Paikallinen omistajuus ja inkluusio oleellisia elementtejä rauhan rakentamisessa
Ihmisoikeudet, oikeusvaltioperiaate, demokratia, vapaat markkinat – hyviä asioita, eikö vain? Mutta entä, jos ne eivät vain pure? YK:n pääsihteerin vuonna 1991 julkistama An Agenda for Peace asetti konfliktin jälkeiselle rauhanrakennukselle suunnan. Raportissa konfliktien juurisyiksi lueteltiin taloudellinen ahdinko, sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus sekä poliittinen sorto. Näitä ongelmia lähdettiin kylmän sodan jälkeisessä maailmassa perkaamaan uudella, entistä interventionistisemmalla otteella niin Bosniassa, Kosovossa, Afganistanissa kuin Liberiassakin. Uusi ymmärrys alussa mainituista komponenteista koostuvasta liberaalista rauhasta toimi ”one-size-fits-all”-tyyppisenä ratkaisuna maiden ongelmille. Liberaalin rauhan ympärille keskittyviä interventioita johdettiin kovalla kädellä ylhäältä alaspäin katsoen. Liberaalin rauhan kritiikki on eräs rauhan- ja konfliktintutkimuksen keskeisistä teorianäkökulmista. Kriitikot ovat tarttuneet juurikin liberaalin rauhan ylhäältä alaspäin suuntautuvaan luonteeseen: sen ei nähdä tavoittavan niitä, joita rauhanrakennuksen pitäisi koskea eli paikallisia ihmisiä. Sen sijaan prosessi on usein pelkistynyt dialogiksi kansainvälisten järjestöjen, valtioiden ja rahoituslaitosten sekä poliittisten eliittien välillä. Paikallisen omistajuuden ja inkluusion puutteen on nähty lopulta vaikuttavan siihen, miten legitiimiksi rauhanrakennus koetaan, kuinka tehokasta se on sekä miten paikalliset äänet tulevat prosessissa kuulluksi. Ennen kaikkea rauhanrakennus pyrkimykset eivät ole kriitikkojen mukaan vastanneet kansalaisten jokapäiväisiä tarpeita. Eräs havainnollistava ja yksinkertainen esimerkki siitä kuinka paikallisten ihmisten elämän realiteetit voidaan laiminlyödä, on Jugoslavian hajoamisen myötä markkinasosialismista kapitalismiin siirtyneen Bosnia ja Hertsegovinan sodanjälkeinen yksityistämisprosessi. Kuten useissa muissa aiemmista siirtymätalouksista, myös Bosniassa osa valtion omistamien yritysten yksityistämisestä tehtiin ns. kuponkimenetelmällä, jossa yritysten osakkeita jaettiin yksityistämiskuponkien muodossa kansalaisille, usein esimerkiksi vastineena sodan aikana maksamattomista palkoista, eläkkeistä ja muista etuuksista. Tavoitteena tällä liberaalin rauhan markkinaliberalismiajatteluun pohjanneella lähestymistavalla oli luoda pohja talouskasvulle ja sodasta palautumiselle, sekä erottaa politiikka taloudesta. Kuinka lopulta kävikään? Köyhyydestä, työttömyydestä ja sosiaalisen turvaverkon puutteesta kärsivät tavalliset bosnialaiset eivät luonnollisesti pystyneet osallistumaan pitkää aikajännettä vaativaan yritystoiminnan kehittämiseen, vaan osakkeita alettiin pian myymään eteenpäin. Koska sodasta toipuvilla bosnialaisilla oli peruselämäntarpeet täytettävänä, osakkeita ostamaan tarjoutuivat poliittiset eliitit, varakkaat rikolliset ja sotataloudesta hyötyneet – eli he keillä vastaavassa sodanjälkeisessä tilanteessa löytyi varaa. Kiireellä eteenpäin ajettu ja paikallisten ihmisten elämäntilanteet unohtanut yksityistämisprosessi lopulta kontribuoi konfliktin jakolinjojen heijastumiseen talouteen sekä johti lyhytkatseiseen riistoon ja useissa tapauksissa yritysten varojen tyhjentämiseen ja konkursseihin. Talouden heikko tila ja korruption yleisyys ovat kantaneet aina tähän päivään saakka – viimeksi vuonna 2014 ne johtivat läpi maan levinneisiin valtaviin protesteihin, osoittaen tilanteen kestämättömyyden. On huomioitava, että liberaalin rauhan kriitikkojen tavoitteena ei ole suinkaan maalata ”paikallisen” luonteesta kaunisteltua ja mystifioitua kuvaa: rauhanprosessin tukemisen sijaan tavalliset kansalaiset voivat yhtä lailla vastustaa sitä ja pyrkiä suistamaan prosessin kiskoiltaan. Kritiikin ydinajatus kuitenkin havainnollistuu Bosnian esimerkissä: mikäli rauhanrakennus interventiot eivät pohjaa perusteelliseen paikallisten ihmisten tarpeet ja tilanteet huomioon ottavaan baseline-tutkimukseen, lopputulema ei todennäköisesti kanna pitkälle. Fokuksen siirtäminen “paikalliseen” ei myöskään tarkoittaisi, että eri kansainvälisistä toimijoista koostuva niin sanottu rauhanrakennuskoneisto täytyisi hylätä. Todellisuus kuitenkin on, että rauhan syntyminen vaatii valtavasti osaamista ja resursseja, joista ensimmäistä myös konfliktimaista löytyy, mutta jälkimmäistä useimmiten ei niinkään. Mitä tulee alussa mainittuihin liberaalin rauhan rakennuspalikoihin, täytyy muistaa, että sokeasti toimeenpantuina ne eivät takaa kestävää rauhaa. Paikallisen inkluusion ja omistajuuden ei kuuluisi siis jäädä vain täytesanoiksi projektisuunnitelmissa ja linjapapereissa. Harri Toikkanen Harri Toikkanen opiskelee Tampereen Yliopistossa MDP in Peace, Mediation and Conflict Research -maisteriohjelmassa. Parhaillaan hän työskentelee konsulttina kansainvälisissä tehtävissä Sarajevossa ja valmistelee pro gradu -tutkielmaansa Bosnia ja Hertsegovinan rauhanprosessin haasteisiin ja maan vuoden 2014 protestiaaltoon liittyen. Hän osallistui WISE:n mentorointiohjelmaan 2017-2018.
0 Comments
Ilmastonmuutos, konfliktit, tasa-arvo
Ovatko naiset unohdettu voimavara ilmastonmuutoksessa? Ilmastonmuutos, konfliktit ja niihin liittyvät tasa-arvokysymykset ovat olleet teemana globaalissa keskustelussa jossain muodossa jo ainakin 20 vuotta. Vuoden 1995 Pekingin toimintaohjelmassa ”Naiset ja ympäristö” on yksi ohjelman 12 keskeisestä toiminta-alueesta. Sen mukaan ”Hallitukset ovat sitoutuneet luomaan uuden kehitysmallin, jossa yhdistyvät ympäristön kestävyys sekä sukupuolten tasa-arvo ja sukupolvien sisäinen ja välinen oikeudenmukaisuus. Naisten on osallistuttava ympäristöä koskevaan päätöksentekoon kaikilla tasoilla sekä sukupuolinäkökulma on sisällytettävä kestävän kehityksen politiikkaan ja ohjelmiin.” Vuoden 2015 YK:n Kestävän kehityksen Agenda 2030:sa sen 13.b ” Ilmastonmuutos” kohdan tavoite on ”Edistää mekanismeja, joilla lisätään tietoisuutta tehokkaasta ilmastonmuutokseen liittyvästä suunnittelusta ja hallinnasta vähiten kehittyneissä maissa ja pienissä kehittyvissä saarivaltiossa, painopisteinä erityisesti naiset, nuoret ja paikalliset sekä marginalisoituneet yhteisöt.” Suomi on jo ensimmäisessä vuonna 2006 julkistetussa YK:n päätöslauselma 1325 ”Naiset, rauha, turvallisuus”, kansallisessa toimintaohjelmassa lausunut tavoitteet ilmastonmuutokseen liittyvistä naisten erityishaasteista ja mahdollisuuksista. Sama toistuu uusimmassa kolmannessa toiminta-ohjelmassa vuosille 2018-2021, jossa ”Suomi selvittää ilmastonmuutokseen sekä maan ja muiden luonnonvarojen saatavuuteen, käyttöön ja hallintaan liittyviä naisten erityishaasteita ja mahdollisuuksia.” Voiko ilmastonmuutos johtaa konfliktiin? Jo vuonna 2014 julkaistun Intergovermental Panel on Climate Change (IPCC) raportin mukaan historiasta on näyttöä siitä, että kun suuria muutoksia tapahtuu ilmastossa, samaan aikaan sivilisaatiot voivat romahtaa. Vuodesta 2003 alkaneen Darfurin konfliktin on katsottu ainakin osittain johtuneen ilmastonmuutoksesta – erityisesti alueella pitkään jatkunut kuivuus johti mullistuksiin ja konfliktiin ja sotaan. IPCC:n viimeisimmän vuoden 2018 raportin mukaan ilmastonmuutos on kiistatta kärjistämässä köyhyys- ja talousongelmia, jotka vuorostaan lisäävät yhteiskunnallista epävakautta erityisesti köyhissä maissa. FAO:n raportin mukaan nälästä kärsivien määrä kasvoi viime vuonna kuudella miljoonalla edelliseen vuoteen verrattuna. Turvallisuustilannetta kärjistää myös lisääntyvien sään ääri-ilmiöiden kuten tulvien ja kuivuuden aiheuttama joukkopakolaisuus, pakkosiirtolaisuus ilmastopakolaisuus. Tämän päivän konfliktien ja vainon vuoksi paenneiden 65,6 miljoonan ihmisen lisäksi ilmastonmuutokseen liittyviä pakolaisia ei ole tilastoitu koska käsitettä ei ole vielä hyväksytty lainmukaiseksi. Kansainvälisen Punaisen Ristin arvioiden mukaan uhka koskee vuonna 2050 noin 250 miljoonaa ihmistä. Vaikka nämä kansainvaellukset koskettavat koko maailmaa tiedeyhteisö ei kuitenkaan pidä todennäköisenä, että kilpailu luonnonvaroista kärjistyisi avoimeksi sodankäynniksi valtioiden välillä. Ilmastonmuutokseen kytkeytyvien sisällissotien ja muiden sisäisten konfliktien voi kuitenkin odottaa lisääntyvän tulevaisuudessa. On ennustettu, että ilmastonmuutoksen seurauksilla ja poliittisten konfliktien syttymisellä on yhteys ja ne lisäävät naisten, lasten ja muiden vähempiosaisten aseman heikkenemistä ja turvattomuutta yhteiskunnassa. Yhtenä askeleena globaalin talouden sovittamisessa ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa, YK:n ilmastosopimuksen (23.) osapuolikokous Bonnissa 2017 hyväksyi UN Womenin ajaman toimintasuunnitelman tasa-arvon huomioimiseksi kaikessa ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Naisten ääntä on kuultava niin ilmastonmuutoksen vaikutuksiin varauduttaessa kuin kaikessa, myös taloudellisessa, ilmastonmuutosta koskevassa päätöksenteossa. Naiset eivät ole vain ilmastonmuutoksen uhreja, vaan sen vaikutusten asiantuntijoita sekä ilmastokestävien käytäntöjen edelläkävijöitä. Maissa, joissa veden ja polttopuun haku on perinteisesti naisten ja tyttöjen tehtävä heillä on hallussaan ensimmäinen tietämys ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Heillä olisi myös mahdollisuus toimia tiedon lähteenä ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia estävien ja hidastavien toimien suunnittelijoina ja toteuttajina. Kun naiset pääsevät käsiksi tietoon ja teknologiaan, he ovat tärkeä voimavara ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen sopeutumisessa sekä konflikteja estävänä voimana. Yhtenä esimerkkinä Yhdistyneet kansakunnat, UN Women ja useat YK-järjestöt käynnistivät joulukuussa 2017 yhteisen ohjelman, jonka tavoite on vahvistaa vähintään miljoonan naisen ja nuoren sopeutumista ilmastonmuutokseen kuivuudesta ja nälänhädästä kärsivällä Sahelin alueella. Ilmastonmuutoksesta ja sen torjumisesta keskusteltaessa huolestuttavinta on koko ilmiön kieltäminen. Tämän päivän lisääntyvien kuivuuksien, tulvien, rajuilmojen ja laajojen tulipalojen selittäminen huonolla metsänhoidolla tai poikkeuksellisella harvinaisella tapahtumalla on edesvastuutonta. Vaaralliseksi sen tekee, kun vastuullisessa asemassa olevat päättäjät sanoutuvat irti kansainvälisistä sopimuksista ja tieteellisestä näytöstä. Työ ilmastonmuutoksen torjumiseksi hidastuu ja uhkana on lisääntyvien konfliktien synnyttäminen ja heikompien aseman entisestään heikentäminen. Terhi Nieminen-Mäkynen VTM, Veteraanikansanedustaja SANL varapuheenjohtaja 1325-verkosto varapuheenjohtaja |
Arkisto
June 2024
|