WISEn mentorointiohjelma saattelee nuoria ammattilaisia kansainvälisiin tehtäviin

Kansalaisyhteiskunta on keskeisesti mukana konfliktien ratkaisussa ympäri maailmaa. Pysyvän rauhan edellytykseksi todetaan usein aito ja moninainen yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa. Kansalaisyhteiskunnan toimijoilla on sellaisia näkökulmia ja taitoja, joita muiden on vaikea saavuttaa – he neuvottelevat, tukevat, neuvovat, kouluttavat; he vaikuttavat mielipiteisiin ja asenteisiin. Myös Suomessa kansalaisyhteiskunta kantaa vastuuta monista tehtävistä ja toimii kaikilla yhteiskunnan aloilla. Aktiivista kansalaisyhteiskuntaa on pidetty pitkään demokratian todellisena peruspilarina ja elinvoiman lähteenä ympäri Suomen. Halu osallistua ja vaikuttaa on olemassa huolimatta siitä, että tavat näille ovat nykyisin entistä monipuolisempia.

Laajan turvallisuuden verkosto WISE ry:n mentorointiohjelman puitteissa olemme nyt vuoden ajan tulleet yhteen kuukausittain keskustelemaan kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta. Olemme päässeet kuulemaan asiantuntija-alustuksia mm. siviilikriisinhallinnasta, sotilaallisesta kriisinhallinnasta, rauhantyöstä, humanitaarisesta avusta, kolmoisneksuksesta, työskentelystä konfliktialueilla ja perhe-elämän yhdistämisestä uraan. Ohjelmaan ovat kuuluneet myös tapaamiset oman erikseen valikoituneen mentorin kanssa, sekä pienryhmätapaamisia muutaman ryhmäläisen kesken. Omaa ajattelua on pitänyt purkaa läpi paperille reflektioiden muodossa.

Kurssin loppupalautteen viesti oli selkeä: sisällöt olivat laadukkaita, keskustelu avointa ja aktiivista. Ennen kaikkea ohjelma antoi paikan miettiä, haluanko todella toimia tällä alalla, missä minä oikeastaan olen hyvä? Korkeakoulu tai työpaikka ei samalla lailla tarjoa mahdollisuutta moiseen informoituun pohdintaan. Moniin tämän alan tehtäviin pääseminen on tiukan kilpailun värittämää ja olo voi olla kerrassaan toivoton. Suomalaisia halutaan kansainvälisiin tehtäviin, mutta tiedonsaanti todellisen maailman valintaprosesseista saa informaaleja ja myyttisiä sävyjä. Samaan aikaan kokemuksena voi olla, että minä aidosti olisin tässä hyvä ja haluaisin päästä näyttämään sen työelämässä, toimia haastavissa tehtävissä – opetella vaikka uuden kielen, jos se on edellytys. WISE:n mentorointikurssi antoi monelle kokemuksen siitä, että paitsi että tiedän paremmin nyt, mihin suuntaan, olo on myös itsevarmempi pyrkiä sitä kohti.

Suomalainen järjestökenttä, jonka toiminta kytkeytyy ulko- ja turvallisuus­poliittisiin linjauksiin ja kansainvälisiin sitoumuksiin, omaa vankan ja uniikin osaamisen. Nämä järjestöt tekevät samoja asioita, joita kaivataan vastapartnereilta konfliktialueilla: kouluttavat, vaikuttavat asenteisiin, auttavat verkostoitumaan. Jos toivomme sankoin joukoin suomalaisia nuoria kiinnostumaan vaikkapa kriisinhallintaan, rauhaan ja turvallisuuteen liittyvistä tehtävistä (ja oikeasti pääsemään näihin tehtäviin), nuorten ammattilaisten tukeminen kyseiselle urapolulle on tärkeää. Tämä(kin) tuki on tarjottu meille juuri kansalaisyhteiskunnan toimesta: WISE ry:n kaksihenkisen tiimin työstä, vapaaehtoisesti työtä tekevien mentorien ja asiantuntijoiden avustamana. Lienee ilmeistä, että nuoret ammattilaiset oppivat järjestön käsissä sellaista työelämäosaamista, josta nimenomaan työllistäjät pääsevät myöhemmin nauttimaan.

*****
Jenni Kilpi on aktori WISE:n mentorointiohjelmassa kaudella 2023-2024. Parhaillaan hän tekee väitöskirjaa Taideyliopiston Sibelius-Akatemialla rauhanrakennuksen ja musiikin mekanismeista. 

 

Luontokato on turvallisuusuhka – Luonnon, rauhan ja talouden suhteesta

Vuonna 1962 ilmestyi biologi Rachel Carsonin kirja Äänetön kevät, jonka alussa havahduttiin hiljaiseen kevääseen; linnut eivät laulaneet. Ne olivat hävinneet hyönteismyrkkyjen ekosysteemeissä aiheuttamien arvaamattomien ja kumuloituvien vaikutusketjujen vuoksi. Kirja kertoi ihmisen toiminnan vaikutuksia luontoon ja ihmisiin itseensä. Carsonin mukaan ihmiskunta oli risteyskohdassa: ”The road we have long been traveling is deceptively easy, a smooth superhighway on which we progress with great speed, but at its end lies disaster. The other -- the one ”less traveled by” – offers our last, our only chance to reach a destination that assures the preservation of our earth.” (Rachel Carson 1962).

Olemme edelleen kohtalokkaalla pikatiellä, vaikka – kuten SIPRIn johtaja Dan Smith totesi vuonna 2022 – tiedemaailma on vuosikymmeniä kirjoittanut toimintamme ekosysteemeille aiheuttamista äkillisistä ja pysyvistä keikahduksista, joita seuraavat kriisit ovat laajoja ja arvaamattomia. Elinympäristöjen tuhoutuminen ja luontoyhteyden häviäminen aiheuttavat haasteita yhteiskunnissa ympäri maailmaa ja vaikuttavat suoraan turvallisuuteemme. Smith ennusti, että tulevaisuudessa konfliktit liittyvät yhä läheisimmin luonnossa tapahtuviin muutoksiin.

Näitä konflikteja ehkäistään tässä päivässä. Helmikuussa 2024 Suomen Akatemian rahoittaman Biodiful-hankkeen tutkijaryhmä totesi luontokadon uhkaavan muun muassa yhteiskunnan vakautta ja huoltovarmuutta. Tutkijoita huoletti tällaisten hitaasti etenevien ilmiöiden jäävän ”akuuttien kriisien” varjoon ja peräänkuuluttivat, että luonnon hyvinvointi ei ole muusta todellisuudesta irrallinen kysymys. Sitä tulisi tarkastella turvallisuudenkin näkökulmasta. Luonnon monimuotoisuus linkittyy esimerkiksi talouteen, ruokajärjestelmään ja laajemmin ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Luontokato aiheuttaa itsessään konflikteja, väkivaltaa ja pakolaisuutta. Hankkeen johtaja Ilari Sääksjärvi totesi HS:n haastattelussa painokkaasti: ”Mitä kauemmin odotamme ratkaisuihin tarttumista, sitä vahvempina luonnon köyhtymisen vaikutukset heijastuvat yhteiskuntaamme.” Ongelma on, että nyky-yhteiskunnassa luonnossa tapahtuvat muutokset eivät näy tässä ja nyt.
Luonnon monimuotoisuudella on tärkeä rooli myös erilaisiin kriiseihin sopeutumisessa, minkä lisäksi se on yhteydessä ilmastonmuutokseen. Nopeasti köyhtyvä monimuotoisuus (vuonna 2021 varoitettiin jopa miljoonan eliölajin sukupuutosta seuraavien kymmenen vuoden aikana) vaarantaa myös ihmiskunnan hyvinvoinnin, terveyden, talouden ja turvallisuuden.

Luonnosta huolehtiminen on konfliktien ehkäisyä sekä rauhan ja hyvinvoinnin turvaamista. Kestävyyden ja rauhan yhteydestä kirjoittaneet tutkijat Ayyoob Sharifi ym. totesivat vuonna 2021, että yhteys on tunnistettu, mutta esimerkiksi ekologista rauhanrakentamista käsitelleet tutkimukset ovat toisinaan jättäneet huomiotta ympäristötuhojen juurisyyt. Rauhan käsite tulisi ymmärtää kokonaisvaltaisemmin ja tästä lähtökohdasta käsin tarkastella kestävyyden ja rauhan suhdetta. Saman totesivat Bliesemann de Guevara, Budny ja Kostić artikkelissaan vuonna 2023. Tutkijat pelkäsivät, että siirtymä kohti kestävämpää tulevaisuutta hidastuu, jos keskitytään vain välittömiin ratkaisuihin. Tämän välttämäseksi ilmastokriisin ja luontokadon juurisyyt sekä ilmiöiden vaikutus rauhaan tulisi ymmärtää paremmin. Näin voimme myös muuttaa toimintaamme ja miettiä uusia vaihtoehtoja.

Ympäristökriisien merkittävimpiin syihin kuuluvat luonnonvarojen kestämätön käyttö ja ylikulutus. Yhtenä ratkaisuna tähän on pohdittu talouden mittareiden painottamista uudesta näkökulmasta, usein kritisoiden kasvukeskeisyyttä. Apulaisprofessori Gallo-Cruz kirjoitti vuonna 2023, että esimerkiksi rauhantutkimuksessa ajatus talouskasvun tärkeydestä on usein ollut niin syvälle juurtunutta, että siihen liittyviä ongelmia ei aina ole osattu tarkastella. Myös tieteenalan keskustelua analysoinut Kelly Rhys (2021) arvioi, että ympäristökriisin käsittely on usein rajoittunutta. Siitä huolimatta, että kestävämpiin ratkaisuihin siirtymisen tulisi olla alan keskeisimpiä kysymyksiä.
Rauhanrakentamisen kontekstissa sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestäväksi talouden näkökulmaksi on esitetty hyvinvoinnin korostamista. Vuonna 2016 Michael Pugh ym. esittelivät artikkelissaan ”life welfare”-näkökulman, jossa paremman elämän tavoittelussa huomioitaisiin perinteisen talousajattelun sijaan laajemmin yksilö, yhteisö, biosfääri ja planetaarinen ympäristö.
Samansuuntainen näkökulma on ajatus hyvinvointitaloudesta. Wellbeing Economy Alliancen Rabia Abrarin mukaan hyvinvointitalous ”mahdollistaisi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden hyvinvoivalla planeetalla”. Ajatuksena on, että kasvua tavoiteltaisiin osa-alueilla, joilla se rakentaa hyvinvoinnin edellytyksiä. Tällä olisi Abrarin mukaan merkitystä myös turvallisuudelle. Hänestä monet nykykriisit, kuten luontokato, liittyvät talouden rakenteisiin, jotka pohjautuvat lyhyen aikavälin hyötyihin ”vakauden saavuttamisen sijasta”. Nykymalli on tuottanut monelle hyvinvointia, mutta se ei ole enää maapallon kannalta kestävää.

Ray Ancheson ym. ovat todenneet ympäristöön ja rauhankysymyksiin keskittyvän yhteisön (ECCP) julkaisussa, että kestämätöntä kasvua voi pitää yhtenä suurimmista syistä elinympäristöjen heikkenemiseen. Tämä taas aiheuttaa jo itsessään turvattomuutta. Anchesonin mukaan ympäristötietoinen rauhanrakennus kaipaisi juurisyiden analyysiä, mihin uudet näkökulmat, kuten kestävään kulutukseen tähtäävä ”degrowth” voisi antaa työkaluja. Degrowth yhdistetään usein kasvun pysäyttämiseen, mutta esimerkiksi ekonomisti Anni Marttisen mukaan kyse on väärinymmärryksestä. Ennen kaikkea tavoitteena on vakauden tila, jossa talous toimisi planeetan asettamissa ekologisissa rajoissa. Tämä ”järjestely” voisi toki pienentää kasvua väliaikaisesti, mutta se ei ole degrwothin ensimmäinen tavoite, vaan kestävämpi ja vakaampi järjestelmä.
Sixten Korkmanin (Talous ja humanismi, 2022) mielestä degrowth on ymmärrettävä, mutta toimimaton ajatus, koska kasvu ei itsessään ole ongelma, vaan kasvun sisältö. Kasvun pitäisi kallistua aineettomien palveluiden kuluttamiseen tavaratuotannon sijaan. Lisäksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumiseksi tarvitaan uutta teknologiaa ja kykyä kansainvälisten sopimusten tekemiseen ja toimeenpanemiseen. Varmaa hänestä on, ”että luonnonvarojen ylikulutuksen ongelmaa ja luonnon köyhtymistä sekä etenkin ilmastokriisiä ei voida ratkaista vain markkinatalouden avulla”.

Nykytilanne pakottaa miettimään ratkaisuja kaikilla elämänaloilla ja pohtimaan kokonaisvaltaisesti turvallisuuden tukipilareita. Luontoon vaikuttavat taloudellisten rakenteiden lisäksi monet tapamme toimia ja käsittää maailmaa ja itseämme sen osana. Luonnon osalta elämme ja toimimme jaetulla maapallolla muiden sen asukkaiden kanssa ja luonnosta huolehtimalla huolehdimme toisistamme, rakennamme rauhaa ja lisäämme hyvinvointia maailmanlaajuisesti. Siksi uusille näkökulmille on annettava tilaa.

On myös pohdittava suhdettamme luontoon ja sitä, mitä pidämme tärkeänä. Turun yliopiston tutkija Juulia Sääksjärvi ja Räikkönen painottivat Duodecim-lehdessä vuonna 2021, että: ”ekosysteemeillä, eliöyhteisöillä ja eliölajeilla on myös itseisarvoa, joka ei ole riippuvainen niiden aikaansaamista hyödyistä ihmisille.”

Luonnolla on lukemattomia positiivisia vaikutuksia hyvinvointiimme, ja lajihistoriassamme olemme vasta hiljattain alkaneet kadottaa yhteyttämme luontoon. Ehkä voimmekin löytää uusia – tai löytää uudestaan – tapoja elää tasapainossa ympäristömme kanssa. Emme elä irrallaan luonnosta, vaan osana sitä. Rauhanomaisen ja ympäristöystävällisen kehityksen alku lähtee tämän ymmärtämisestä. Kuten Dan Smith kirjoitti: ”Thinking about the human interaction with nature needs to recognize that, as humans, whatever our many differences, we are all also a part of nature. We are part of the biosphere. That is an old insight that modernity has obscured—we need to get back to it.” 
​
***
Kirjoittaja on poliittisen historian väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Häntä kiinnostavat esimerkiksi inhimillinen turvallisuus, ihmisen käyttäytyminen ja kansainvälisten yhteyksien kehitys. Väitöskirjassaan hän tutkii Suomen poliisin ja Interpolin historiaa.

Käyttäjänsä mitta: tekoäly turvallisuutta ja rauhaa rakentamassa

Vuonna 1927 kulttuurin ja tieteen kulta-aikaa eläneessä Weimarin Saksassa ilmestyi sci-fi -elokuvan esikuvateos, Fritz Langin suurtuotanto nimeltään Metropolis. Se sijoittuu vuoteen 2026, jolloin elokuvan mukaan osataan jo rakentaa koneihmisiä, robotteja, jotka saattavat ihmismäisellä olemuksellaan hurmata tai turmella kokonaisen kaupungin asukkaat. Jussi Kaisjoki on kuvaillut elokuvaa ”kahlitsemattomasta tieteestä ja teknologiasta sekä sen avulla luodusta keinoelämästä” varoittavaksi kommentaariksi. Sitä on seurannut lukuisia elokuvia, jotka kaikki liittyvät jatkumoon taiteessa kuvattuja synkkiä tulevaisuuksia, joissa teknologinen kehitys, kuten tekoäly, ovat suistaneet maailman raiteiltaan.

Sata vuotta myöhemmin elämme aikaa, jona tekoäly asettaa turvallisuudelle todellisia haasteita ja algoritmien etiikasta on käytävä syvällistä keskustelua. Harkinta on kriittinen osa uusien teknologioiden laajaa hyödyntämistä, missä yksi suuri muuttuja on ihminen itse. Tekoäly on käyttäjänsä mitta, jolla on vaarallisten kehityskulkujen lisäksi valtava kapasiteetti laajempaan hyvinvointiin. Halutessamme voisimme valjastaa sen osaksi maailman ongelmien ratkaisemista, tasa-arvon ja terveyden edistämistä sekä rauhan tavoittelua. Eri algoritmit tukevat jo nyt useita arkipäivän toimintoja, ja monet tutkijat ovat pohtineet tekoälyn mahdollisuuksia myös konfliktien ratkaisijana.

Tulevaisuudessa tekoälyllä voi olla merkittävä rooli osana rauhan ja hyvinvoinnin edistämistä maailmassa. Mahdollisuudet kerätä ja käsitellä valtavia tietomääriä voivat auttaa meitä tekemään harkitumpia päätöksiä ja ylittämään kommunikoinnin esteitä, mikä voi edistää sovinnollisuutta aivan arkipäiväisessä elämässä. Edesmennyt tekoälytutkija Timo Honkela hahmotteli tällaista tulevaisuutta teoksessaan Rauhankone (2017). Hän totesi kirjassa haluavansa ”tuoda esille perusteltuja myönteisiä tulevaisuudennäkymiä ja mahdollisuuksia aikana, jona maailma näyttäytyy monille uhkaavana”. Myös esimerkiksi kognitiotieteen yliopistonlehtori Anna-Mari Rusanen on todennut (Tiedekulmapokkari 4, 2021), että teknologian kehityksessä on hyvä nähdä myönteisiä mahdollisuuksia. Saattaa olla, että tulevaisuudessa algoritmien avulla vahvistetaan esimerkiksi demokratiaa, tai niiden avulla haetaan ratkaisuja suuriin haasteisiin, kuten ilmastokriisin.
 
Hyvän tekoälyn mahdollisuudet: rauhaa lisätään kommunikoinnilla ja tiedolla

Konfliktien ratkaisemisen näkökulmasta monet haasteet, joihin tekoälysovellukset voivat tarjota apua, liittyvät kommunikointiin, päätöksentekoon sekä tiedonkäsittelyyn. Jo vuonna 2013 tutkija Daniel Osher kirjoitti, että tekoäly voisi tukea esimerkiksi kriisinhallintaoperaatioiden suunnittelua tarjoamalla nopeasti tietoa johdon tueksi. Tehokkaan tiedonkäsittelyn avulla voidaan lisätä ymmärrystä konfliktin taustalla vaikuttavista paikallisista oloista sekä kulttuurisista, psykologisista ja historiallisista tekijöistä. Tämän tiedon tuella voidaan kenties ehkäistä ja ratkaista konflikteja.

Monet tutkijat korostavatkin tiedon, ymmärtämisen ja vuoropuhelun tärkeyttä osana sopuisamman maailman rakentamista. Pyrkimys saada tietää, viestiä ja ymmärtää on ollut keskeinen osa ihmistoimintaa kautta historian, ja usein ristiriitojen taustalla on ollut puute jollakin näistä osa-alueista. Teoriassa tähän ongelmaan on nyt helpompi löytää ratkaisuja. Koskaan aikaisemmin ihmisillä ei ole ollut nopeasti käytössään vastaavaa määrää tietoa ja viestintäkeinoja, saati koneellista kykyä tiedon käsittelyyn. Honkela pohtikin kirjassaan, että tulevaisuudessa tekoäly voisi auttaa ihmisiä ylittämään kulttuurin ja kielen muodostamia esteitä sekä hillitsemään väkivaltaisia tunteita tietoa lisäämällä. Joukosta erilaisia teknologioita muodostuva rauhankone auttaisi ihmisiä ymmärtämään toisiaan, laajentamaan näkökulmiaan ja tekemään oikeudenmukaisempia ratkaisuja.

Parempaan ymmärrykseen johtaa myös mielipiteiden kuuleminen, ja tällä on usein ollut keskeinen rooli rauhanprosesseissa. Aikaisemmin laajojen mielipidekartoitusten tekeminen on kuitenkin ollut hidasta, kallista tai lähes mahdotonta. Tutkijat Daanish Masood Alavi ym. pohtivat vuonna 2022, että teknologian avulla mielipidekartoituksia voisi tehostaa. Digitaalisin menetelmin on suhteellisen edullista ja nopeaa kerätä ja analysoida laajojakin vastausmääriä. Eikä tämä ole vain utopiaa. YK:n poliittisten ja rauhanrakennusasioiden osasto (UNDPPA) on jo toteuttanut digitaalisia vuoropuhelukokeiluja ja mielipidekartoituksia konfliktialueilla. Vuonna 2019 se järjesti ensimmäisen ”virtuaalisen fokusryhmätapaamisen”, tavoitteenaan kerätä tietoa yleisön mielipiteistä liittyen muun muassa Israelin ja Palestiinan kysymykseen, Syyrian konfliktiin ja YK:n toimintaan Lähi-Idässä.

Vuonna 2021 UNDPPA hyödynsi vuorostaan tekoälyyn pohjautuvaa kielenprosessointia ja koneoppimista vuoropuhelun edistämiseen Jemenissä ja Libyassa. Tekoäly-yhtiö Remeshin kanssa kehitettyä chat-palvelua sovellettiin edistämään YK:n ja paikallisen väestön vuorovaikutusta ja mittaamaan vallitsevaa mielipidettä eri kysymyksissä. Digitaalisena linkkinä jaettu ohjelma osasi tunnistaa vastauksista asiakokonaisuuksia, joista osapuolet olivat samaa tai vaihtoehtoisesti eri mieltä. Se auttoi yleisöä ja konfliktien osapuolia hahmottamaan ryhmien samankaltaisuuksia, minkä lisäksi vastaukset voitiin välittää suoraan poliittisille päättäjille. Suuri yleisö saattoi myös seurata mielipidemittausta suorana, mikä lisäsi vuoropuhelun läpinäkyvyyttä.

Honkelakin piti laajaan tietoon perustuvaa päätöksentekoa ja ryhmien välisten yhteneväisyyksien havaitsemista tärkeänä. Hän totesi, että maailmamme on monimutkainen paikka ja monimutkaisiin ongelmiin tarvitaan ratkaisuja, jotka huomioivat kaikenlaiset näkökulmat samanaikaisesti. Teknologia voi auttaa ihmisiä käsittelemään useita muuttujia sisältäviä monimutkaisia kysymyksiä. Suuria tietomassoja yhdistelemällä voi myös nousta esiin havaintoja, joita yksittäisiin kysymyksiin keskittyvät kiistapukarit eivät osaisi edes ajatella. Rauhankoneen laskentakyky mahdollistaisi tunteiden, arvojen ja identiteettien samanaikaisen huomioimisen, jotka ovat kaikki toimiimme vaikuttavia tekijöitä.

Teknologia voisi siten paljastaa näkymättömiin jäävää tietoa. Tutkijat Nina Wessberg ym. kirjoittivat eettisiä tekoälyratkaisuja tutkivan ETAIROS-hankkeen nettisivuilla vuonna 2022, että tekoäly voisi auttaa ihmisiä tarkastelemaan ja simuloimaan eri skenaarioita, minkä kautta konfliktit voitaisiin purkaa näkyviin ja ymmärrettäviin (mahdollisesti ratkaistaviin) elementteihin. Teoriassa tekoäly voisi myös auttaa sopuisamman yhteiskunnan ja rauhan turvaamisessa lisäämällä tietoa ja vuorovaikutusta. Vuoropuhelu, eri näkökulmien ymmärtäminen, historiatieto ja yleinen ihmisten kunnioittaminen ovat ”turvallista ja rauhanomaista elämää suojaavia tekijöitä”. Kirjoittajien kysymys vain kuului: ”Haluammeko kehittää tekoälyn hyödyntämistä tähän suuntaan?”

Se on hyvä kysymys. Tekoälyyn liittyy suuria riskejä ja suuria mahdollisuuksia, kuten ihmisten keksintöihin yleensä. Se mihin sitä hyödynnämme, ja mikä on tulevaisuuden suunta, on osin käsissämme. Esimerkiksi professori Sasu Tarkoman mukaan suuri tekoälymurros on vasta alkamassa, eikä sen vaikutuksia ole helppo arvioida. Suuriin kysymyksiin kuuluvat teknologian luotettavuus ja eettisyys. EU:n tasolla on jo todettu, että tekoälyä tulevaisuudessa hyödyntävien teknologioiden tulisi olla lainmukaisia, eettisiä ja luotettavia. Tarkoma näkeekin, että kehityksessä Suomen ja EU:n etuina ovat vahva eettinen selkänoja ja luottamus.

Erkki Tuomioja on taas kirjoittanut, että teknologian ja ihmisen suhdetta on pohdittava vakavasti. Esimerkiksi robottiaseiden yleistyminen hämärtää ihmisen vastuun taistelua koskevassa päätöksenteossa. Väärinkäyttöä vastaan on suojauduttava hyvissä ajoin ja varmistuttava siitä, että ennaltaehkäistään tekoälyn tuhoisia vaikutuksia. Lopulta kyse on periaatteista ja tahdosta. Helsingin yliopiston Tiedekulman tuottajat Laura Honkimäki ja Toni Rönni muistuttavat Tiedekulmapokkarissa, että mahdollisuudet hyvään ovat olemassa, mutta teknologian kehittämistä tulee ohjata sitoutuminen hyviin periaatteisiin ja rauhan lisäämiseen. Uusien keksintöjen taustalla on ihminen, joka myös hallitsee ja opettaa käyttämiään algoritmeja. Sen riskit ja mahdollisuudet tulee tiedostaa.

Honkela kuitenkin näki mahdollisena, että teknologian tukemana etenemme kohti parempaa ymmärrystä maailmasta, eli kohti parempia ja kestävämpiä tiedostavia ratkaisuja. Sokea idealismi voi olla vaarallista, mutta Honkelan sanoin tahtotilalla on tärkeä rooli sotien lopettamisessa ja globaaleihin ongelmiin vastaamisessa. Kyse on siitä, ”haluammeko lopettaa resurssien ylettömän tuhlaamisen vastuuttomiin leikkeihin.” Myös rauhankone on konseptina mahdollinen. Tervehdyksessään Honkelan kirjaan professori Donald Wunsch totesi:
”It is more than a lovely hope; it is the most likely outcome.”
 
Kirjoittaja on poliittisen historian väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Häntä kiinnostavat esimerkiksi inhimillinen turvallisuus, ihmisen käyttäytyminen ja kansainvälisten yhteyksien kehitys. Väitöskirjassaan hän tutkii Suomen poliisin ja Interpolin historiaa.
 
Lähteet:
Honkela, Timo. Rauhankone – tekoälytutkijan testamentti. Gaudeamus, 2017.
Kaisjoki, Jussi. Metropolista matriisiin. Elokuva modernin maisemana: peruskysymyksiä kuvalle ja muutoksia kuvassa 1900-luvulla. Pro gradu. Turun yliopisto, 2008.
Masood Alavi, Daanish, ym. “Using Artificial Intelligence for Peacebuilding.” Journal of Peacebuilding & Development 17(2). s. 239–243. Sage Journals, 2022.
Myllymäki, Petri, ym. Älykäs huominen – Miten tekoäly ja digitalisaatio muuttavat maailmaa? Tiedekulmapokkari 4. Gaudeamus, 2021.
Osher, Daniel. Cognitive/AI Peacekeeping Decision Support Models. IEE Global Humanitarian Technology Conference (GHTC) s. 122-127. IEEE, 2013.
The Washington Post. The United Nations in turning to artificial intelligence in search for peace in war zones. 23.4.2021. https://www.washingtonpost.com/technology/2021/04/23/ai-un-peacekeeping/
Tuomioja, Erkki. Tulevaisuuden varjossa – Selviääkö ihmiskunta? Tammi, 2021.
Wessberg, Nina, Jaana Leikas, Mika Nieminen ja Santtu Lehtinen. ”Tekoäly rauhantyössä.” ETAIROS Signal post-kirjoitus. 2022. https://etairos.fi/2022/04/06/tekoaly-rauhantyossa/

Rauha vaatii toivoa: pessimisti pettyy pahiten ja kyynikon tulisi löytää juurensa
 
Viime vuoden lopussa Genevessä järjestettiin vuosittainen rauhanrakentamiseen keskittyvä foorumi Geneva Peace Week. Tapahtuman yhteydessä ilmestyneen podcastsarjan haastattelussa Principles of Peace -säätiön johtaja Hiba Qasas kuvasi maailmassa olevan paljon turhautumista. Lukuisat yhteisöt elävät konfliktien keskellä ja monet kokevat, ettei heitä kuulla, eivätkä heidän toiveensa paremmasta maailmasta ole toteutumassa. Qasasin mielestä tulisi taistella kyynisyyttä vastaan ja tuoda rauhantyöhön uutta toivoa. Sillä rauha on mahdollista monissa paikoissa, haasteista huolimatta.

Kuinka rauhaan pyrkivät ihmiset voivat löytää toivoa? Edistys tuntuu usein tuskaisen hitaalta ja taisteltavia tuulimyllyjä riittää. Ensimmäinen Geneva Peace Week järjestettiin marraskuussa 2014, eli samana vuonna, kun Venäjä miehitti Krimin niemimaan Ukrainassa. Kahdeksan vuotta myöhemmin, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan, Geneva Peace Weekin teemana oli "Peace is possible".

Vuonna 2022 julkaistiin raportti, joka perustui Uppsala Conflict Data Program -tietokantaan (UCDP). Siinä todettiin, että aktiivisten konfliktien määrä maailmassa oli vuosina 2019–2020 korkeimmillaan sitten vuoden 1946. Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti (SIPRI) puolestaan raportoi, että vuonna 2021 tilanne ei juuri parantunut, inhimillinen turvallisuus on saattanut jopa heikentyä eikä uusia merkittäviä rauhanprosesseja ole aloitettu. Raportit eivät anna erityisen toiveikasta kuvaa viimeisten vuosien kehityksestä. Entä jos vaihtaa perspektiiviä?

Our World in Data -sivusto antaa toiveikkaamman kuvan pitkän aikavälin muutoksesta. Sivustolla todetaan, että kaiken kaikkiaan ”saatamme nyt elää lajimme olemassaolon rauhallisinta aikaa”. Kaikesta huolimatta väkivalta ja sotiminen on historiallisessa mielessä vähentynyt. Taloustieteilijä Christopher Blattman on myös muistuttanut Why We Fight (2022) kirjassaan, että sotiminen on ihmisen toimintamallina ennen muuta poikkeus. Todellisuudessa keskenään vihamielisetkin ryhmät valitsevat yleensä väkivallan sijaan ”vihata toisiaan rauhassa”. Sotia vältetään useammin kuin niitä syttyy, mikä vain unohtuu helposti, koska vältetyistä konflikteista harvoin kirjoitetaan. Blattmanin kirjassa onkin toiveikas viesti. Hän kuvaa myös vakuuttavasti tunnistamiaan riskitekijöitä, jotka toteutuessaan vaikuttavat sotien syttymiseen. Koska muuttujia tunnistetaan, voidaan niihin teoriassa myös vaikuttaa.

Voi olla helppo unohtaa, että maailmassa tehdään paljon hyvää joka päivä ja todellisia muutoksia parempaan tapahtuu.  Paremman tulevaisuuden rakentaminen onkin haastava kestävyyslaji, koska mitättömän tuntuisin askelin etenevä, ja välillä taaksepäin kulkeva, vuosikymmenien mittainen rauhanomainen kehityskäyrä ei erotu heti ja tässä. Kun tuntuu, että ponnisteluista huolimatta poljetaan aina paikoillaan, on helppo muuttua kyyniseksi ja pessimistiseksi.

Kyyninen maailmankuva on hataralla totuuspohjalla. Peace is possible.

Kyynisellä ihmisellä tarkoitetaan henkilöä, joka pitää ihmisiä lähtökohtaisesti vain omaa etuaan tavoittelevina ja tekopyhinä tyyppeinä. Tohtori William Desmond on kuvannut kirjassa Cynics (2008), että nykynäkemys kyynisyydestä liittyy vahvasti käsitykseen ihmisten perusluonnon moraalittomuudesta ja itsekeskeisyydestä – toisin kuin asenteelle nimensä lainanneessa antiikin kyynikoiden filosofisessa koulukunnassa, missä saatettiin tätä vastoin olla hyvin optimistisia ihmisen suhteen. Heille ongelma ei ollut ihminen, vaan sivilisaation mukanaan tuomat häiriötekijät, ja vain elämällä hetkessä ja luopumalla tarpeettomista omistuksista saattoi saavuttaa onnen. Nykykyynikon ajatus ihmisistä pohjimmiltaan läpimätinä voi taas olla haitallista hänelle itselleen ja yhteisölle.

Tutkijat Eric Neumann ja Jamil Zaki kirjoittivat tammikuussa 2023 Trends in Cognitive Sciences-lehdessä kyynisellä maailmankatsomuksella olevan lukuisia haitallisia vaikutuksia. Kyynisillä ihmisillä on korkeampi riski sairastua esimerkiksi sydänsairauksiin ja dementiaan, eivätkä he saa samanlaista tyydytystä ihmissuhteistaan kuin muut. Lisäksi he nostivat esiin kyynisen näkemyksen valheellisuuden. Tämä on tärkeää. Vaikka ajattelumallin taustalla vaikuttavat usein todelliset huonot kokemukset, se menettää pohjansa todellisuudessa heijastuessaan laajemmin maailmaan tai ihmisryhmiin. Onkin hyvä pitää mielessä, että usein luomme yleistyksiä maailmasta hyvin hatarin tai täysin väärin perustein.

Kirjailija Rutger Bregman kirjoitti teoksessaan Hyvän historia (2019), että esimerkiksi median on todettu lisäävän pessimismiä ja vaikuttavan negatiivisesti ihmiskäsitykseen. Jatkuvassa uutistulvassa väkivallasta, rikollisuudesta ja onnettomuuksista kuva maailmastamme muuttuu helposti synkäksi. Se vaikuttaisi olevan pelkkää sotaa ja julmuuksia. Bregmanin mukaan tästä syystä moni ehkä kokeekin maailman muuttuvan aina vain huonommaksi, vaikka samaan aikaan tapahtuu paljon enemmän hyvää. Siitä ei vain uutisoida. Meidän on myös vaikea huomata hitaasti eteneviä murroksia, ennen kuin muutos on tapahtunut tai historioitsija sen meille myöhemmin osoittaa.
 
Muutos on aina varma

Sotien syttyessä todetaan usein historian toistavan itseään. Väite ei vastaa todellisuutta. Tähän voidaan lainata vaikkapa filosofian tohtori Ari Heloa, joka on kirjoittanut: ”Historia ei toista itseään, koska muutokset ovat usein peruuttamattomia ja ratkaistessaan joitain ongelmia tuottavat myös uusia, jotka vain ihminen, ei historia, voi ratkaista.” Historia kertoo sen sijaan tekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet nykyisyyteemme. Se auttaa meitä hahmottamaan, kuinka kaikki on jatkuvassa muutoksessa, ja muutos on varma asia. Tässä on optimisin paikka. Historian tai muutoksen suunta ei koskaan ole täysin selvä, mutta siihen voi pyrkiä vaikuttamaan.

Muutosnopeus voi lisäksi olla lähes päätä huimaava. Esimerkiksi internetistä on tullut normaali, länsimaissa jossain määrin ehdoton, osa elämäämme vain kahdenkymmenen viime vuoden aikana. Myös esimerkiksi tasa-arvokysymyksissä on edistytty monin paikoin, etenkin jos tilannetta vertaa vuosikymmenenkin takaiseen. Periaatteessa mikään ei estä, etteikö seuraava suuri edistysaskel voisi tapahtua nopeastikin, sillä mullistuksia on tapahtunut ennenkin. Niiden suunta ja merkitys riippuvat kuitenkin meistä.

Tarkoitus ei ole syyllistää pessimismiin taipumista. Maailmassa on useita trendejä, jotka kulkevat äärimmäisen huolestuttavaan suuntaan, kuten konfliktien väkivaltaistuminen viime vuosina, dramaattinen elinkirjon heikkeneminen koko maapallolla ja kaikkia uhkaava ilmastonmuutos. Huolissaan pitää olla. Voidaan myös sanoa, että maailma on jakautumassa ja YK:n kaltaiset rakenteet ovat osoittautuneet tehottomiksi. Kyyninen voisi todeta, että koko ajatus yhteisistä pelisäännöistä on turhanpäiväistä haihattelua. Se olisi kuitenkin tuhoisaa. Juuri kriiseissä yhteisiin järjestelmiin, sääntöihin ja hyvään tulee uskoa, jotta voidaan selviytyä ja jatkaa yhteistyötä ongelmien ratkaisemiseksi. Uskoa yhteistyöhön tarvitaan myös yhteistyön ja sen alustojen kehittämiseksi.

Kyynisyys ja liiallinen pessimismi voivat olla vaaraksi, koska riittävän synkillä mielin emme jaksa uskoa muutoksen parempaan olevan mahdollinen. Pessimistisellä kyynikolla ei ole tarvettakaan pyrkiä parempaan; kaikki kuitenkin menee pieleen, eikä siitäkään ole niin väliksi. Kehittäminen ja asioiden parantaminen vaativat mielen joustavuutta, toimintakykyä ja halua rakentaa. Se vaatii myös uskoa, koska emme näe tulevaisuuteen. Mauno Koiviston sanoin: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin” ja että ”pessimistit olivat väärässä”. Tarvitsemme vaikeissa tilanteissa tietoa, uusia perspektiivejä ja toivoa, sekä lisäksi toisiamme ja luottamuksen kokemuksia. Kyynisyyteen voisi taas hakea uutta tulokulmaa antiikista. Tohtori Desmond kirjoitti teoksensa lopussa, mitä viisautta voisimme oppia alkuperäisiltä kyynikoilta:

”Live simply, scorn unnecessary desires, do not follow the slavish crowd but speak the truth clearly in righteous war against untruth and, most of all, cultivate the virtue of philanthropia and learn to love others now, for it is from this that everything else will follow.” (Desmond 2008, s. 236).
 
Kirjoittaja on poliittisen historian väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Häntä kiinnostavat esimerkiksi inhimillinen turvallisuus, ihmisen käyttäytyminen ja kansainvälisten yhteyksien kehitys. Väitöskirjassaan hän tutkii Suomen poliisin ja Interpolin historiaa.
 
Lähteet
Blattman, Christopher. (2023). Why We Fight? – Roots Of War and The Paths to Peace. Penguin Books.
Bregman, Rutger. (2019). Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa. Mari Janatuinen, suom. Atena.
Davies, Shawn, Pettersson, Therése, & Öberg, Magnus. (2022). Organized violence 1989–2021 and drone warfare. Journal of Peace Research, 59(4), 593–610.
Desmond, William. (2008). Cynics. Taylor & Francis Group.
Hare, Brian, & Woods, Vanessa. (2020). Understanding Our Origins and Rediscovering Our Common Humanity. Random House.
Helo, Ari. (2000). Moraalista ja historiallisesta ajattelusta – Toistaako se historia itseään vai ei?. Tieteessä Tapahtuu, 18(1).
Interpeace. (15.11.2022). Geneva Peace Cast - Radio Corner with Hiba Qasas. Video. YouTube https://www.youtube.com/watch?v=UNfS35yqLAw
Koiviston sitaatit mm. Suomen Pankki. (2017) https://www.suomenpankki.fi/fi/media-ja-julkaisut/puheet-ja-haastattelut/2017/paajohtaja-erkki-liikanen-mauno-koivisto-talousmiehena-ja-paattajana-25-11-2017/ ja Koiviston kuolinilmoitus 12.5.2017
Max Roser, Joe Hasell, Bastian Herre and Bobbie Macdonald (2016). War and Peace. Our World in Data. https://ourworldindata.org/war-and-peace 
Neumann, Eric., & Zaki, Jamil. (2023). Toward a social psychology of cynicism. Trends in Cognitive Sciences, 27(1), 1-3.
SIPRI. (2022). Yearbook 2022: Armaments, Disarmament and International Security – Summary.
UCDP (Uppsala Conflict Data Program). Tietokanta. Uppsala University. https://ucdp.uu.se/exploratory

Yksinäisyys on turvallisuusuhka

Yksinäisyys on turvallisuusuhka. Tämä ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen, kun kuuntelee turvallisuuskeskustelua, vaikka juuri ihmisten väliset yhteydet muodostavat turvallisuuden ytimen. Yksinäisyys ei ole vain henkilökohtainen tragedia, vaan laajempana ilmiönä se on koko yhteiskunnan yhteinen ongelma. Yksinäisyys ja ostrakismi, eli ulkopuolelle sulkeminen, ovat uhkia sisäiselle turvallisuudelle ja yhteiskunnan kriisinkestävyydelle. Yksin jääminen ja ulkopuolelle jätetyksi tuleminen on valtavan tuhoisaa yksilölle ja sitä kautta horjuttaa myös yhteiskuntaa.

Ihmisinä meillä on tarve kuulua yhteisöön. Lukuisissa tutkimuksissa on todettu, että sosiaalisuus kuuluu olennaisesti ihmislajin luonteeseen ja vuorovaikutus sekä integraatio ovat olennaisia ihmisen hyvinvoinnille. Kanssakäymistä muiden kanssa voidaankin pitää elintärkeänä ihmiselämän osa-alueena. Yksinäisyyden tunne on aivojen tapa ilmaista, että tarvitsemme kontakteja. Yksinäisyys herättää ihmisessä stressireaktion, koska aivot tulkitsevat sen vaaratilanteeksi. Lajikehityksen alkuvaiheissa lauman ja yhteisön ulkopuolelle jääminen onkin ollut vaarallista. Tämä heijastuu toimintaamme edelleen. Samalla vuorovaikutus ja sosiaalisuus on ratkaisevaa ihmisen kehityksessä ja kukoistamisessa kaikkina ikäkausina.

Ihminen on kehittynyt yhteistyötä tekeväksi sosiaaliseksi eläimeksi ja tarvitsemme selviytyäksemme edelleen toisiamme

Kuitenkin yhä useampi kokee yksinäisyyttä. Suomen Punainen Risti julkaisi helmikuussa vuosittaisen yksinäisyysbarometrin, jossa todettiin yksinäisyyden kokemusten yleistyneen, minkä lisäksi eristäytymisen ja ulkopuolelle jätetyksi tulemisen kokemukset olivat lisääntyneet edellisvuoteen verrattuna. Tilanteen korjaaminen olisi yhteiskunnan etu. Opetusalan turvallisuusfoorumissa vuonna 2020 todettiin, että ostrakismiin olisi kiinnitettävä enemmän huomiota sen turvallisuutta heikentävien vaikutusten vuoksi. Eduskunnan sivistysvaliokunta totesi lausunnossaan Suomen sisäisen turvallisuuden selontekoon vuonna 2021, että ostrakismiin liittyvä pahoinvointi voi ilmentyä sisään päin kääntyneenä oireiluna, kuten yksinäisyys ja ahdistus, mutta purkautua myös ulospäin aggressiivisuutena, rikollisuutena ja radikalisoitumisena.

Ostrakismi on suomalaisessa yhteiskunnassa varsin yleistä. Sen syyt vaihtelevat yksilöstä ympäristöön ja se voi olla myös tahatonta, mutta ennen kaikkea se on hyvin haitallista. Ilmiötä tutkinut professori Niina Junttila on monissa yhteyksissä kuvannut, että tunne ulkopuolelle sulkemisesta voi pitkittyessään aiheuttaa syvää vihaa ja katkeruutta. Kansainvälisisissä tutkimuksissa on todettu, että pitkä näkymättömyyden kokemus ja ilman apua jääminen voi johtaa vihaan itseä ja muita kohtaan. Eräs suomalaiseen tutkimukseen osallistunut mies kuvasikin, että ”jos maailma vihaa minua, niin minä vihaan takaisin”.

Paha olo voi purkautua ulospäin, kun keinot loppuvat

Viha saattaa lopulta kohdistua ympäröivään yhteisöön tai koko ihmiskuntaan. Tutkimuksissa on todettu, että pitkään jatkuneen ulossulkemisen kokemus erottuu yhtenä tekijänä väkivaltaisten tapahtumien, kuten joukkosurmien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Yksinäisyys ja ostrakismi vaikuttavat myös esimerkiksi jengiytymiseen ja väkivaltaan.

Samalla yksinäisyyden aiheuttama huonovointisuus on tuhoisaa yhteisön kriisinkestävyydelle. Kriisinkestävyyttä luodaan lisäämällä yhteyksiä ja yhteisöllisyyttä. Mutta kuten monissa ongelmissa, tarvitaan tässäkin monitahoista yhteistyötä, monipuolista asiantuntijuutta ja jaettuja tavoitteita. Yksinäisyyden ehkäisemiseksi on onneksi meneillään useita hankkeita ja hyviä avauksia on tehty politiikassakin. Eduskuntaan on esimerkiksi perustettu yksinäisyyden ja ostrakismin vastainen työryhmä ja lähes kaikki suuret puolueet ovat tunnustaneet ongelman. Joissakin puolueiden ohjelmissa on todettu, että kokonaisturvallisuutta vahvistettaessa tulee huomioida myös yksinäisyys ja ostrakismi.

Olemme ihmisinä vaikuttamassa turvallisuuteen ja luomassa turvallisuutta keskenämme, niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Huomataan siis toisemme.
 
Kirjoittaja on poliittisen historian väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Häntä kiinnostavat esimerkiksi inhimillinen turvallisuus, ihmisen käyttäytyminen ja kansainvälisten yhteyksien kehitys. Väitöskirjassaan hän tutkii Suomen poliisin ja Interpolin historiaa.
 
Lähteet:
Punainen Risti. "Yksinäisyys koskettaa yhä useampaa Suomessa": https://www.punainenristi.fi/uutiset/2023/yksinaisyys-koskettaa-yha-useampaa-suomessa/
Tiina Huttu. "Tutkimus tutuksi." Kasvun Tuki -aikakauslehti. https://kasvuntuki.fi/aikakauslehti/julkaisut/kasvun-tuki-aikakauslehti-22022/tutkimus-tutuksi/
Linnea Karlsson ja Petra Heikkinen. "Yksinäisyyden eri muodot vaativat erilaisia toimenpiteitä." Turun yliopiston blogi. https://blogit.utu.fi/utu/2023/03/07/yksinaisyyden-eri-muodot-vaativat-erilaisia-toimenpiteita/
Sivistysvaliokunnan lausunto SiVL 18/2021 vp. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/SiVL_18+2021.aspx
Suomen Punaisen Ristin Kaveritaitoja-ohjelma. https://sproppimateriaalit.fi/web/site-186223/state-jurdcmzrgercytzr/page-186498
Niina Junttila. ”Ostrakismi – sivitynyttä, satuttavaa ja yhteiskunnallisesti tuhoavaa”. Arvokas-ohjelman blogi. https://www.sinaoletarvokas.fi/blogi/ostrakismi-sivistynytta-satuttavaa-ja-yhteiskunnallisesti-tuhoavaa/
”Jesse Markin, Niina Junttila ja ulkopuolisuus, joka tuntuu koko kehossa”. Podcastin Aihe, joka ei jätä rauhaan -jakso. Yle Areena. https://areena.yle.fi/podcastit/1-50619369
Valtioneuvoston selonteko sisäisestä turvallisuudesta. Valtioneuvosto, 2021. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/163149/VN_2021_48.pdf?sequence=1&isAllowed=y

WISEN MENTOROINTIOHJELMA MAHDOLLISTAA MONENLAISIA KOHTAAMISIA - TURVALLISUUS TARVITSEE KAIKEN IKÄISIÄ JA TAUSTAISIA TEKIJÖITÄ

Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kontekstissa tarvitaan valtavasti erilaisia osaamisia. Vankalla ammattispesifillä osaamisella on paikkansa, kuten myös geneerisillä työelämätaidoilla ja laajojen kokonaisuuksien ymmärtämisellä. Kysymys, mitä minä voin käsillä olevan ongelman hyväksi tässä tilanteessa tehdä, on relevantti meille jokaiselle. Uskon eri ikäisten ja eri ammattitaustaisten ihmisten voimaan ja yhteistyöhön kestävän turvallisuuden rakentamisessa.

Sen lisäksi, että pyrimme kuulemaan ja ymmärtämään muita turvallisuuden ammattilaisia, on oleellista oppia kuulemaan myös niitä ihmisiä, jotka eivät turvallisuudesta juuri keskustele. Kompleksisessa maailmassa kaikki liittyy lopulta kaikkeen ja mitä rikkaampi oma maailmankäsityksemme on, sitä helpompaa meidän on havaita turvallisuutta uhkaavat kehityskulut siinä vaiheessa, kun tulipalo ei ole vielä syttynyt tai se on vielä pieni ja siten helppo sammuttaa.
WISE:n mentoriohjelmassa monialaisuus toteutuu luontevasti ja otaksun muun muassa tämän lähtökohdan olevan yksi keskeisiä syitä sille, että ohjelma on ollut menestys. Aktorit kertovat löytäneensä mentorivuoden aikana sekä vahvistusta oman osaamisensa näkemiseen, mutta myös siihen, mitä kaikkea laaja turvallisuus voikaan käytännössä tarkoittaa ja mitä erilaisia työtehtäviä sen ääreltä löytyy.

Ohjelmassa oppii havainnoimaan, miten monista rakennusaineksista – onnistumisista, ponnisteluista, pettymyksistä ja sattumasta – kokeneiden asiantuntijoiden osaaminen on vuosien varrella rakentunut. Näkökulmat oman osaamisen pitkän aikavälin kehittämiseen antavat luottamusta ja inspiraatiota siihen, että oman näköistään uraa voi rakentaa ihan rauhassa.

Mentorointia voi toteuttaa monella tavalla. Minulle mentorin rooli tarkoittaa aktorin tavoitteisiin ankkuroituvaan vuorovaikutukseen osallistumista, aktiivista kuuntelua ja keskustelua. Parasta mentoroinnissa on, kun aktori pääsee ohjelmalle asettamiinsa tavoitteisiin. Tosin silloin tällöin toteutunut tavoite onkin jotain ihan muuta kuin aktori oli ohjelmaan hakeutuessaan ajatellut.
​
Olen nähnyt sekä onnistuneita jo omalta tuntuneen polun vahvistumisia sekä innostuneita suunnan muutoksia. Joskus on käynyt niinkin, että mentoriohjelma ei olekaan tuntunut omalta eikä sille ole löytynyt kalenterista aikaa. Ohjelma toden totta edellyttää myös aktorilta aikaa ja paneutumista reflektioon. Osaamisen kehittäminen vaatii kriisinhallinnan tapaan, Janne Kuuselaa lainatakseni, strategista kärsivällisyyttä.

Ajattelen, että mentori on aktorille lempeän kriittinen ystävä. Kaikille meille on tärkeää, että ympärillämme on ihmisiä, jotka näkevät mahdollisuutemme ja uskovat meihin silloinkin, kun emme sitä ehkä itse tee. Kohtaamme jokainen uramme ja elämämme aikana tilanteita, joissa voimme valita avata toisillemme ovia – tai olla avaamatta.

Laajemmin ajateltuna WISE:n mentoriohjelma on yhteiskunnallisesti erityisen merkittävä. Turvallisuus tarvitsee kaiken ikäisiä ja taustaisia tekijöitä. Ihminen on aina oikean ikäinen – onnekkaimmat meistä ikääntyvät eikä meillä ole millään mittarilla arvioituna varaa hukata kenenkään osaamista. Vuoropuhelu yli sukupolvirajojen ja organisaatiokaavioiden kantaa kyllä luontevasti, jos haluamme niin. Jatkuvan kehittymisen taustavoimaksi on tärkeää tunnistaa kaikki se arvokas, mitä meillä jo on.
 
KM Minna Ruolanto on toiminut WISE:n mentoriohjelmassa mentorina vuodesta 2018. Mentorina hän on toiminut vuosia myös moniammatillisessa Suomen Mentorit ry:n verkostossa. Ruolanto on parhaillaan tutkimusvapaalla sotatieteellisen väitöskirjansa parissa. Tutkimus käsittelee ei-teknisten taitojen ilmentymistä kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kontekstissa.

Lataa ja tutustu  Rauhan uralle – viisi vuotta WISEn kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan mentorointiohjelmaa -julkaisuun, jossa esitellään ohjelman viittä ensimmäistä vuotta ja osaa siihen osallistuneista sadasta aktorista ja 25 mentorista. Haku mentoriohjelmaan on keväisin, lue lisää täältä. 

Turussa julistetaan joulurauha tänään kello 12. Perinne tunnetaan jo 700 vuoden ajalta ja on alun perin tiettävästi Ruotsista. Rauhan julistaminen Turussa 1300-luvulla saattoi alun pitäen liittyä Ruotsin toiveeseen sitoa suomalainen kaupunki tiiviimmin kruunuun, minkä lisäksi myös kotirauhalla ja kristillisillä juhlapyhillä oli erityinen rooli yhteiskunnassa. Julistus on ollut kruunun tapa tiedottaa kansaa ja muistuttaa juhlia varovaisesti ja toisia kunnioittaen sekä pitää alamaiset kurissa ja nuhteessa pyhän suomana vapaa-aikana. Vuosisatojen aikana julistuksen juridinen merkitys on hälventynyt, mutta sillä on nykyäänkin symbolinen ja yhteen tuova merkitys. Se on muistutus toisten huomioimisesta ja rauhanomaisuudesta.

Sittemmin perinnettä on uskallettu soveltaakin. Vuodesta 2011 Yle Turku on pyytänyt tunnetuilta turkulaisilta ajankohtaisia, omanlaisia joulurauhanjulistuksia. Vuonna 2021 tällaisen vaihtoehtoisen julistuksen antoi ohjaaja-dramaturgi Satu Rasila. Ohessa jouluntoivotuksena katkelma Rasilan puheesta:
”-- Maailma tuntuu siis tulleen hulluksi, mutta on se ollut moneen kertaan ihmisen historiassa paljon hullumpikin. Onpa maailmassa ollut sota, pandemia taikka aivan tavallinen ajanjakso, yksi pysyy: nimittäin joulurauhan julistus itse. --
-- Joulurauhan julistus pysyy, sillä sen viesti on ajaton ja muuttumaton. Se on vetoomus yhteiselon ideaalin puolesta. Se on vetoomus ihmisessä olevan hyvän puolesta. Se on kehotus laskea aseet, hillitä kielenkannat ja tyynnyttää kaikenlaiset aggressiiviset kierrokset. --
-- Pystyisimmekö siihen yhden vuorokauden? Kun joulurauha julistetaan, se on kuin yhteiskunnallinen rukous. Olkaamme ihmisiksi, koska on joulu. Olkaamme ihmisiksi, koska halutessamme osaamme olla. Olkaamme ihmisiksi, koska vain silloin joulun ihmeet voivat toteutua.”
 
Joulun rauhaa kaikille!
​
WISEn väki
 
Lähteet:
Elävä perintö -wiki: https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Joulurauhan_julistus_Turussa
Sari Valto: Joulurauhan julistuksen historiaa. Haastattelussa Liisa Seppänen ja Tuomas Heikkilä. https://areena.yle.fi/podcastit/1-50711376
Turun kaupunki: https://www.turku.fi/vanha-suurtori/alueen-historia/joulurauha#:~:text=Joulurauhan%20julistus%20on%20luettu%20Turussa,kaava%20on%20per%C3%A4isin%20vuodelta%201903
Yle Turku: https://yle.fi/a/3-12243675

Jouluaattona vuonna 1914 maailma oli keskellä suurinta siihenastista sotaa. Ensimmäinen maailmansota oli ensimmäinen modernein asein käyty kansainvälinen sota, joka nousisi seuraavina vuosina ihmisen mielettömyyden ja kadotuksen symboliksi. Sodassa kuoli ja vammautui miljoonia ihmisiä, miljoonat joutuivat jättämään kotinsa ja valtavat pakolaismassat liikkuivat Euroopan halki. Tässä kurimuksessa, sodan ensimmäisenä jouluna vuonna 1914, joukko sotilaita lopetti äkkiä ampumisen toivottaakseen vastapuolelle hyvää joulua. Länsirintaman kauhujen keskellä koettiin historiallinen väliaikainen aselepo, joulun aselepo (Christmas Truce). Tapahtuma on legendaksi muodostunut joulutarina ja todistus siitä, että inhimillisyydelle oli sijaa synkimmissäkin paikoissa ja että yksilöt voivat vaikuttaa yhdessä ja usein haluavat hyvää toisilleen.

On osin epäselvää, mitä jouluaattona vuonna 1914 tarkalleen tapahtui tai mikä oli aselevon takana, mutta Time-lehdessä vuonna 2014 julkaistun artikkelin mukaan vaikuttaa siltä, kuin ”pelkkä arkisen olon kurjuus kylmissä, märissä ja tympeissä juoksuhaudoissa kannusti joukot aselepoon omasta aloitteestaan”. Tarinoita jouluaatosta ja joulupäivästä länsirintamalla on paljon ja historioitsijat ovat monista yksityiskohdista eri mieltä, mutta uskotaan, että arviolta satatuhatta sotilasta osallistui noiden päivien aikana paikallisiin ja hetkittäisiin aselepoihin. Joidenkin arvioiden mukaan jouluna pidettiin jopa sata spontaania aselepoa eri puolilla länsirintamaa.

Useiden tarinoiden mukaan kaikki alkoi lumenvalkoisena kuutamoyönä, kun juoksuhaudoissa alettiin kummallakin puolen laulaa tuttuja joululauluja. Eräs brittisotilas kuvaili, että ensin kuultiin saksalaisten hiljaista laulua, johon vain lyhyen matkan päässä olleet brittiläiset joukot vastasivat. Juoksuhaudoissa vastapuolet erotti usein vain lyhyt pätkä ei-kenenkään maata ja osapuolet kuulivat toisensa hyvin. Myöhemmin joissakin osissa rintamaa saksalaiset sotilaat ilmestyivät asemistaan toivottaen hyvää joulua, mihin vastapuoli vastasi ihmetellen. Yhteisissä kohtaamisissa vaihdettiin savukkeita, ruokaa ja lahjoja. Tarinoita on myös vihollisten välisistä jalkapallo-otteluista, joista ainakin kahta pidetään todellisina tapauksina. Ilmiö toistui eri paikoissa ja eri muodoissa pitkin läntistä rintamaa. Eräs saksalainen upseeri kuvasi, että tavatessaan ranskalaisia ei-kenenkään maalla sotilaat tunsivat veljeyttä ja kertoivat haluavansa lopettaa sodan.

Lopulta ilmiö oli kuitenkin väliaikainen. Sota ei päättynyt moneen vuoteen ja monessa osassa rintamaa ampuminen jatkui joulunakin. Tästä huolimatta aselepoa voi pitää inhimillisenä osoituksena halusta rauhanomaisuuteen ja tapaus on jäänyt elämään symbolina. Washington Postissa pohdittiin vuonna 2017, että se symboloi rauhaa ja hyväntahtoisuutta kanssaihmistä kohtaan. Eräs brittiläinen ensimmäisen maailmansodan veteraani totesi vuonna 1930 joulun aselevosta: “I then came to the conclusion that I have held very firmly ever since, that if we had been left to ourselves there would never have been another shot fired.”
 
Lähteet:
Imperial War Museums: https://www.iwm.org.uk/history/the-real-story-of-the-christmas-truce
Imperial War Museums: https://www.iwm.org.uk/history/voices-of-the-first-world-war-the-christmas-truce
The National WW1 Museum And Memorial: http://exhibitions.theworldwar.org/christmas-truce/introduction
Time-lehti: https://time.com/3643889/christmas-truce-1914/
YLE: https://yle.fi/a/3-7707130
 

Vuoden 2021 lopussa ilmestynyt WISEn julkaisu Ääniä Afrikasta – Puheenvuoroja rauhasta ja turvallisuudesta (toim. Anuliina Savolainen ja Anna Starckman) esittelee ajankohtaisia näkökulmia kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan alalta Afrikan viitekehyksessä. Kirja keskittyy Saharan eteläpuolisiin alueisiin ja antaa äänen asiantuntijoille Afrikassa ja Suomessa. Kirja tehtiin yhteistyössä CMC Finlandin kanssa.

Afrikkaan keskittymisellä on 2020-luvulla useita syitä. Afrikka on tärkeä kaikille eurooppalaisille, ja EU pyrkiikin kehittämään yhteistyötä Afrikan unionin ja sen jäsenmaiden kanssa. Samalla Afrikalla on tärkeä rooli Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Suomen Afrikka-strategian (2021) tavoitteena on kehittää Suomen Afrikka-politiikan kokonaisvaltaisuutta ja johdonmukaisuutta. Suomalaisilla on paljon yhteistyötä eri Afrikan maiden ja niiden kansalaisten kanssa, ja monilla kansalaisjärjestöillä on erilaisia rauhanrakennus- ja ihmisoikeusprojekteja Afrikassa, joissa on pyritty osallistamaan paikallisia asukkaita. Useat Afrikan maat ovat olleet mukana myös Suomen kehitysyhteistyössä. Lisäksi useilla maailmanlaajuisilla ongelmilla, kuten ilmastonmuutos, on vakavia seurauksia erityisesti Saharan eteläpuoleisen Afrikan maissa. Arvioidaan, että tulevaisuudessa Afrikan maissa nähdään aiempaa useampia kansainvälisiä kriisinhallintaoperaatioita.

Suomen Afrikka-strategian taustalla ovat Afrikan maiden talouskehitys, väestönkasvu sekä näkyvämpi rooli maailmanpolitiikassa ja taloudessa. Strategian pyrkimyksenä on Suomen ja Afrikan maiden suhteiden kehittäminen ja monipuolistaminen, yhteyksien vahvistaminen sekä yhteisten intressien löytäminen. Lähtökohtana ovat Suomen intressien ohella Afrikan unionin Agenda 2063 Africa We Want-tavoitteet, joiden avulla unioni pyrkii toteuttamaan vision vuodelta 2013:
”An integrated, prosperous and peaceful Africa, driven by its own citizens, representing a dynamic force in the international arena.”

On tärkeä muistaa, että usein lännessä tuntemattomaksi jäävä tai yhtenäiseksi massaksi ajateltu Afrikka ei ole vain sodista ja hädästä kärsivä maanosa. Afrikassa on paljon erilaisia maita, joista jokaisella on omat tarpeensa, kulttuurinsa ja tilanteensa. Maanosassa on nähtävillä paljon positiivista ja hyvää, jota on syytä esitellä. Samalla on nähtävissä halua muutokseen. Kansalaisyhteiskunta ja sen eri tahot, erityisesti naisjärjestöt, saavat paljon aikaan monessa maassa ja monin paikoin muutosta parempaan on nähtävillä. Tässä kaikessa tarvitaan kuitenkin yhteistyötä ja paikallisten osallistamista. Myös nouseva nuori sukupolvi haluaa vaikuttaa.

Ulkoministeri Pekka Haavisto toteaakin kirjan alkusanoissa: ”Rauhan, turvallisuuden ja kestävän kehityksen tie on ainoa tie eteenpäin myös Afrikassa. Pitkä läsnäolo vahvistaa rakenteita ja tukee uutta sukupolvea, joka ei enää suostu elämään vaaran ja kärsimyksen keskellä. Ennen kaikkea tämä koskee naisten ja tyttöjen asemaa - esimerkiksi koulutus on jotakin, joka säilyy ihmisen korvien välissä koko elämän ajan.”
 
Lue lisää:
Afrikan unioni: https://au.int/en/agenda2063/overview
Ulkoministeriö: https://um.fi/suomen-afrikka-strategiasta
Ääniä Afrikasta – puheenvuoroja rauhasta ja turvallisuudesta. Toim. Anuliina Savolainen ja Anna Starckman. (2021) https://www.widersecurity.fi/uploads/1/3/3/8/13383775/wise_aaniaafrikasta_web.pdf

Vuonna 2018 ilmestynyt WISEn julkaisu Yhdessä enemmän – Kriisienhallintaa kokonaisvaltaisesti (toim. Roope Siirtola ja Anne Palm) esittelee Suomen osallistumista kokonaisvaltaiseen kriisinhallintaan ja nostaa esiin suomalaisten asiantuntijoiden ajatuksia kriisinhallinnasta. Teos tarkastelee toimijoiden välistä yhteistyötä sekä tulevaisuuden mahdollisuuksia ja haasteita. Sisäministeriö antoi WISElle tukea kirjan tekemiseen.

Teoksen alussa Laura Yli-Vakkuri ja Vesa Kotilainen sisäministeriöstä kirjoittavat, että kokonaisvaltainen lähestymistapa kattaa kokonaisen ”tuki-instrumenttien kirjon”, johon kuuluvat siviili- ja sotilaallinen kriisinhallinta, rauhanvälitys, humanitaarinen apu ja kansainvälinen pelastustoiminta ja kehitysyhteistyö. Kansalaisjärjestöt ovat toimijoina yhtä tärkeitä ja merkittäviä kuin valtiolliset toimijat. Kirjoittajien mukaan: ”WISE marssittaa esiin kirjan sivuilla hyvin vakuuttavan ryhmän asiantuntijoita pohtimaan, miten eri toimijat voisivat pelata yhteen entistä tehokkaammin konfliktimaiden auttamiseksi.” Neljä vuotta sitten (2018) kokonaisvaltaista lähestymistapaa oltiin jo kehittämässä ”voimakkaasti” EU:n globaalistrategian myötä ja Suomessakin oli jo hyviä esimerkkejä eri toimijoiden yhteen tuomisesta ja verkostoitumisesta kuten jo kaksi kertaa järjestetty Kriisinhallinta NYT -tapahtuma.

Kirjan myötä haluttiin lisätä keskustelua kokonaisvaltaisuudesta, monimuotoisesta ja monenvälisestä konfliktien ratkaisusta. Samalla osoitetaan yhteistyön etuja esittelemällä eri toimijoita ja annetaan työkaluja kriisien hallintaan ja rauhanrakentamiseen. Keskustelu aiheesta on neljä vuotta myöhemminkin tärkeää ja teoksen osoittamat keinot ja ongelmat ovat monin paikoin edelleen ajankohtaisia.

Kirjan toimittajat Anne Palm ja Roope Siirtola toteavat teoksen loppusanoissa:
”Toiminta kriisialueilla yhdessä on monimutkaista, mutta mitä enemmän käsittelemme asiaa, sitä paremmin voimme tehdä vaikuttavaa työtä ja varautua tulevaisuuteen. Vaikka viralliset dokumentit ja puheet korostavat kokonaisvaltaisuutta, on vielä paljon matkaa siihen, että kaikki toimii moitteettomasti.” Oikeaan suuntaan olemme kuitenkin menossa.
 
Lue lisää:
Yhdessä enemmän – Kriisien hallintaa kokonaisvaltaisesti. Toim. Roope Siirtola ja Anne Palm (2018) https://www.widersecurity.fi/uploads/1/3/3/8/13383775/wise-yhdess%C3%A4enemm%C3%A4n%E2%80%93kriisienhallintaakokonaisvaltaisesti_2.pdf