​WISEn mentoriohjelma rakentaa polkuja tulevaisuuteen

Käsi sydämelle – mitä työelämältä oikeasti toivot? Miten nämä toiveet liittyvät muuhun elämääsi ja siihen, kuka olet, mitä osaat ja mitä haluaisit oppia? Entä millä tavoin osaat pukea osaamisesi sanoiksi työhakemusta tai ansioluetteloa varten? Tässä muutamia kysymyksiä, joihin voit löytää vastauksia hakemalla aktoriksi jo kolmatta kertaa käynnistyvään #wisementoring -ohjelmaan.

Suosittelen WISEn mentoriohjelmaa lämpimästi. Ohjelman kautta on mahdollisuus päästä mukaan sellaiseen vuorovaikutukselliseen oppimisen prosessiin, jollaista et voi löytää kirjoista etkä verkkokursseilta. Tämä tietysti edellyttää sitä, että lähdet itse täysillä mukaan prosessiin. Ennen hakemuksen lähettämistä kannattaakin pohtia, onko elämässäsi juuri nyt sellainen hetki, että ehdin panostaa oman tekemiseni reflektointiin?

Lähtökohtaisesti vuosi mentoriohjelmassa kannattaa nähdä prosessina. Jos tavoitteet ovat varsin konkreettisia, kuten työnhakuasiakirjojen päivittämistä ja työnhakua, tulee yhteinen työ mentorin kanssa selkeämmin näkyväksi kuin silloin, kun aktori hakee sparrauskumppania uran suunnan kirkastamiseen. Asettaessaan tavoitteita, kannattaa pohtia realistisesti sitä, mitä tavoittelee: konkretiaa vai ajattelun kehittymistä? Molempiakin voi tavoitella, osaamisen eri dimensiot tukevat toisiaan.

Mentori on kriittinen ystävä, jonka tehtävä on kysyä hankalia kysymyksiä, jotta aktori pääsee urallaan eteenpäin. Mentori on ihminen, joka kysyy siksi, että toivoo aktorin menestyvän. Mentori ei tee päätöksiä aktorin puolesta eikä urasuunnittelua voi ulkoistaa. Taitava mentori esittää päätöksenteon äärellä kuitenkin jopa ärsyttävän provokatiiviselta tuntuvia kysymyksiä. Tunnereaktiota ei kannata ohittaa silloin, kun sen äärellä on. Tunne on lahjomaton inhimillinen indikaattori, joka parhaimmillaan osoittaa, että nyt ollaan todella oleellisen äärellä.

WISEn mentoriohjelma rakentuu käytännössä yhteisten seminaarien sekä mentorin ja aktorin henkilökohtaisten tapaamisten ympärille. Käytäntö on osoittanut, että asetelma, jossa mentorilla ja aktorilla on erilaiset taustat, on hyödyksi. Erilaiset taustat avaavat uusia näkökulmia asiantuntijuuteen ja koska kaikkiaan mentoriohjelmassa on mukana varsin monen taustaisia asiantuntijoita ja WISEn verkostot ovat laajat, löydetään ammattialakohtaisiinkin kysymyksiin yhdessä varmasti vastauksia.

Kaikkiaan WISEn mentoriohjelma rakentaa osaltaan konkreettisia mahdollisuuksia moniammatillisen kriisinhallinnan toimijoiden verkoston jalostumiseen Suomessa. Tulevaisuuden kriisinhallinta ja kriisien ennaltaehkäisy edellyttää uudenlaisia tekemisen ja yhteistyön tapoja, joiden äärelle mentoriohjelma rakentaa konkreettisia polkuja.

***

KM Minna Ruolanto on osallistunut WISEn mentoriohjelmaan aktorina 2017-2018 ja mentorina kaudella 2018-2019. Mentorina hän toimii myös Suomen Mentorit ry:n ohjelmassa. Ruolanto työskentelee lentoturvallisuuden kehittämisen parissa, toimii pooliopettajana Puolustusvoimien kansainvälisessä keskuksessa, ja on Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen jatko-opiskelija. Tuleva väitöskirja käsittelee inhimillistä tekijää (human factor) ymmärtävien ei-teknisten taitojen ilmentymistä kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kontekstissa.   

Asevelvollisuusjärjestelmää on kehitettävä tasa-arvoisemmaksi
 
Kun etsimme tasa-arvoisempia malleja nykyiselle asevelvollisuusjärjestelmälle, on ensin vastattava kysymykseen: sisältyykö nykyiseen malliin tasa-arvo-ongelmia? Mielestäni vastaus on selvä. Kyllä, nykymalliin sisältyy monia tasa-arvo-ongelmia ja lisäksi yhdenvertaisuusongelmia.

Asevelvollisuusjärjestelmämme on pakollinen toiselle sukupuolelle ja vapaaehtoinen toiselle. Miehille palveluksesta kieltäytyminen merkitsee vankeustuomiota. Tätä on kritisoitu kansainvälisestikin, esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Amnesty luokittelee totaalikieltäytyjät mielipidevangeiksi. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu on antanut Suomelle huomautuksia ja YK:n ihmisoikeuskomitea moitteita asiasta.

Asevelvollisuus hidastaa siihen pakotettujen nuorten miesten kouluttautumista, urakehitystä ja taloudellisen aseman kehittymistä. Palveluksen alkamisen ja päättymisen sekä opintojen keskeytymisen ja jatkamisen yhteensovittaminen johtaa siihen, että 6-12 kuukauden varusmiespalvelu viivyttää valmistumista ja työelämään siirtymistä 1-2 vuotta. Tämä aiheuttaa miehille tuntuvia taloudellisia menetyksiä eikä asevelvollisuusaikaa edes lasketa eläkekertymään.

Myös yhteiskunnan näkökulmasta menetykset ovat merkittävät. Asevelvollisten poissaolon työelämästä on arvioitu maksavan vuodessa jopa miljardi euroa menetettyinä työtunteina (HS 23.3.2007). Asevelvollisuusjärjestelmää on uskallettava arvioida myös suhteessa työllisyysasteen nostamispyrkimyksiin. On ristiriitaista, että samaan aikaan kun eläkeikiä halutaan nostaa, hidastetaan koko ikäluokan miesten siirtymistä opiskeluun ja työelämään.
Osallistumisjakauma johtaa myös yhteiskunnan monilla alueilla sukupuolittuneisiin rakenteisiin. Esimerkiksi poliisi-, rajavartiolaitos- ja vartiointialat ovat edelleen vahvasti kytköksissä palveluksen suorittamiseen ja osin tämän myötä sukupuolittuneet. Nykyjärjestelmä siis heikentää myös naisten hakeutumista ja urakehitystä näillä aloilla.

Aivan keskeinen asevelvollisuusjärjestelmämme tasa-arvo-ongelma on se, että se pitää osaltaan yllä miesmallia, johon väkivalta, voimankäyttö ja asevarusteinen turvallisuuskäsitys perustuu. Samalla se heikentää laadukkaan sotilaallisen kriisinhallinnan kehittymistä suuntaan, jossa naisten ja tyttöjen asemaa kriisialueilla voitaisiin menestyksekkäämmin helpottaa, ja mm. heidän joutumistaan seksuaalisen väkivallan uhreiksi vähentää.

Nykyinen malli syrjii monia ryhmiä. Esimerkiksi liikuntarajoitteinen henkilö, joka haluaisi osallistua aseelliseen maanpuolustukseen ei tätä mahdollisuutta saa. Oikeutta osallistua isänmaan turvallisuuden puolustamiseen ei ole kaikilla, vaan nykyjärjestelmä sulkee pois tämän mahdollisuuden valtaosalta nuoria. Tämä siitä huolimatta, että moni heistä varmasti haluaisi osallistua laaja-alaisen turvallisuuden edistämiseen ja olla mukana torjumassa turvallisuusuhkia, joista aseellisen sodan uhka on vain yksi osa.

Vasemmistoliiton miespoliittisessa työryhmässä, jonka vetäjänä olin, pohdiskelimme laajalti myös asevelvollisuutta ja tasa-arvoa. Noin kymmenen vuotta sitten ryhmä julkisti ideansa tasa-arvoisemmasta isänmaan turvallisuuden puolustamisen mallista. Esitimme asepalveluksen tasa-arvo-ongelmien ratkaisuksi siirtymistä molemmille sukupuolille vapaaehtoiseen turvallisuuskoulutukseen, joka nauttisi korkeaa arvostusta valittavasta koulutusvaihtoehdosta riippumatta. Visionamme olikin, että tasavallan presidentti lähettäisi kaikille ikäluokan nuorille kirjeen ja pyytäisi heitä valitsemaan tavan, jolla he osaltaan haluaisivat edistää isänmaan turvallisuutta

Tällaisella mallilla voitaisiin vastata laajan turvallisuuskäsityksen mukaisiin turvallisuusuhkiin. Turvallisuuskoulutus voisi sisältää perinteisten aseellisten palvelusvaihtoehtojen lisäksi eri mittaista koulutusta liittyen esimerkiksi siviilikriisinhallintaan, ympäristöturvallisuuteen, terveys- ja lääkintähuoltoon, kehitysyhteistyöhön, kyberturvallisuuteen, elintarviketurvallisuuteen, rauhanturvaamistehtäviin tai vaikkapa tietoverkkojen turvallisuuteen. Yhteiskunnan turvallisuustilanteen tarpeen mukaisesti ilmoittautuneita sitten kutsuttaisiin turvallisuuskoulutukseen. Nykyistä pienemmän, mutta paremmin koulutetun ja varustetun aseellisen palveluksen houkuttelevuutta tulisi varmasti lisätä nykyistä korkeammilla päivärahoilla.

Miehille pakollisen asevelvollisuuden kehittäminen kaikille vapaaehtoiseksi turvallisuuskoulutukseksi turvaisi tasa-arvon lisäksi riittävät resurssit laajan turvallisuuskäsitteen edellyttämiin tehtäviin sekä rauhan että kriisin aikana. Uuden turvallisuuskoulutuksen houkuttelevuus voitaisiin taata mielenkiintoisten palvelusmahdollisuuksien lisäksi esimerkiksi tarjoamalla laadukasta ammattiin johtavaa ja ammattitaitoa vahvistavaa koulutusta. Myös pyörätuolissa istuvalle it-ammattilaiselle löytyisi mahdollisuus antaa panoksensa isänmaan turvallisuuden edistämiseen.
​
Mallimme saama vastaanotto tuolloin, kymmenen vuotta sitten, oli hiljainen ja torjuvakin. Olen kuitenkin ilolla pannut merkille viime vuosien avoimemman keskustelun aiheesta. Risto Siilasmaan asevelvollisuustyöryhmän raportin (2010) jälkeen keskustelua asevelvollisuuden tulevaisuudesta on käyty yhä ennakkoluulottomammin. Elisabeth Rehnin Bank of Ideas -säätiön julkaisema kansalaispalvelusselonteko toi mielestäni oikein mielenkiintoisen lisän keskusteluun. Maailma ja mielipiteet muuttuvat.

Haluan nostaa esiin myös yleiseen asevelvollisuuteen ja siihen sisältyvään suureen sodanaikaisten joukkojen määrään mielestäni liittyvän eettisen ongelman. Tätä olen miettinyt katsoessani 3- ja 5-vuotiaita pojanpoikiani ja ajatellessani heidän mahdollista rooliaan sodan tilanteessa. Onko ihmisarvon ja ihmiselämän kunnioittamisen kannalta oikein valmistautua tietoisesti uhraamaan kymmenien tuhansien nuorten henki? Suurilla joukoilla katsotaan olevan pelote- ja ennaltaehkäisevä vaikutus. Kuitenkin viime kädessä sodan kaikesta huolimatta syttyessä nykyinen maanpuolustusmallimme saattaisi johtaa kymmeniintuhansiin nuoriin uhreihin.

Onkin pakko kysyä olisiko parempi vaihtoehto, että maan puolustuksesta vastaisivat pienemmät joukot, jotka koostuisivat tietoisesti vaarallisen sotilaskoulutuksen valinneista, paremmin koulutetuista ja paremmin varustelluista sotilaista? Tätä pohdin, kun katsoin dokumentin ansioituneesta sotakuvaajasta Philip Jones Griffithsista, joka kuvasi Vietnamin sodan kärsimyksiä. Vaikka sodan kauheus tuntui jokaisen ammattisotilaan uran valinneen sotilaan kaatuessa, kaikkein eniten häntä suretti pakolla sotaan lähetettyjen asevelvollisten nuorukaisten kuolema.

Nykyisen laajan turvallisuuskäsityksen mukaisten uusien ympäristö-, elintarvike-, tietoturvallisuus- ja terveysuhkien sekä maailmanlaajuisen köyhyyden, pakolaisuuden, terrorismin ja muiden turvallisuusuhkien torjuminen vaatii uutta ajattelua. On annettava kaikille mahdollisuus kykyjensä ja halujensa mukaan osallistua Suomen turvallisuuden edistämiseen.
Samalla vain miehiin kohdistuvan pakollisen asevelvollisuuden aiheuttamia tasa-arvo-ongelmia ei voi ohittaa. On edistettävä sekä naisten että nykyisen asepalvelun ulkopuolelle tahtomattaan jäävien miesten osallistumista Suomen turvallisuuden vahvistamiseen. Mielestäni kestävä ratkaisu on edellä kuvatulla tavalla laajentaa asepalvelus yleisemmäksi turvallisuuskoulutukseksi ja tehdä siitä molemmille sukupuolille vapaaehtoinen. 

***
​Kari Uotila on Vasemmistoliiton kansanedustaja Espoosta ja WISEn hallituksen jäsen.
​