 WISEn mentorointiohjelma eräänlainen valmennuskurssi tielle ennen hakeutumista siviilikriisinhallinnan tehtäviin
Tutustuin WISEn toimintaan ollessani Eduskunnassa töissä: sain keväällä 2016 kutsun seminaariin ja lähdin ennakkoluulottomasti vierailemaan tilaisuudessa. Tilaisuudesta jäi lämmin fiilis, tilasin itselleni WISEn uutiskirjeen ja sitten seuraavana keväänä luin uutiskirjeestä mentorointiohjelmasta. Päätin heti hakea, sillä vuosi aiemmin palauttamani kandidaatintutkielmani aiheena oli ollut poliitikko siviilikriisissä ja haaveilin jatkavani poliittisen historian opintoja sekä mahdollisia jatko-opintoja saman teeman ympärillä. Oma mielenkiinnonkohteeni on opinnoissa ollut luonnonkatastrofien jälkeinen poliittinen sekä muu yhteiskunnallinen toiminta: miten poliitikot reagoivat, miten politiikka muuttuu kriisin ajaksi ja miten yhteiskunta saadaan jaloilleen lähtien perustoiminnoista ja jatkuen sinne ylimpään päätöksentekoportaaseen saakka. Hieman yllätyksekseni pääsin ohjelmaan mukaan – ajattelin, ettei akateemisen tutkimuksen kärjellä ole välttämättä vahvimpana hakijoiden joukossa. Kaikki tapaamiset niin ryhmänä kuin mentorin kanssa ovat olleet hyviä. Vuoden kohokohdaksi nostaisin WISEn Turvallisuuspoliittisen akatemian sekä erityisesti, ehkä hieman yllättävästikin, akatemian lounas- ja kahvitauot. En tule ikinä unohtamaan lounaskeskustelua Helena Rannan kanssa enkä toisaalta kahvihetkeä Osmo Lipposen ja Aaro Suonion seurassa. Mitä kokemuksia ja mitä tarinoita sainkaan kuulla! Ja aivan konkreettisia vinkkejä useilta, miten yhdistää poliittisen historian opinnot siviilikriisinhallinan teemaan. Elämän sekä opinto- ja työuran polut voivat olla hyvin moninaisia, ja itse lienen yhdenlainen esimerkki siitä. En koe olevani aivan tyypillisin maisterivaiheen opiskelija, sillä minulla on kolme lasta ja kesken mentorivuoden sekä gradun kirjoittamisen työllistyin pienen terveydenhuollon alan yrityksen johtoon. Politiikkaopinnot aloitin vasta 29-vuotiaana, sitä ennen ehdin valmistua ja työskennellä useita vuosia röntgenhoitajana. WISEn mentorointiohjelma otti kaikissa tilaisuuksissaan esiin sen, ettei yhdenlaista polkua myöskään työhön siviilikriisinhallinnassa ole. Ja tämä olikin mentorointivuoden paras anti minulle: nyt uskallan haaveilla isosti, kun ennen perhe ja myöhäisempi valmistumisikä ovat olleet jonkinlaisia esteitä haaveilleni, ja osin siksi olen haaveillut siviilikriisinhallinnasta vain tutkimuskohteena. Mentoroitavana sainkin ilokseni huomata, että monet olivat eläneet lapsiperhearjen ennen voimakkaampaa suuntautumista kohti ulkomaisia komennuksia ja siten itsessänikin on nyt mentorointiohjelman avulla herännyt kipinä siitä, että ehkä joskus minäkin olen suuntaamassa tutkimuksen lisäksi myös ihan toimijaksikin operaatioihin. Kuvailisin mentorointiohjelmaa jonkinlaiseksi valmennuskurssiksi tielle ennen suurempaa hakeutumista siviilikriisinhallintaan, valmennuskurssiksi siihen vuosia kestävään välivaiheeseen, jolloin kootaan opintojen jälkeen työkokemusta ja vahvistetaan omaa asiantuntijuutta, jota voi sitten tulevaisuudessa tarjota kriisitilanteisiin. Olen äärettömän iloinen siitä, että hain mukaan. Kiitos WISElle! ...... Julia Koskinen osallistui WISEn siviilikriisinhallinnan mentorointiohjelmaan 2017-18.
0 Comments
 Urapolku selkeytyi mentorointiohjelmassa
Heti ensimmäisten mentorointitapaamisten alussa muiden aktoreiden osaaminen teki minuun suuren vaikutuksen. Tapaamisissa muut aktorit puhuivat sujuvasti asioista, joista en ollut aikaisemmin kuullutkaan ja käyttivät toisinaan minulle hieman vieraita termejä. Huomasin nopeasti olevani ainoa aktori oikeustieteellisellä taustalla ja siksi muiden käyttämä kieli vaikutti toisinaan vieraalta. Ensimmäinen oivallukseni olikin, että minun ydinosaamiseni on oikeustieteellistä osaamista, jota muilla aktoroitavista ei ollut ja siksi katsoin asioita erilaisesta näkökulmasta. Muut osaavat muuta, mutta oikeustiede on se asia, mihin olen itse erikoistunut. Oikeustieteellisen osaamisen kehittäminen onkin se asia, mihin minun tulee jatkossakin keskittyä. Muilta aktoreilta ja seminaareista sain toki uusia arvokkaita näkökulmia ja ajatuksia, mutta niin itsestään selvältä kuin se kuulostaakin, ymmärsin ettei minun tarvitse itse hallita kaikkea. Pohtiessani mentorini kanssa, miten kehittäisin oikeustieteellistä osaamistani parhaiten, sain toisen oivallukseni. Voisin kehittää osaamistani alkuun Suomessa. Aikaisemmin minulla oli kova kiire päästä ulkomaankomennuksille, mutta tällä hetkellä tuntuu hyvältä idealta syventää osaamistani kotimaassa muutaman vuoden ajan. Muutaman vuoden jälkeen minulla todella on jotakin annettavaa siviilikriisinhallintatehtävissä. Oikeustieteellisen osaamisen hankkiminen kotimaassa tarjoaa myös selkeän urapolun siviilikriisinhallintatehtäviin. Esimerkiksi virka tuomioistuimessa tai syyttäjänvirastossa takaisi hyvän mahdollisuuden päästä siviilikriisihallintatehtäviin. Lisäksi kyseinen virka turvaisi työpaikan myös ulkomaankomennuksen jälkeen. Työn jatkuvuuden turvaaminen tuntuu olevan kriisinhallintatehtäviin pyrkiville vaikeaa, mutta oikeustieteellisellä taustalla melko helposti toteutettavissa. Vaikka olen pystynyt luomaan mieleeni selkeän urapolun, on tärkeää pitää mielessä, että elämässä harvoin asiat menevät niin kuin on suunnitellut. Työura voi heittää yllättäviin suuntiin niin hyvässä kuin pahassakin. Tärkeämpää on pitää mielessään suunta sille, mitä tulevaisuudessa haluaa tehdä ja miksi, kuin asettaa liian tarkkoja askelia päämäärään pääsemiseksi. Kaikista mentorin kanssa käydyistä keskusteluista antoisinta oli työn arvojen pohdinta. Tärkeää on tiedostaa mitä arvoja työllään edistää ja uskaltaa seisoa arvojensa takana silloinkin, kun muut ovat eri mieltä. Kuitenkin tärkeää on myös kyky kuunnella, ymmärtää ja muuttaa mieltään tarvittaessa. Omat virheet on myönnettävä, jotta ne saadaan korjattua. Myös vaikeina hetkinä työ pysyy mielekkäänä, kun tietää tekevänsä hyvää. Näiden keskustelujen pohjalta uskon, että siviilikriisinhallinnassa pärjää parhaiten työntekijä, jolla on vilpitön halu tehdä maailmasta vähän parempi paikka muille ihmisille. Aino Ojanen Siviilikriisinhallinnan mentoroitava  Kokemuksia WISE:n siviilikriisinhallinnan ja rauhanvälityksen mentorointiohjelmasta Yleistä Hain WISE:n siviilikriisinhallinnan ja rauhanvälityksen mentorointiohjelmaan vuosi sitten havaitessani Facebook-mainoksen kyseisestä mahdollisuudesta. Olin samoihin aikoihin päättämässä opintojani Kentin yliopiston, Brysselin kansainvälisten opintojen koulussa jossa olin tutustunut rauhanvälityksen maailmaan ensi kerran aihetta käsittelevällä opintojaksolla. Innostuneena aiheesta päätin hakea WISE:n ohjelmaan ja onnekseni pääsin yhtenä valittuna rauhanvälityksen linjalle. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta aktori- mentorijärjestelmästä ja monessa mielessä kärsin ohjelman aikana passiivisuudesta, sillä tähän asti tietoa on aina kaadettu enemmän tain vähemmän opiskelijan niskaan. Aktorilla onkin suuri vastuu etsiä itse tietoa jonka jälkeen mentori voi opastaa häntä mahdollisissa kipukohdissa vastaamalla kysymyksiin ja opastaen tiedon lähteelle. Todettakoon, että mentorini Aaro Suonio on mentorina kannustava ja ymmärtäväinen opas, jolla on vahva ja vankka osaaminen siviilikriisinhallinnan ja rauhanvälityksen alalta. Toinen seikka mikä hieman haittasi omaa oppimistani, oli syksyllä 2017 alkanut maisterintutkintoni MPKK:ssa, jonka vuoksi jouduin kylmästi priorisoimaan sieltä tulleet tehtävät ensisijaisiksi. Kuluneen vuoden aikana olen kuitenkin pyrkinyt seuraamaan uutisia sekä ajankohtaisia internet artikkeleita käsiteltävän aiheen tiimoilta. Seminaarit Vuoden aikana käydyt kuusi seminaaria asetin etusijalle, sillä niissä saatu oppi oli monesti avartavaa. Esimerkkinä mainittakoon Hussein al-Taeen luento huhtikuussa Globaalikeskuksessa, jossa käsitellyt asiat vahvistivat aiempaa ymmärrystäni rauhanvälityksen ja neuvottelutaitojen perusteista sekä siitä kehityskaaresta mitä sodasta tai konfliktista toipuva yhteisö vaatii, jotta se voi saavuttaa kestävän rauhan ja kehityksen tilan. Seminaarien osalta voisi kuitenkin olla hedelmällistä, mikäli järjestävä organisaatio tai luennoitsija antaisi lukusuosituksen tai katselusuosituksen (dokumentti) koskien tulevaa luentoa. Näin kysymyksiä voisi herätä jo etukäteen, jotka yhdistettynä itse luentoon mahdollistaisivat laajemman keskustelun käsiteltävästä aiheesta. Monella tapaa seminaarit, niin arvokkaita kuin olivatkin, käsittelivät silti perusasioita ja syvällisempi sukeltaminen aiheeseen jäi hieman ohueksi. Missään tapauksessa esitykset eivät silti olleet huonoja, vaan mielenkiintoisia ja hyviä. Toisaalta juuri mentori- aktori tapaamiset mahdollistavat tämän keskustelun, mutta tällöinkin ajatusten vaihto jää vain pieneen piiriin. Seminaarit voisivat hyvin olla siten myös pidempiä jolloin vaihtoehdoksi voisikin muodostua viikonloppu-workshop mallinen ratkaisu, jossa kaikki olisivat esimerkiksi leirikeskuksessa luonnonhelmassa. Oppimisen lisäksi tämä mahdollistaisi paremman ryhmäytymisen aktoreiden ja mentoreiden kesken esimerkiksi erilaisten ryhmätöiden ja esitelmien sekä saunomisen yhteydessä. Tapaamiset Kuten todettua, olisin itse voinut olla aktiivisempi vuoden aikana mentorini suuntaan. On selvää, että moni asia vielä odottaa kysyttäväksi tulemista eli on monia asioita joita aktori ei ymmärrä kysyä koska ei vielä hahmota syvällisesti kipukohtia. Tämän vuoksi, toivon ja uskon, että mentori aktori suhde jatkuu ohjelman jälkeenkin, kun valmistumisen jälkeen aktorit pääsevät työelämään kiinni ja painimaan konkretian kanssa. Työelämään liittyen olenkin hahmotellut tulevaisuuden suunnitelmiani, jossa pyrin oman alani rinnalla verkostoitumaan, kouluttautumaan ja kehittämään itseäni siihen suuntaan, että jonain päivänä voisin työskennellä kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan parissa. Tämä edellyttää mielestäni seuraavien asioiden kehittämistä/ ylläpitoa; kielitaito, verkostoituminen, oma opiskelu, ajatusten reflektointi blogin avulla ja ennen kaikkea myös työskentelyä, niin paljon kuin mahdollista. Kielitaidon osalta aion ylläpitää ranskantaitojani ja pyrkiä opiskelemaan kieliä lisää. Erityisesti olen alkanut pohtimaan, espanjan opettelua. Aion jatkaa verkostotumista ja tämä edellyttääkin aktiivista osallistumista alan tapahtumiin ja tutustumista alan ihmisiin. Ensimmäinen tavoitteeni mainitun työskentelyn suhteen on hakeutua vaalitarkkailijaksi heti, kun se oman vakityöni puolesta on vain mahdollista. Kaksi tai kolme viikkoa ei luulisi kuitenkaan olevan este vaan järjestelykysymys. Blogi jäänee toistaiseksi, mutta opintojen jälkeen on hyvinkin mahdollinen. Edellä mainittujen seikkojen tärkeyden olen oppinut mentoriltani, Aarolta. Johtopäätökset Kokonaisuudessaan vuosi meni nopeasti ja oli antoisa. Kuten todettua, paljon tuli uutta asiaa, mutta jonkin verran myös vanhaa tuttua mikä toisaalta on omiaan kertaamaan ja vahvistamaan omaa käsitystä jostain tietystä aiheesta. Jäin silti toivomaan vielä aktiivisempaa toimintaa järjestävän tahon puolesta seminaarien osalta, vaikka ymmärrän ikuiset ongelmat rahoituksen ja ihmisten ajankäytön sopimisen suhteen. Kun kuitenkin vertaan viimevuoden takaiseen tilanteeseen jolloin mietin mielessäni ”mitä nyt sitten pitäisi tehdä, jotta pääsisin aiheen suhteen eteenpäin,” niin voin nyt todeta tyytyväisenä, että tiedän mihin suuntaan lähteä ja keneltä kysyä jos eksyn. Tiedän myös muita kanssamatkustajia joiden kanssa vaihtaa ajatuksia ja tiedän mikä on päämääräni, nimittäin kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan ammattilainen. Tähän on WISE:n mentorointiohjelma tarjonnut minulle mahdollisuuden ja tästä on hyvä jatkaa. Kiitänkin näistä opeista ja kuluneesta vuodesta ennen kaikkea mentoriani Aaroa sekä luonnollisesti WISE:n tiimiä ja muita mentoreita ja kanssa-aktoreita. Rauhanvälityksen mentoroitava, Joel Mattsson MA International Conflict and Security  Proaktiivinen ajattelu edellyttää yhteyttä ihmiseen
Kun menetämme yhteyden asian ytimeen, menetämme liikaa. Kriisinhallinnan kontekstissa liian arvokasta menetettäväksi on yhteys kentälle. Ei kuitenkaan mitä tahansa yhteys, vaan moniääninen ja moniammatillinen yhteys. Sen äänentoiston on syytä olla niin herkällä, että hiljaisuudenkin signaalit huomataan ja kyetään analysoimaan. Uutta rakentaessamme voimme luopua paljosta, mutta emme yhteydestä ytimeen. Havainnollistetaan asiaa käytännön esimerkin kautta: kriisit vertautuvat mielessäni tulipaloon. Palossa aine yhtyy happeen, kun olosuhteet tälle ketjureaktiolle ovat olemassa. Tilanteessa on oltava palavaa materiaalia, happea ja riittävän kuuma palavan aineen syttymispisteeseen nähden. Kun lämpötila nousee riittävästi, seuraavakin aine syttyy ja lopulta kaikki palaa. Tulipalo sammuu, kun olosuhteet palamiselle eivät ole enää otolliset, mutta syttyy taas uudelleen, jos oikeat elementit kohtaavat uudelleen oikeassa suhteessa. Useimmiten tulipalossa vaarallisinta on savu, joka voi kantautua kauaskin. Ymmärrämme väistää kuumaa tulta, mutta moni meistä jopa maksaa siitä, että saa vetää tupakan savua keuhkoihinsa tai hengittää tehosteeksi tarkoitettua värisumua rokkikonsertissa. Olemme arjessa tottuneet, että savu ei tarkoita välitöntä vaaraa. Silti tulipalotilanteessa savuun olisi kuitenkin tärkeää reagoida ajoissa, sillä kaikkia myrkyllisiä kaasuja ei voi nähdä eikä haistaa. Aineen palaessa syntyy yhdisteitä, jotka voivat hengitettynä olla ihmiselle hengenvaarallisia. Joskus vasta ensimmäinen kuolonuhri on indikaatio, johon osaamme reagoida. Kriisien alkuvaiheessa kehitys on niin hidasta, että muutosta huonompaan on hankala huomata. Saatamme hengittää savua melko pitkään ennen kuin huomaamme, että hengitysilmassa on jotain vialla. Toisaalta tiedämme, että kriisi voi toimia yhteiskunnassa myös positiivisesti ja saada kaaosvaiheen jälkeen aikaan hyvää. Voimme siis järkevästä syystä antaa itsemme turtua jatkuvaan vaaran hajuun, koska aika ja odottaminen ovat joskus positiivisen muutoksen tärkeä resurssi. Ei tulipalokaan ole mustavalkoisesti vaarallinen ilmiö. Vaikkapa kynttilässä pysyessään liekki on erityisen kaunis ja turvallinenkin. Nopeatempoisessa ja verkottuneessa maailmassa ei-toivottuihin käänteisiin varautuminen, siis proaktiivinen ajattelu, on monimutkaista ja siksi myös haastavaa. Ytimen erottaminen ei ole kaikissa tilanteissa helppoa, mikä vaikeuttaa hengenvaarallisen tilanteen ennaltaehkäisyä. Joskus aikaisemmin hyväksi havaittu ratkaisu sysääkin osatekijöiden suhteen muututtua liikkeelle jotain aivan muuta, kuin mitä oli hyvässä tarkoituksessa ajateltu. Oman ammatin ja organisaation rautainen osaaminen ei enää yksinään riitä, vaan hätätilanteisiin varautuminen edellyttää yhteiskunnan eri toimijoiden rooleihin ja vastuisiin perehtymistä pieteetillä, mielellään jo normaaliolosuhteiden aikana. Tulipalotilanteessa paikalle hälytetään ensin ne ammattilaiset, jotka parhaiten kykenevät tilanteessa toimimaan, ja välittömän vaaran jälkeen tilannetta selvitetään monen toimijan ja monen ammatin toimin. Vaikeimmassa tilanteessa on ensimmäisenä paikalla olija, jonka on syytä osata toimia järkevästi siihen saakka, että pelastusviranomainen on paikalla, vaikka se hänen kompetenssiinsa ei kuuluisikaan. Tilanteen jälkipyykissä on aivan oleellista, että syyllisiä etsitään ainoastaan rikostutkinnan viitekehyksessä – muutoin vain syillä on merkitystä. Ihmisen syyllistäminen johtaa vain vaaratilanteiden peittelyyn, ja pitkällä aikavälillä uuteen onnettomuuteen. Avoin virheisiin ja vaaratilanteisiin liittyvä keskustelu on tutkitusti tehokas turvallisuuden peruspilareiden, luottamuksen ja totuuden, rakennusaine. Proaktiivisessa ajattelussa ja toiminnassa on lopulta kysymys siitä, osaammeko tehdä toimimattomat käytänteet näkyviksi, ja kykenemmekö luopumaan niistä? Entä osaammeko nähdä ytimeen ja siihen, mitä ei missään tapauksessa kannata muuttaa? Jokaisella meistä on omassa ympäristömme monia rooleja. Joskus rooli, joka näkyy vaikkapa ammatin kautta ulkopuolisille, ei olekaan se rooli, jonka kautta kriisin ytimeen ja tilanteen purkautumiseen voisi päästä kiinni. Paras yhteys kentälle voi kulkea heikkojen signaalien, mutta vahvan luottamuksen kautta. Onnettomuustutkinnoissa on tullut esiin vuosien varrella, että tilanteet ovat joskus kehittyneet väärään suuntaan erityisesti siksi, että hyvässä tarkoituksessa tilannetta ratkomaan tullut ihminen ei ole ollut valmis luopumaan siitä, minkä on etukäteen ajatellut olevan tilanteessa oikein. Lisäksi on huomattu, että useimmiten tilanteen kehittyessä paikalla on kuitenkin ollut joku, joka on nähnyt mitä tapahtuu, mutta hän ei joko ole sanonut mitään tai ei ole tullut kuulluksi. Oleellista on, että vääräksi osoittautunut toiminta on harvoin ollut tahallista, tieto vain ei ole kulkenut tai vaikuttanut. Kriisinhallinnan kompleksisessa operaatioympäristössä proaktiivinen ajattelu ja toiminta ilmenee ihmisten välisenä käytännön yhteytenä ja yhteistyönä yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Siten kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kehyksessä ydin on lopulta ihminen. Yhteyttä ihmiseen kannattaa rakentaa päivittäin. Kirjoittajasta KM Minna Ruolanto osallistui WISE:n mentoriohjelmaan aktorina 2017-2018. Ruolanto työskentelee lentoturvallisuuden kehittämisen parissa, toimii pooliopettajana Puolustusvoimien kansainvälisessä keskuksessa, ja on Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen jatko-opiskelija. Tuleva väitöskirja käsittelee inhimillistä tekijää (human factor) ymmärtävien ei-teknisten taitojen ilmentymistä kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kontekstissa. Linkittyen tekstiin ajatuksia mentoriohjelmaan osallistumisesta: Olen havainnut WISE:n mentoriohjelmavuoden aikana juuri luopumisvalmiuteni kehittyneen. WISE:n tapa kohtauttaa eri taustaisia ja -ikäisiä, uransa eri vaiheessa olevia ihmisiä luontevasti saman asian äärelle on tuonut ulottuvilleni niin paljon kiinnostavia näkökulmia, että oman tilannekuvan kehittäminen ei ole tuntunut mistään luopumiselta vaan rikastumiselta. Kohtaamiset mentorini, professori Helena Rannan kanssa ovat oma lukunsa. Koen mentoriohjelman kautta päässeeni sellaiseen vuorovaikutukselliseen oppimisen prosessiin, jollaista en olisi koskaan voinut löytää kirjoista. WISE:n mentoriohjelma rakentaa osaltaan konkreettisia mahdollisuuksia moniammatillisen kriisinhallinnan toimijoiden verkoston jalostumiseen Suomessa. |
Arkisto
June 2024
|
RSS Feed
