuonna 2001. WISEn edeltäjä KATU ja CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation liittyivät EPLOn toimintaan vuonna 2005. Viime vuonna Suomesta liittyi mukaan SaferGlobe. Tällä hetkellä EPLOlla on 48 jäsenjärjestöä 18 eurooppalaisesta maasta. Näihin kuuluu kansalaisjärjestöjä, kansalaisverkostoja ja ajatushautomoita 13 EU-maasta sekä Isosta-Britanniasta, Kosovosta, Norjasta, Serbiasta ja Sveitsistä.

EPLO pyrkii toiminnallaan tuomaan lisäarvoa jäsenjärjestöilleen. Jäsenjärjestöt hyötyvät muiden kumppanien kokemuksista ja kontakteista, saavat vertaistukea tarvittaessa ja kehittävät yhteishankkeita. EPLO vaikuttaa asioihin laajana yhteisenä rintamana antamalla yhteisiä kannanottoja ja viemällä niitä eteenpäin EU:n eri elimissä.  EPLOn yleiskokous kokoontuu kerran vuodessa.

EPLO tekee laaja-alaista vaikuttamis- ja asiantuntijatyötä. Sen jäsenjärjestöjen edustajista kootut työryhmät käsittelevät mm. seuraavia teemoja: rauhanrakentaminen ja sen rahoitus, ilmastokriisi, naiset, rauha ja turvallisuus (1325) ja EU:n tuki rauhanprosesseille. Alueellinen fokus on erityisesti EU:n ja Afrikan suhteissa, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa sekä itäisissä kumppanimaissa ja Länsi-Balkanilla.

EPLO käy vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan ja EU:n poliittisten päättäjien välillä rauhan ja konfliktin kysymyksistä Civil Society Dialogue Network (CSDN) -mekanismin kautta, jonka rahoitus tulee Euroopan komissiolta ja Euroopan ulkosuhdehallinnolta.

WISE on EPLOn jäsen. Yhteistyö EPLOn ja sen jäsenjärjestöjen kanssa on WISElle tärkeää, koska siviilikriisinhallintaa koskeva strateginen työ ja operaatioiden suunnittelu tapahtuvat EU:n tasolla. WISE seuraa aktiivisesti kansainvälisten järjestöjen, erityisesti EU:n ja Etyjin toimintaa laajan turvallisuuden kysymyksissä.
 
Lähteet:
EPLO: https://eplo.org/about-us/timeline/
EPLO: https://eplo.org/about-us/member-organisations/
WISE: https://www.widersecurity.fi/wise.html

Sotilaallisella kriisinhallinnalla tar­koitetaan sotilaallisin keinoin to­teutettavaa kriisinhallintaa, jonka tarkoitus on ylläpitää tai palaut­taa kansainvälistä rauhaa ja tur­vallisuutta, tukea humanitaarista apua ja suojata siviiliväestöä. Sotilaallinen kriisinhallinta ja rauhanturvaamiseen osallistuminen ovat jo pitkään olleet tärkeä osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Vuodesta 1956 alkaen Suomi on ollut mukana yli 40 rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatiossa. Suomi on ollut myös operaatioiden johtotehtävissä. Sotilaallinen kriisinhallinta tai rauhanturvaaminen määritti pitkään kriisinhallinnan kuvaa Suomessa ja se on edelleen tärkeä työkalu vaikeissa konfliktiolosuhteissa sekä merkittävä osa kokonaisvaltaista kriisinhallintaa. Kansainvälisesti suuria sotilaallisen kriisinhallinnan toimijoita ovat esimerkiksi YK, EU ja Nato.

Kansainväliseen sotilaalliseen krii­sinhallintaan osallistuminen on Puolustusvoimien lakisääteinen tehtävä. Vuonna 2021 sotilaallisissa kriisinhal­lintatehtävissä palveli noin 360 suomalaista ympäri maailmaa. Operaatioihin osallistumista määrittää laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta (2006), jonka mukaan Suomi voi osallistua kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta ylläpitävään tai palauttavaan sekä humanitaariseen ja siviiliväestön suojaamiseen tähtäävään sotilaalliseen kriisinhallintaan. Kriisinhallintalain mukaan tehtävissä voi palvella kerrallaan enintään 2000 suoma­laista.

Puolustusministeriö vastaa toimintaan osallistumisen poliittisesta valmistelusta, valvonnasta ja ohjauksesta ulkoministeriön ohella. Puolustusvoimat vastaa sotilaallisen kriisinhallinnan käytännön valmistelusta ja toimeenpanosta. Puolustusvoimien kansainvälinen keskus FINCENT kouluttaa johtajia ja asiantuntijoita YK:n, EU:n, Afrikan unionin ja Naton operaatioihin. Sen lisäksi Porin prikaatin Kriisinhallintakeskus vastaa Maavoimien rauhanturvaajien peruskoulutuksesta kansainvälisiin operaatioihin, keskus kouluttaa vuosittain noin 1000 rauhanturvaajaa erilaisiin toimintaympäristöihin. Porin prikaatissa saa koulutuksen myös Suomen kansainvälinen valmiusjoukko (SKVJ), joka on kriisinhallintatehtäviin erikoiskoulutuksen saanut varusmiesjoukko. Yli puolet koulutuksen saaneista varusmiehistä lähtee rauhanturvaajiksi puolentoista vuoden sisällä palveluksen päättymisestä. Sotilaallisessa kriisinhallinnassa käytössä onkin pääosin samat voimavarat kuin kansallisessa puolustuksessa, ja toiminnasta kertyy arvokasta kokemusta puolustusvoimien käyttöön.

Puolustusministeriö on todennut, että ”tarve monimuotoisemmalle ja vaativammalle sotilaalliselle kriisinhallintatoiminnalle on lisääntynyt.” Se edellyttää toimintakykyä ja yhä tiiviimpää yhteistyötä. Samalla kansainvälisten järjestöjen rooli on korostunut ja alueellisten ja paikallisten rakenteiden vahvistaminen sekä näiden toimintakyvyn tukeminen ovat enemmän esillä myös sotilaallisen kriisinhallinnan osana.

Tällä hetkellä suomalaisia osallistuu seuraaviin operaatioihin: Libanon (UNIFIL), Kosovo (KFOR), Irak (OIR), Irak (NMI), Mali (EUTM Mali), Mali (MINUSMA), Somalia (EUTM Somalia), Välimeri (EUNAVFOR MED) ja Lähi-itä (UNTSO). Osallistuminen Afganistanissa (RS) päättyi vuonna 2021.
 
Lähteet:
Maavoimat: https://maavoimat.fi/porin-prikaati/tietoa-meista
Porin prikaatin Kriisinhallintakeskus: https://maavoimat.fi/kriisinhallintakeskus
Puolustusministeriö: https://www.defmin.fi/vastuualueet/sotilaallinen_kriisinhallinta#7278aa88
Puolustusvoimat: https://puolustusvoimat.fi/web/fincent/tietoa-meista
Suomen kansainvälinen valmiusjoukko SKVJ https://intti.fi/skvj
Ulkoministeriö: https://um.fi/kriisinhallinta#Sotilaallinen_kriisinhallinta
​Vaikuttavaa kriisinhallintaa - Kriisinhallinnan parlamentaarisen komitean suosituksia Suomen kriisinhallinnan kehittämiseksi. Kriisinhallinnan parlamentaarinen komitea: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162943/VN_2021_13.pdf?seque
Yhdessä enemmän – Kriisien hallintaa kokonaisvaltaisesti. Toim. Roope Siirtola ja Anne Palm (2018) https://www.widersecurity.fi/uploads/1/3/3/8/13383775/wise-yhdess%C3%A4enemm%C3%A4n%E2%80%93kriisienhallintaakokonaisvaltaisesti_2.pdf
​