 Sisäministeri Kai Mykkänen on viime kuukasina puhunut useampaan otteeseen (viimeksi Kalevassa 4.9.) tarpeesta siirtää turvapaikkaprosessi EU:n rajojen ulkopuolelle. Sisäministerin sanomisista on kyllä keskusteltu, mutta itse ehdotuksen tarkastelu on jäänyt ohueksi. Alla muutama huomio ehdotuksesta.
Mykkäsen keskeinen teesi on se, että turvapaikkakäsittely on pystyttävä siirtämään Euroopan unionin rajojen ulkopuolelle, jotta järjestelmä saataisiin toimimaan paremmassa järjestyksessä. Euroopan maat ottaisivat merkittävän määrän turvapaikanhakijoita vastaan esimerkiksi suoraan pakolaisleireiltä. Jotta näin voitaisiin tehdä, turvapaikan hakemista suoraan unionin sisältä on pystyttävä ainakin voimakkaasti rajoittamaan. Tavoite paremmin järjestäytyneestä turvapaikkajärjestelmästä on kannatettava. Tuhansia kuolemia ja jatkuvia poliittisia paineita tuottava järjestelmä ei ole kestävällä pohjalla. Lapset ja yksin saapuneet alaikäiset ovat erityisen haavoittuvaisessa asemassa. Pelkästään 2017 italialaisista vastaanottokeskuksista katosi 2440 lasta. Toimiakseen ehdotus turvapaikkajärjestelmän ulkoistamisesta vaatii, että EU-maat kykenevät sopimaan luokkaa 400 000 – 800 000 ihmisen vastaanottamisesta vuosittain. Vuonna 2017 EU-maat myönsivät suojelua 538 000 turvapaikanhakijalle. Tarkasta luvusta voidaan keskustella, mutta oleellista on, että unionin ulkopuolella sijaitsevissa käsittelykeskuksissa odottavilla ihmisillä on jokin todellinen mahdollisuus päästä turvaan. Tällöin voidaan ajatella, että prosessiin ryhtyminen EU:n ulkopuolella olisi järkevää sen sijaan, että lähtee riskialttiiseen matkaan esimerkiksi ihmissalakuljettajien avustuksella. Samalla salakuljettajien bisnes heikkenisi. Sisäministeri Mykkäsen ehdotuksen keskiössä on siis laillisten ja turvallisten reittien tarjoaminen Eurooppaan sekä EU-valtioiden yhteisvastuu turvapaikkapolitiikasta. Juuri tämän yhteisvastuun puuttuminen on ollut Euroopan poliittisen pakolaiskriisin ydin. Euroopassahan ei ole ollut mitään erityisen suuresta tulijamäärästä johtuvaa pakolaiskriisiä – ainoastaan poliittisesta päättämättömyydestä johtuva kriisi. Tämä kriisi jatkuu tulijoiden määrän vähentymisestä riippumatta. Jos haluaa tutustua todelliseen pakolaiskriisiin, suosittelen tutustumista esimerkiksi Libanonin tilanteeseen. Väestöltään Suomen kokoisessa maassa on pakolaisina pelkästään syyrialaisia lapsia 540 000. On vaikea nähdä, että ehdotus turvapaikkaprosessin siirtämisestä EU:n ulkopuolelle ratkaisee mitään koska, koska turvapaikkaan oikeutetuksi todetut ihmiset pitäisi edelleen ottaa vastaan. Mikäli vastaanottajia suojelun tarpeessa oleville ihmisille ei löydy, käsittelykeskukset muodostuvat ikuisen säilöönoton leireiksi. Pelastakaa Lapset on liian usein joutunut todistamaan pitkittyneen säilöönoton vaikutuksia lasten mielenterveyteen. Turvapaikkaprosessin ulkoistamisen esteenä on tietysti myös se, että Pohjois-Afrikan valtiot ovat tähän mennessä olleet haluttomia käsittelyleirien sijoituspaikoiksi. Toki tällaisia palveluksia voi olla mahdollista ostaa tietyiltä valtioilta. Hinta on euromääräisesti, mutta myös eettisesti korkea. Käytännössä EU joutuu sulkemaan silmänsä kyseisissä valtioissa tapahtuvilta ihmisoikeusloukkauksilta ja poliittisen opposition vainolta. Epävakaus ja halu muuttaa pois alueelta vain kasvaa. Toistaiseksi myöskään turvapaikkaprosessin ulkoistamista koskevien ehdotusten laillisista ulottuvuuksista ei ole juuri puhuttu. Mitä lainsäädäntöä unionin ulkopuolella toimivissa käsittelykeskuksissa sovellettaisiin ja miten varmistetaan Geneven sopimuksen noudattaminen? Miten lastensuojelu ja erityisesti yksin tulleista alaikäisistä huolehtiminen näissä keskuksissa varmistetaan? Millä tavalla järjestetään keskusten riippumaton valvonta ihmisoikeusloukkausten estämiseksi? Tässäkin yhteydessä on välttämätöntä muistuttaa, kuinka haavoittuvassa asemassa ja alttiita hyväksikäytölle alaikäiset lapset tällaisissa tilanteissa ovat. Lisäksi herää kysymys, miten Mykkäsen ajattelemassa järjestyksessä esimerkiksi sinänsä turvallisten maiden toisinajattelijat voisivat hakea turvapaikkaa, jos sitä ei voi tehdä Suomesta (EU:n sisältä)? Nämä ihmiset eivät elä pakolaisleireillä. Yksi erinomainen vaihtoehto olisi, että turvapaikkahakemuksen voisi jättää suoraan EU-maiden suurlähetystöihin, mutta epäilen, että ulkoistamisesta puhuttaessa, tätä ei ole tarkoitettu. Tällä hetkellä turvapaikkahakemusta ei voi jättää Suomen ulkomailla sijaitseviin edustustoihin. Edellisen perusteella turvapaikkaprosessin siirtäminen unionin ulkopuolelle vaikuttaa epätodennäköiseltä. Valitettavasti pyrkimyksessä turvapaikkaprosessin ulkoistamiseen on piirteitä siitä, että tavoitteena on lisätä liikkeellä olevien ihmisten oikeuksien polkemista entisestään - ei aidosta pyrkimyksestä yhteisvastuuseen ja paremmin järjestäytyneeseen eurooppalaiseen turvapaikkapolitiikkaan. Tapio Laakso
0 Comments
 Rikos- ja riita-asioiden sovittelu yksilön ja yhteiskunnallisen turvallisuuden rakentajana
Konflikteja tutkittaessa ja niihin puututtaessa pyritään palaamaan konfliktin juurille, eli sinne, mistä kaikki sai alkunsa. Tarkasteltaessa kansainvälisiä tai valtioiden sisäisiä konflikteja, ne usein näyttäytyvät moniulotteisina ja kompleksisina. Kestäessään ja laajetessaan konfliktien alku ja juurisyyt usein hautautuvat paisuvan vyyhden alle. Siten kaikki voinevat olla yhtä mieltä siitä, että konflikteihin voidaan vaikuttaa parhaiten niiden alkuvaiheessa, ennen kuin ne ovat muuntautuneet massiivisiksi ja tuhoa aiheuttaviksi. On hyvä muistaa, että konfliktit ovat osa elämää, eivätkä sinänsä hyviä tai pahoja. Konflikti voi parhaimmillaan tuoda esiin muutostarpeita sekä yhteiskunnassa että yksilötasolla. Tärkeintä onkin siten se, miten niihin reagoidaan ja millaisia työkaluja niiden ratkaisemiseen luodaan. Mielestäni ensiarvoisen tärkeää on lähteä vaikuttamaan konflikteihin ruohonjuuritasolta, sillä siellä piilevät turvallisuuden lähtökohdat. Niin länsimaisissa kuin konflikteista toipuvissa kehittyvissä yhteiskunnissakin on tarpeellista panostaa riittävään matalan kynnyksen konfliktien ratkaisemiseen. Itse olen perehtynyt konfliktien ratkaisemiseen kouluttautumalla vapaaehtoiseksi rikos- ja riita-asioiden sovittelijaksi. Sovittelijan tehtävänä on luoda konfliktin osapuolille turvallinen luottamuksen ilmapiiri, jossa vaikeista asioista voidaan keskustella avoimesti. Sovittelija pyrkii toiminnallaan edesauttamaan ymmärrystä osapuolten välille ja auttaa löytämään ne keinot, joilla konflikti voidaan sovitella ja aiheutuneet vahingot kompensoida. Vastuu ratkaisusta säilyy osapuolilla itsellään ja parhaassa tapauksessa he solmivat kirjallisen sopimuksen, johon sitoutuvat. Luotettava oikeusjärjestelmä muiden instituutioiden ohella on yksi toimivan yhteiskunnan edellytyksistä, mutta se ei välttämättä kykene vastaamaan kaikkiin elämässään konfliktiin joutuneen ihmisen tarpeisiin. Sovittelu lainsäädännön puitteissa ja oikeusjärjestelmän rinnalla usein tuottaa kestäviä tuloksia. Sovittelussa käydään tapahtuneen lisäksi läpi konfliktiin liittyvä tunnekirjo ja sen vaikutukset osapuoliin sekä heidän läheisiinsä. Toisinaan esimerkiksi asianomistajan on tärkeää saada vastaaja ymmärtämään, miten tämän teko tai toiminta on hänen elämäänsä vaikuttanut. Myös vastaajalle voi olla suuri helpotus saada asia sovittua ja kantaa vastuu teoistaan. Sovittelu näyttäytyy minulle eheyttävänä toimintana: siinä luodaan uudelleen luottamus ja usko toiseen ihmiseen, kasvetaan ja luodaan malleja, joiden avulla toimitaan jatkossa paremmin. Sovittelu ei ole automaatti, joka poikkeuksetta ratkaisee ongelmat, mutta sillä on tärkeä rooli yhteiskunnallisen luottamuksen luomisessa. On tärkeää, että oman elämän konflikteihin voi saada apua silloin kun sitä tarvitsee. Sovittelu on varhaista puuttumista konflikteihin, ennen kuin ne pääsevät riistäytymään käsistä ja yksi niistä keinosta, jotka voivat ylläpitää luottamusta ja sitä kautta sekä yleistä että henkilökohtaista turvallisuuden tunnetta. Merita Remes |
Arkisto
June 2024
|
RSS Feed
