Nobelin rauhanpalkinto jaetaan tällä viikolla 10.12. Ensimmäisen kerran rauhanpalkinto jaettiin samana päivänä 121 vuotta sitten, joulukuussa vuonna 1901. Palkinto kuuluu Alfred Nobelin vuonna 1895 testamentissaan mainitsemiin palkintoihin, joita varten hän luovutti suuren osan omaisuudestaan. Yksi palkinnoista tulisi luovuttaa rauhan eteen tehdystä työstä:  “to the person who shall have done the most or the best work for fraternity between nations, for the abolition or reduction of standing armies and for the holding and promotion of peace congresses”. – The Nobel Prize, nobelprize.org

Rauhanpalkinto on ollut osoitus sen voittaneen henkilön, henkilöiden, kollektiiviin tai organisaation työstä rauhan eteen. Toisaalta sen myöntämisestä vastaavaa Nobel-komiteaa on kritisoitu useaan otteeseen, sillä monet ovat kokeneet, ettei palkinto ole aina noudattanut Nobelin tahtoa tai tarkoitusta. Palkinnon ajatuksena on ollut tukea käytännön rauhantyötä, ei toimia vain tunnustuspalkintona. Tästä huolimatta palkinnolla on ollut myös aitoa merkitystä. Se lisää rauhan eteen tehtävän työn näkyvyyttä ja sillä on rooli esimerkiksi valtioiden ja toimijoiden sitouttamisessa rauhan ja aseistariisunnan eteen tehtävään työhön.

Vuonna 2022 rauhanpalkinto myönnettiin valkovenäläiselle ihmisoikeusaktivisti Ales Biliatskille, venäläiselle ihmisoikeusjärjestö Memorialle ja ukrainalaiselle ihmisoikeusjärjestölle Center for Civil Liberties. Näiden on kuvailtu edustavan kansalaisyhteiskuntaa kotimaissaan, ja kukin on tahollaan pyrkinyt edistämään oikeutta kritisoida valtaapitäviä ja tehnyt töitä kansalaisoikeuksien eteen. Lisäksi palkinnonsaajat ovat dokumentoineet sotarikoksia, ihmisoikeusrikkomuksia ja vallan väärinkäyttöä.

Presidentti Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008. Nobel-komitean lausunnon mukaan Ahtisaaren vuosikymmeniä kestäneet ponnistelut kansainvälisten konfliktien ratkaisemiksesi olivat merkittäviä ja Ahtisaaren työ kasvatti kansojen välistä veljeyttä Nobelin hengessä. Ahtisaari toimi lähes koko uransa kansainvälisissä tehtävissä. Vuosina 1989–1990 hän auttoi Namibian itsenäistymisessä ja hänellä oli merkittävä rooli Kosovon konfliktinratkaisuissa vuosina 1999 ja 2005–2007. Ahtisaari perusti vuonna 2000 CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundationin, joka on nykyisin yksi maailman johtavista rauhanvälittäjistä. Ahtisaari on yhdessä CMI:n kanssa ollut neuvotelemassa ja edistämässä rauhaa Acehissa vuonna 2005, Irakissa vuonna 2008 ja auttanut konfliktinratkaisussa myös Pohjois-Irlannissa, Keski-Aasiassa ja Afrikassa.
​
Suomalaiset ovat saaneet rauhanpalkinnon myös kollektiivien osana. Vuoden 1988 Nobel myönnettiin YK:n rauhanturvajoukoille ja sen saajiin kuuluivat kaikki ennen myöntämispäivää YK:n rauhanturvajoukoissa palvelleet. Heihin kuuluu lukuisia suomalaisia. Kansainvälinen miinakieltoa ajava verkosto International Campaign to Ban Landmines (ICBL) sai vuorostaan Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1997. Palkintoa oli Oslossa vastaanottamassa suomalainen Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius osana kampanjaa.  Vuonna 2017 palkinnon sai kansainvälinen ydinaseiden kieltämisen puolesta työskentelevä verkosto ICAN. Suomessa verkoston toimintaa koordinoi ICAN Suomi, johon kuuluvat Rauhanliitto, Sadankomitea, Aseistakieltäytyjäliitto, Lääkärin sosiaalinen vastuu, Naiset Rauhan Puolesta, Rauhanpuolustajat, Tekniikka elämää palvelemaan sekä ydinaseriisunnasta kiinnostuneita yksityishenkilöitä.
 
Lähteet ja lisäluettavaa:
CMI -Martti Ahtisaari Peace Foundation https://cmi.fi/fi/martti-ahtisaari/nobelin-rauhanpalkinto/
ICAN: https://www.icanw.org/
ICBL: http://www.icbl.org/en-gb/home.aspx
Maailma.net: https://www.maailma.net/nakokulmat/nobelin-rauhanpalkinto-oikeaan-osoitteeseen
Rauhanliitto: https://rauhanliitto.fi/
Suomen Rauhanturvaajaliitto: https://rauhanturvaajaliitto.fi/
The Nobel Prize: https://www.nobelprize.org/prizes/facts/facts-on-the-nobel-peace-prize/

Itsenäisyysjulistuksen hyväksymisestä eduskunnassa tulee tänään kuluneeksi 105 vuotta. Itsenäisyyden aikana Suomi on kokenut valtavia surunäytelmiä ja kriisejä, jotka elävät kansallisessa muistissa, mutta joista on myös selvitty monin tavoin hyvin. Itsenäistyminen itsessäänkään ei varsinaisesti ollut yksimielinen tai ristiriidaton tapahtuma ja pian sen jälkeen koettiin koko Euroopan mittapuulla hyvin väkivaltainen sisällissota. Poliittinen levottomuus, radikaalioikeiston nousu ja kommunistilait taas kuohuttivat nuorta valtiota 1930-luvun alkupuolella. Mutta tuolloin, kaikista ristiriidoista huolimatta, löytyi tahtoa suojella kehittyvää demokratiaa monien muiden Euroopan valtioiden valitessa toisin. Vuosikymmenen lopulla alkoi toinen maailmansota, jonka kokemukset ovat nousseet Ukrainan tilanteen myötä jälleen esiin.

Nykyisin Suomi on yksi maailman demokraattisimmista, turvallisimmista ja tasa-arvoisimmista maista.  Jo ennen itsenäistymistään Suomi oli edelläkävijä esimerkiksi tasa-arvokysymyksissä. Suomen suurruhtinaskunnassa naiset saivat äänioikeuden ensimmäisten joukossa maailmassa. Kansainvälisessä vertailussa uudistus oli kokonaisuudessaan kattavin maailmassa. Helsingin yliopiston apulaisprofessori Johanna Rainio-Niemi on kirjoittanut itsenäisyyspäivän ja itsenäistymisen muistuttavan, ”etteivät kaikki kansallisen menestystarinan haasteet ole liittyneet ulkoisiin uhkiin vaan myös kysymyksiin siitä, miten kansalaiset ovat osanneet elää yhdessä.” Suomalaisessa yhteiskunnassa ja politiikassa on ollut valmiutta myönnytyksiin ja pyrkimyksiin, joiden kautta hyvinvointia on voitu jakaa laajemmin. Tämä heijastunee myös nykypäivään.

Nyky-yhteiskunta ja ajan muutokset tuovat uusia haasteita, joihin on helpompi vastata hyvillä perustuksilla. Suomen asema ja paikka elää muuttuvassa maailmassa, mutta maa ei ole enää mikään vasta-alkaja. Se voi tuoda kansainväliseen yhteistyöhön paljon omaa osaamista, esimerkiksi yhteiskunnallisesta resilienssistä ja sen edistämisestä, kokonaisturvallisuusajattelusta ja kriisinhallinnasta. Suomalaisiin menestystarinoihin voi lukea suomalaisten ja Suomen valtion menestys rauhanvälityksessä ja kriisinhallinnassa, ja toisinaan puhutaankin Suomen mallista. Suomi on ollut mukana YK:n rauhanturvaoperaatioissa alusta lähtien ja maa on pyrkinyt olemaan aktiivisesti mukana kansainvälisessä sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Nykyään Suomi on näkyvästi mukana myös siviilikriisinhallinnassa ja on kokoonsa nähden alan suurvalta. Suomalaisilla on paljon osaajia kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kaikilla osa-alueilla ja kansainvälisillä kentillä näillä asiantuntijoilla on hyvä maine.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
 
Lähteet:
Eduskunta: https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/kirjasto/aineistot/yhteiskunta/historia/naisten-aanioikeus-110-vuotta/Sivut/historiallinen-tausta.aspx
Politiikasta -verkkolehti: https://politiikasta.fi/muistin-politiikkaa/
Valtioneuvosto: https://valtioneuvosto.fi/-/rauhanvalityksen-merkitys-kasvaa-maailmalla

Joulukuun 5. päivänä vietetään YK:n vapaaehtoistoiminnan päivää. Päivän tarkoitus on juhlistaa vapaaehtoisia ja keinoja, joiden avulla vapaaehtoiset ympäri maailmaa voivat vaikuttaa kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseen ja edistymiseen eri tasoilla paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.

”Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet.” – Mitä on kestävä kehitys? Ympäristöministeriö, ym.fi

Kestävän kehityksen edistämiseen pyrkivä kehitysyhteistyö on yksi kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan osa-alueista. Se on käytännön yhteistyötä kehitysmaiden ja muiden yhteistyökumppaneiden, kuten kansainväliset järjestöt ja kansalaisjärjestöt, kanssa kehitystavoitteiden saavuttamiseksi. Se on keino toteuttaa kehityspolitiikkaa, joka tähtää maailmanlaajuisesti köyhyyden vähentämiseen, perusoikeuksien toteutumiseen ja kestävän kehityksen edistämiseen. Kestävää kehitystä voidaan taas kuvailla ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi maapallon kantokyvyn rajoissa.

Kehityspolitiikka on tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Suomen kehityspolitiikan päämääränä on köyhyyden ja eriarvoisuuden poistaminen sekä kestävän kehityksen edistäminen. Suomi painottaa toiminnassaan neljää osa-aluetta: naisten ja tyttöjen oikeudet ja asema; kehitysmaiden talouksien kehittyminen työpaikkojen, elinkeinojen ja hyvinvoinnin lisäämiseksi; yhteiskuntien demokraattisuus ja toimintakyky sekä ruokaturva, veden ja energian saatavuus ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Kehityspolitiikalla autetaan löytämään ratkaisuja myös muihin globaaleihin haasteisiin kuten ilmastonmuutokseen.

Suomi on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelmaan Agenda 2030 ja sen tavoitteisiin, joilla ohjataan kestävän kehityksen edistämistä vuosina 2016–2030. Agenda 2030 kattaa 17 tavoitetta, kuten poistaa köyhyys sen kaikissa muodoissa; poistaa nälkä, saavuttaa ruokaturva, parantaa ravitsemusta ja edistää kestävää maataloutta; taata terveellinen elämä ja hyvinvointi kaiken ikäisille; taata kaikille avoin, tasa-arvoinen ja laadukas koulutus sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet ja saavuttaa sukupuolten välinen tasa-arvo sekä vahvistaa naisten ja tyttöjen oikeuksia ja mahdollisuuksia. Suomessa Agenda 2030:n toimeenpanemista edistetään mm. kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksella. Sen avulla eri toimijoita on koottu yhteen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Suomi pyrkii edistämään tavoitteiden toteutumista kansallisesti ja kansainvälisesti.

Lähteet:
Ulkoministeriö: https://um.fi/agenda-2030-kestavan-kehityksen-tavoitteet
Valtioneuvoston kanslian Kestäväkehitys.fi: https://kestavakehitys.fi/kestava-kehitys
Yhdessä enemmän – Kriisien hallintaa kokonaisvaltaisesti. Toim. Roope Siirtola ja Anne Palm. (2018) https://www.widersecurity.fi/uploads/1/3/3/8/13383775/wise-yhdess%C3%A4enemm%C3%A4n%E2%80%93kriisienhallintaakokonaisvaltaisesti_2.pdf
YK-liitto: https://www.ykliitto.fi/tapahtumat/yk-paivat/kansainvalinen-vapaaehtoistoiminnan-paiva
Ympäristöministeriö: https://ym.fi/mita-on-kestava-kehitys

”Siviilikriisinhallinta on yksi keino kriisien lieventämiseen ja niiden vaikutusten leviämisen ehkäisyyn. Siviilikriisinhallinnan operaatioissa tuetaan aseellisesta konfliktista ja siitä seuraavasta humanitaarisesta kriisistä kärsivää tai siitä toipumassa olevaa haurasta valtiota. Sen keinot ovat ei-sotilaallisia, ja toiminta myös kohdistuu siviileihin, joiden elämää ja arjen vakauttamista siviilikriisinhallinnalla tuetaan.” – Kriisinhallintakeskus CMC Finland, cmcfinland.fi

Siviilikriisinhallinta on yksi kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan osa-alueista. Siviilikriisinhallinnalla tarkoitetaan muin kuin sotilaallisin keinoin tapahtuvaa kriisinhallintaa ja siihen kuuluu konfliktien ehkäisemiseen, vakauden ylläpitoon sekä demokratian, turvallisuussektorin, hallinnon ja oikeusvaltion vahvistamiseen liittyviä monipuolisia toimia. Yleensä kansainvälisten järjestöjen puitteissa tapahtuvalla siviilikriisinhallinnalla pyritään vähentämään kriiseistä kärsivien maiden epävakautta ja estämään sekasorron leviämistä. Siviilikriisinhallinnan asiantuntijat pyrkivät vakauttamaan maailman konfliktialueita esimerkiksi kouluttamalla ja neuvomalla konfliktimaiden viranomaisia tai tarkkailemalla rauhansopimusten toimeenpanoa.

Siviilikriisinhallinta on oleellinen osa EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa (YTPP) sekä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Suomen ja Ruotsin ulkoministerit esittivät vuonna 1999, että EU kehittäisi siviilikriisinhallintaa sotilaallisen kriisinhallinnan rinnalla. Seuraavana vuonna Eurooppa-neuvosto perusti kokouksessaan Santa Maria da Feirassa siviilikriisinhallintakomitean, jonka tavoitteena oli kehittää ja koordinoida EU:n ja jäsenvaltioiden siviilikriisinhallintaa. Tuolloin ennen kaikkea poliisiviranomaisilla oli korostunut rooli osana ei-sotilaallista kriisinhallintaa, mutta nykyisin toiminta on laajentunut huomattavasti.

Suomessa poliittisen päätöksen operaatioihin osallistumisesta tekee ulkoministeriö ja kansallisista valmiuksista, toiminnan kehittämisestä ja koordinoinnista vastaa sisäministeriö ja Kriisinhallintakeskus CMC Finland. CMC myös kouluttaa ja rekrytoi Suomen palveluksessa operaatioissa toimivaa henkilöstöä sekä tuottaa alan tutkimusta ja julkaisuja. Helmikuussa 2022 CMC täytti 15 vuotta. Toimintansa aikana se on lähettänyt suomalaisia yli 1000 kansainväliseen tehtävään esimerkiksi EU:n, YK:n ja Etyjin operaatioihin lähes 50 maassa.

Suomesta tehtäviin osallistuu vuosittain noin 130 asiantuntijaa, mikä on EU:n tasolla suurin määrä väkilukuun suhteutettuna. Voimassa olevan siviilikriisinhallinnan strategian ja nykyisen hallitusohjelman mukaan Suomi pyrkii lähettämään tehtäviin vuosittain 150 asiantuntijaa. Lisäksi Suomesta lähetetään EU:n ja Etyjin vaalitarkkailijaoperaatioihin vuosittain noin 100 henkilöä. Suomi pyrkii myös kasvattamaan naisten osuutta siviilikriisinhallinnassa ja lähes puolet suomalaisista asiantuntijoista on tällä hetkellä naisia, mikä on suhteellisesti ja määrällisesti EU:n korkein luku.

Lähteet ja lisäluettavaa:
EU:n siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan operaatiot: https://www.eeas.europa.eu/eeas/missions-and-operations_en
Kriisinhallintakeskus CMC Finlandin tietopaketti: https://www.cmcfinland.fi/kansainvaliset-tehtavat/hakijan-tietopaketti/siviilikriisinhallinta-tietoa-tyonantajalle/
Kriisinhallintakeskus CMC Finlandin kotisivut ”Suomen osallistuminen siviilikriisinhallintaan”: https://www.cmcfinland.fi/tietoa-cmcsta/operaatiot/
Kriisinhallintakeskus CMC Finlandin julkaisut: https://www.cmcfinland.fi/tutkimus-ja-kehittaminen/julkaisut/
The Future Of EU Civilian Crisis Management – Finding A Niche. Ulkopoliitinen instituutti (2019): https://www.fiia.fi/wp-content/uploads/2019/05/bp262_future_of_eu_civilian_crisis_management.pdf
Ulkoministeriö: https://um.fi/kriisinhallinta
Yhdessä enemmän – Kriisien hallintaa kokonaisvaltaisesti. Toim. Roope Siirtola ja Anne Palm. (2018) https://www.widersecurity.fi/uploads/1/3/3/8/13383775/wise-yhdess%C3%A4enemm%C3%A4n%E2%80%93kriisienhallintaakokonaisvaltaisesti_2.pdf

 
”WISEn mentorointiohjelma on ollut monelle aktorille ja mentorille palkitseva ja merkityksellinen kokemus. Se on osaltaan tukenut erilaisista taustoista tulevien ja alasta kiinnostuneiden osallistujien mahdollisuuksia saada tietoa, verkostoitua ja työllistyä. Ohjelma on onnistunut tuomaan yhteen alasta kiinnostuneita ja luomaan siltoja eri uravaiheissa olevien ihmisten välille. Se on monipuolistanut monen kuvaa kriisinhallinnan kokonaisvaltaisuudesta ja osoittanut paikkoja, joissa rauhan ja turvallisuuden eteen voidaan työskennellä.” – Rauhan uralle – viisi vuotta WISEn kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan mentorointiohjelmaa. Juho Pitkänen & Satu Turpeinen. (2022) 

Vuonna 2017 WISE pilotoi rauhanvälitykseen ja siviilikriisinhallintaan keskittyvän mentorointiohjelman, josta on sittemmin muodostunut arvostettu kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan mentorointiohjelma nimeltään Rauhan uralle. Sen tavoitteena on syventää nuorten asiantuntijoiden osaamista kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan eri osa-alueista, lisätä dialogia asiantuntijoiden ja mentorointiohjelmaan osallistuvien kesken sekä tukea mentorointiohjelmaan osallistuvien välistä vuorovaikutusta vertaistoiminnan kautta. Näin pyritään edistämään nuorten mahdollisuuksia kiinnittyä työelämään ja lisäämään nuorten vaikutusmahdollisuuksia rauhan ja turvallisuuden alalla. Kaikki perustuu vuorovaikutukseen WISEn, aktorien, alumnien, mentorien ja muiden ohjelman tekemiseen osallistuvien kesken.

Ohjelmaan hakee vuosittain lähes 100 henkilöä. Jokaiselle vuosikurssille valitaan 20 aktoria, minkä lisäksi mukana on vuosittain 10–12 kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan asiantuntijaa mentoreina. Mentoreilla on monipuolisesti osaamista kokonaisvaltaisen kriisihallinnan eri osa-alueilta, ja ohjelmaan osallistuu eri-ikäisiä ja eri elämänvaiheissa olevia aktoreita monenlaisista taustoista. Tämän monipuolisuuden on todettu olevan tärkeä osa ohjelmaa.

Mentorointiohjelmasta kertovaa julkaisua varten syksyllä 2022 haastateltujen aktorien mukaan ohjelmasta saatu tietotaito, verkostot ja neuvot ovat kantaneet pitkälle ohjelman jälkeiseen aikaan ja vaikuttavat yhä monen elämässä. Ohjelma on antanut uusia näkökulmia ja verkostoja sekä tarjonnut työkaluja ja mahdollisuuksia urapoluille. Myös mentorit ovat kokeneet mentoroinnin palkitsevaksi yhdessä tekemiseksi.

Mentorointiohjelma on täyttänyt tiedollisen aukon ja tarjonnut kiinnityspinnan alaan, josta on sen laajuuden vuoksi vaikea saada koottua tietoa. Ohjelmassa luodut verkostot ja mahdollisuus osallistua alumnitoimintaan ovat luoneet yhteisöllisyyttä ja jatkuvuutta, minkä kautta verkostot ovat laajentuneet ja kiinnityspinta alaan on säilynyt. Ohjelma on osoittanut monelle, ettei rauhan uralle ole vain yhtä polkua, vaan työtä voi tehdä monissa paikoissa monista lähtökohdista. Kaikessa merkittävää on ollut yhdessä tekeminen ja toisten kuunteleminen, kuten kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan ajatukseen kuuluu.

Lähteet:
WISE ry: https://www.widersecurity.fi/
Rauhan uralle – viisi vuotta WISEn kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan mentorointiohjelmaa. Juho Pitkänen & Satu Turpeinen. (2022)
Lue lisää: https://www.widersecurity.fi/mentorointi.html

​” The Commission on Human Security’s definition of human security: to protect the vital core of all human lives in ways that enhance human freedoms and human fulfillment. Human security means protecting fundamental freedoms— freedoms that are the essence of life.” – Human Security Now: Final Report. The Commission on Human Security. (2003) 

Kriisit ja konfliktit koetaan ennen kaikkea inhimillisinä kokemuksina yksilöinä ja yhteisöinä. WISE korostaa toiminnassaan kokonaisvaltaisuuden ohella inhimillistä turvallisuutta, jossa turvallisuutta lähestytään yksilölähtöisesti.

​YK:n yleiskokouksen päätöslauselmassa 66/290 inhimillinen turvallisuus määritellään työkaluksi, joka auttaa käsittelemään laajoja ja monialaisia haasteita, jotka uhkaavat jäsenmaiden kansalaisten selviytymistä, toimeentuloa ja ihmisarvoa. Inhimillinen turvallisuus muodostuu kolmesta osa-alueesta: turvallisuudesta, inhimillisestä kehityksestä ja ihmisoikeuksista.

Tutkija Laura Sumari kirjoittaa vuonna 2019 artikkelissaan WISEn kotisivulla, että yleensä inhimillinen turvallisuus ymmärretään vapautena konkreettisilta uhilta sekä subjektiivisilta peloilta. Käsite mainittiin ensimmäisen kerran vuoden 1992 YK:n Rauhanagenda -raportissa (An Agenda for Peace). Vuonna 1994 YK:n kehitysohjelman julkaisema Inhimillisen kehityksen raportti määritteli inhimillisen turvallisuuden vapautena pelosta, puutteesta, köyhyydestä ja sorrosta, ja jakoi sen seitsemään ulottuvuuteen: taloudellinen, ympäristöllinen, yhteisöllinen, henkilökohtainen, poliittinen, terveydellinen ja ruokaturvallisuus. Inhimillistä turvallisuutta käsitelläänkin usein erilaisia elämänaloja kattavien osa-alueiden kautta. Käsite pitää sisällään turvallisuuden eri tasot ja ulottuvuudet, ja sen kautta voidaan tarkastella sekä subjektiivista turvallisuuden tunnetta että objektiivista uhkien konkretisoitumisen todennäköisyyttä erilaisissa ympäristöissä eri aikoina. 

Sumarin mukaan inhimillisen turvallisuuden tutkimukseen liitetään voimakkaasti ajatus turvattomuuden paljastamisesta, ja sen päämääränä pidetään ihmisten sosiaalisen ja psykologisen hyvinvoinnin turvaamista. Inhimillisen turvattomuuden kokemusten kautta voidaan lähestyä erilaisia turvattomuutta aiheuttavia ilmiöitä, mahdollisten uhkien ulottuessa poliittisesta sorrosta puutteelliseen terveydenhuoltoon ja ilmastonmuutoksen aiheuttamista haasteista köyhyyteen sekä mahdollisuuksien puutteeseen. Inhimillisen turvallisuuden vahvuus perustuukin erilaisten yksilökokemuksista muodostuvien turvattomuuden todellisuuksien paljastamiseen ja turvattomuutta aiheuttavien tekijöiden keskinäisyhteyksien löytämiseen. 

EU:n tasolla käsitettä on kehittänyt muun muassa professori Mary Kaldor, jonka johtaman tutkimusryhmän raportti ”Barcelonan ra­portti” julkaistiin vuonna 2004. Siinä korostettiin, että inhimillistä turvallisuutta määrittelevät myös va­paus pelosta ja puutteesta. Kyse on yksilöiden ja yhtei­söjen turvallisuudesta, joka koostuu turvallisuuden tun­teesta, inhimillisestä kehityksestä ja ihmisoikeuksista.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) jäsenvaltiot ovat todenneet, ettei pysyvää turvallisuutta voida saavuttaa ilman ihmisoikeuksien kunnioittamista ja toimivia demokraattisia instituutioita. Jäsenvaltiot ovat sitoutuneet kattaviin ihmisoikeus- ja demokratianormeihin, jotka Etyjin näkemyksessä muodostavat turvallisuuden ”inhimillisen ulottuvuuden”. Turvallisuusjärjestönä Etyj on perustamisestaan lähtien lähestynyt turvallisuutta laajassa mielessä.

Naton lähestymistavassa sotilaalliseen kriisinhallintaan inhimillinen turvallisuus on keskeisessä asemassa. Nato määrittelee inhimillisen turvallisuuden monialaiseksi lähestymistavaksi turvallisuuteen, joka asettaa etusijalle ihmiset ja sisältää muun muassa ihmiskaupan torjunnan; lasten suojelun aseellisissa selkkauksissa; konflikteihin liittyvän seksuaalisen väkivallan ehkäisemisen ja siihen puuttumisen; siviilien suojelun ja kulttuuriomaisuuden suojelun. 

Yksilön turvallisuuteen voidaan vaikuttaa luomalla mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnassa ja kasvat­tamalla ihmisen kykyä vastata konflikteihin. Turval­lisuus tarkoittaa tilannetta, jossa ihmisillä on turval­linen olo ja heidän oikeuksiaan suojellaan. Heillä on oikeudenmukaiset mahdollisuudet toimeentuloon ja pääsy luonnonresursseihin, mahdollisuudet etsiä ja saada oikeutta sekä ratkaista ja sovitella ongelmia. Yhteisöjen turvallisuuteen liittyviä tekijöitä ovat esimerkiksi hyvä hallinto, sosiaaliset ja talousky­symykset, ilmasto- ja ympäristökysymykset ja kestä­vä kehitys. Inhimillinen turvallisuusajattelu huomioikin turval­lisuuden laajasti eri näkökulmista, mitä myös ongelmien monimuotoisuus ja laa­juus vaativat. Kaikkiin inhimillisiin uhkiin ja ongelmiin ei usein voi vastata pelkän perinteisen kovan turvallisuuden keinoin.

Lähteet:
A Human Security Doctrine for Europe – The Barcelona Report of the Study Group on Europe’s Security CapabilitiStudy Group on Europe’s Security Capabilities (2004). https://www.consilium.europa.eu/uedocs/cms_data/docs/pressdata/solana/040915capbar.pdf
Laura Sumari: Inhimillistä turvallisuutta etsimässä. www.widersecurity.fi/artikkelit/artikkelit-22019-wisewords
Etyj: https://www.osce.org/odihr/what-is-the-human-dimension
Human Security Now: Final Report. The Commission on Human Security. (2003) https://digitallibrary.un.org/record/503749
Nato: https://www.nato.int/cps/en/natohq/topics_181779.htm
Rauhan uralle – viisi vuotta WISEn kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan mentorointiohjelmaa. Juho Pitkänen & Satu Turpeinen. (2022)  
WISE ry: https://www.widersecurity.fi/
Yhdessä enemmän – Kriisien hallintaa kokonaisvaltaisesti. Toim. Roope Siirtola ja Anne Palm. (2018) https://www.widersecurity.fi/uploads/1/3/3/8/13383775/wise-yhdess%C3%A4enemm%C3%A4n%E2%80%93kriisienhallintaakokonaisvaltaisesti_2.pdf
YK:n inhimillisen turvallisuuden rahasto: https://www.un.org/humansecurity/

Putinin sodan synkät varjot

Kun maailmassa pitää käynnistää suuren luokan kehityshankkeita, hoitaa ongelmia, tai huolehtia humanitaarisestä hädästä, taloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestön OECD:n 37 jäsenvaltiota on perinteisesti noukkinut laskun itselleen. Globaalin vastuun kantaminen on ymmärrettävää - ja oikeastaan oikeinkin - kun huomioidaan, että joka viides rikkaissa OECD-maissa asuvista on joko maahanmuuttaja, siirtolainen, tai heidän lapsensa.
OECD:n resursseja on poikkeuksellisessa määrin tarvittu kahden viime vuoden aikana globaalin vastuunkannon sijaan maiden omiin tarpeisiin. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) tammikuussa 2022 julkistaman arvion mukaan koronapandemia tulee vuoden 2024 loppuun mennessä maksamaan maailmantaloudelle 12,5 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria (21 500 000 000 000 dollaria).

Pandemiatarpeet eivät valitettavasti pääty akuuttien asioiden hoitamiseen. Selvitäkseen seuraavasta pandemiasta maailman tulee kyetä saavuttamaan globaali terveyskattavuus, tietty minimitaso terveyssektorilla kaikkialla maailmassa. Se on monimutkainen, pitkäkestoinen ja kallis operaatio.

Maailman voimavarat ovat lopulta rajallisia. Jos johonkin joudutaan panostamaan lujasti, se on suonenisku muille samanaikaisille tarpeille. Jokainen akuutin vaiheen pandemiabiljoonista olisi oikeastaan tarvittu ilmastonmuutoksen hillintään, sen väistämättömiin seurauksiin sopeutumiseen, ja suojausten läpi tulevien katastrofien hanskaamiseen.
Sitten Venäjä hyökkäsi.

Yle Mondon sodan alkamisaamuna välittämässä BBC:n radiolähetyksessä afrikkalainen kommentaattori totesi kylmän rauhallisesti, että Euroopan Unionin Afrikkaan suuntaamiksi aikomat kehitysresurssit menevätkin sitten tulevina vuosina Ukrainan jälleenrakentamiseen. Toteamus laittaa mutkat suoriksi, mutta on häiritsevässä määrin oikeilla jäljillä.
Ukrainan sodan välittömät ja epäsuorat kustannukset maailmantaloudelle ovat lyhyelläkin tähtäimellä tähtitieteelliset, mutta sodalla on pitkät varjot. Koska tilanne on parhaillaan niin kutsutusti päällä, kauaskantoisimpia varjoja ei ole vielä välttämättä edes tunnistettu. 
Sovitaanko, että globaaliin ydintuhoon asti Venäjä ei maailmaa vie? Jos tämä oletus toteutuu, biodiversiteettikadon maustama ilmastonmuutos on koko ihmiskunnan mittakaavassa suurin eksistentiaalinen uhkamme. Ilmastonmuutos kaikkine elementteineen on niin monipolvinen ja kattava ongelmavyyhti, ettei meillä ole varaa ottaa sen seurauksia valmistautumattomina vastaan joskus vuosisadan keskivaiheilla ja sen jälkeen. Massiivinen varautuminen ja sopeutuminen pitäisi aloittaa nyt, tänään.

On siis syytä tutkia miten Venäjän päätös sotia Euroopan sydämessä seurauksineen vaikuttaa kykyymme selviytyä ilmastonmuutoksesta.

Varautuminen, valmistautuminen ja sopeutuminen ovat sinänsä loistavia sijoituksia. Ne säästävät jopa kymmenkertaisesti sijoituksen arvon verrattuna tilanteeseen, jossa jokin todennäköinen riski iskee pilvettömältä taivaalta.

Tietyissä skenaarioissa meillä ei ole edes varaa muuhun kuin aloittaa varautuminen ja sopeutuminen nyt, tänään. Vaihtoehtona on tulevaisuuden hallitsematon hätä.
Kenian Nairobissa päämajaansa pitävä Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöjärjestö UNEP on laskenut, että ilmastosopeutumisen edellyttämät globaalit investoinnit olisivat vuositasolla haarukassa 140–300 miljardia Yhdysvaltain dollaria. YK:n ilmastonsuojelun puitesopimuksen (UNFCCC) mukaan ilmastonmuutoksen hillintään arvioidaan tarvittavan noin 200 miljardin vuotuinen panos. Vuoteen 2050 mennessä ilmastoinvestointien tarve olisi siis enimmillään 14,5 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

Luvut tuntuvat musertavan suurilta, mutta eivät välttämättä ole sitä. Suhteuttamisen mittatikkuna voi käyttää maailman sotilasmenoja. Vuonna 2021 sotilaalliseen varustautumiseen käytettiin Tukholman rauhantutkimusinstituutin SIPRI:n mukaan noin 2,1 biljoonaa dollaria (kaksituhattasata miljardia).

Sotilasmenot on syytä mainita erikseen, koska eräs Venäjän hyökkäyksen seurauksista on huima lisäys varustautumisen kustannuksiin. Globaalista kokonaispotista tullaan Venäjän järjettömän hyökkäyksen seurauksena sodan välittömien kustannusten kattamisen lisäksi kovertamaan miljardeja sotilaallisen suorituskyvyn eksponentiaalisen kohentamisen kuluihin, Ukrainan jälleenrakennukseen, ja maailmantaloudelle sodan seurauksena aiheutuvien pitkäaikaisten ongelmien hoitamiseen. Venäjän toimittaman hiilienergian ripeän korvaamisen hinta tähän ryhtyvissä OECD-maissa tulee sekin olemaan hurja.

Maat, jotka saavat osan energiastaan venäläisenä öljynä tai maakaasuna tulevat sodan suorana seurauksena tekemään kaikkensa päästäkseen riippuvuudestaan ensi tilassa irti. Se tarkoittaa jättimäisiä energiainvestointeja nopealla aikataululla, erityisesti Euroopassa. Nämä investoinnit tehdään suurelta osin hiilineutraaliin energiaan. Se on ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta erittäin hyvä asia, mutta kouraisee juuri tänään ison tukun rahaa ihmiskunnan kukkarosta. Osa energiainvestoinneista tehdään nesteytetyn maakaasun infraan, joka ei ole vihreää.

Ennen investointien kiihdytystä YK:n hallitusten välinen ilmastopaneeli (IPCC) laski, että ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttäisi 2,4 biljoonan Yhdysvaltain dollarin globaaleja vuotuisia investointeja energiajärjestelmiin aina vuoteen 2035 asti. Nyt tahti kaikesta päätellen kiihtyy.

Ukrainan sodan seurauksena energian hinta tulee lyhyellä tähtäimellä nousemaan. Se puolestaan kasvattaa inflaatiota, nostaa korkoja, hidastaa taloutta, ja heijastuu kykyymme tehdä tarvittavia asioita juuri silloin kun kaikki kriisimme ovat päällekkäin vaatimassa yhtäaikaisesti maailmanluokan rahoitusta.

Ihmiskunnalla ei ole ilmastonmuutoksen osalta aikaa odottaa. Toimenpiteisiin on ryhdyttävä heti, ja niiden tulee kattaa koko spektri: hillintä, varautuminen, sopeutuminen, ja toteutuviin riskeihin vastaaminen.

Kun maailmankartalla kuvataan hiilidioksidia ilmakehään eniten tuottavat maat, maapallon pohjoinen puolisko hehkuu Kiinalla lisättynä punaisena. Kun kartalla esitetään vakavimmin ilmastonmuutoksesta kärsimään joutuvat, punainen loistaa eteläisellä pallonpuoliskolla. Maapallo on tässä suhteessa jakautunut kahtia.

Ilmastonmuutoksen hillintään käytettävää rahaa tarvitaan erityisesti pohjoisella pallonpuoliskolla. Varautumiseen ja sopeutumiseen käytetyn rahan painopisteen tulisi olla etelässä.

Tammikuussa julkaistun selvityksen mukaan ilmastonmuutokselle eniten alttiista maista puolet ei saanut YK:n vihreän ilmastorahaston rahoitusta lainkaan vuosina 2015-2019. Afrikan mantereen 30:stä vähiten kehittyneestä maasta (LDC) 13 ei saanut tältä maailman suurimmalta ilmastorahoittajalta penninjeniä ilmastosopeutumiseen. Lisäksi vain murto-osa rahoituksesta tavoittaa paikallistason, jolla tasolla strategiat ja suunnitelmat lopulta siirtyvät paperilta käytäntöön.

Vladimir Putinin järjenvastainen sota on tarpeettomuudessaan raivostuttava, koska se vaarantaa ihmiskunnan kyvyn huolehtia oikeasti tärkeistä ongelmista.
Ilmastonmuutos tulee ennen pitkää iskemään meitä lujaa. Pohjoisella pallonpuoliskolla se kyntää kallista infrastruktuuria, ja sitoo voimavaroja kotimaisiin tarpeisiin. Etelään se iske rajusti. Päiväntasaajalla ja sen molemmin puolin jotkin osat tulevat muuttumaan elinkelvottomiksi, osa pysyvästi, osa osaksi vuodenkiertoa.
Tässä tulevassa maailmassa sopeutumisen ja varautumisen tasot saattavat olla alhaiset, osin kiitos Vladimir Putinin. Raamatullisia mittakaavoja tavoittava humanitäärinen hätä kohtaa vähentyneet resurssit. Ilmastopakolaisten määrä uhkaa räjähtää käsiin.

Pakolaisen polun mekaniikka muuttuu. Eilisen menneessä maailmassa pakolaiset pakenivat niin lähelle kotiaan kuin suinkin turvallista, koska tarkoituksena oli palata ensi tilassa takaisin. Ylivoimainen osa maailman pakolaisista oli maiden sisäisiä. Putinin kosketuksesta kärsivässä tulevaisuuden maailmassa etelän ilmastopakolaiset eivät pakene lähelle lähtöpistettään, koska paluuta kotiin ei enää ole.

Elämisen edellytyksiä yhä tarjoava pohjoinen pallonpuolisko tulee näissä skenaarioissa vastaanottamaan maailmanhistorian mittapuussa lyhyen aikajakson kuluessa erään historian suurimmista kansainvaelluksista. Tänään tehtävillä kauaskantoisilla päätöksillä määritellään, onko meillä vuosisadan loppua kohti käsissämme satoja miljoonia ilmastosiirtolaisia, vai ovatko he ilmastopakolaisia. Siirtolaisuuden käsitteeseen liittyy tilanteen jonkinasteinen hallinta, pakolaisuuteen hallinnan menetys.
​
Meillä on edessä kipeitä valintoja.
​

Kuuluuko kansalaisten ääni Suomen NATO-päätöksessä?
 
Kuluneen kevään aikana on pohdittu, tulisiko NATO-päätöksenteon tueksi selvittää kansalaisten mielipidettä laajalla kyselyllä tai peräti kansanäänestyksellä. NATO edellyttää, että jäseneksi pyrkivässä maassa on kansalaisten riittävä tuki ehdokkuudelle. Ehdokkaan itse määritettäväksi kuitenkin jää, miten kannatus osoitetaan.
 
Suomessa on toimiva demokraattinen päätöksentekojärjestelmä, joten eduskunnan laajan enemmistön kanta voi hyvin toimia riittävänä osoituksena NATO-jäsenyyden tuesta. Julkisessa keskustelussa onkin korostettu eduskunnan ja puolueiden roolia. Kansalaisten kasvaneesta NATO-kannatuksesta puhuttaessa on puolestaan viitattu Ylen ja Helsingin Sanomien toteuttamiin kyselyihin. Tavallisten mielipidemittausten ongelma on, että ne voivat kertoa pikemmin vastaajien sen hetken mielialasta kuin harkitusta mielipiteestä. Saatuihin vastauksiin vaikuttaa myös paljon se, miten asiaa kysytään.
 
Olisi silti demokratian hengen vastaista jättää kansalaiset sivuun keskustelusta. Päätös NATO-jäsenyydestä on moniulotteinen, yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä ja kauaskantoinen turvallisuuspoliittinen valinta. Sitä voidaan verrata päätökseen EU-jäsenyydestä vuonna 1994, jolloin Suomessa järjestettiin kansanäänestys liittymisestä. NATO-jäsenyyden kohdalla ajatus kansanäänestyksestä on kuitenkin pitkälti hylätty.
 
Jäsenyydestä käytävässä julkisessa keskustelussa on nähtävissä, että kysymys kuumentaa tunteita. Riskinä on, että osa kansalaisista kokee omat näkemyksensä sivuutetuiksi keskustelussa ja päätöksenteossa. NATO-päätöksen legitimiteetin kannalta on tärkeää, että niin kansalaisten kuin päättäjien kannanmuodostus perustuu tietopohjaiseen harkintaan ja eri näkökulmien huolelliseen puntarointiin. Tämän edistämiseksi ennen lopullista päätöstä Suomessa tulisikin järjestää laaja puntaroiva kansalaiskeskustelu arvioimaan turvallisuuspolitiikan vaihtoehtoja.
 
Puntaroiva kansalaiskeskustelu tarkoittaisi tässä yhteydessä tapahtumaa, jossa satunnaisesti valittu joukko kansalaisia kuulee asiantuntijoita ja päättäjiä sekä arvioi jäsenyyspäätöksen kannalta relevanttia tietoa ja argumentteja. Huolellisen puntaroinnin pohjalta kansalaiskeskustelu kokoaa yhteen turvallisuuspolitiikkaan liittyvät keskeiset faktat ja perustelut jäsenyyden puolesta ja sitä vastaan. Satunnaisotannalla koolle kutsutussa kansalaiskeskustelussa myös muiden kuin NATO-kysymykseen voimakkaasti suhtautuvien näkökulmat saadaan osaksi aiheesta käytävää julkista keskustelua.
 
Puntaroivan kansalaiskeskustelun muodostama julkilausuma edesauttaisi kansalaisten kannanmuodostusta tarjoamalla tietoa ja huolella punnittuja näkökulmia. Se voisi myös auttaa päättäjiä harkitsemaan jäsenyyttä monipuolisesti eri näkökulmista ja parantaa jäsenyyttä koskevan julkisen keskustelun laatua.
 
Viime kädessä kysymyksen NATO-jäsenyyden hakemisesta ratkaisee valtiojohdon kanta, jota muodostetaan kevään ja kesän aikana ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon ja valiokuntakuulemisten pohjalta. Oli lopputulos mikä tahansa, on tärkeää, että päätökselle ja sen perusteille löytyy kansalaisten laaja tuki. Puntaroiva kansalaiskeskustelu muodostaisi osan laajempaa julkista keskustelua ja tukisi osaltaan aiheen eduskuntakäsittelyä. Mikäli NATO-jäsenyyttä päädytään hakemaan pikavauhtia, voisi kansalaiskeskustelu tuoda evästystä Suomen liittymissopimusta koskeviin neuvotteluihin. Näin varmistettaisiin, ettei erilaisia näkemyksiä sivuuteta NATO-prosessissa.
 
Katariina Kulha, projektitutkija, Turun yliopisto
Johanna Ketola, tutkija, Ulkopoliittinen instituutti
Kimmo Grönlund, professori, Åbo Akademi
Kaisa Herne, professori, Tampereen yliopisto
Maija Setälä, professori, Turun yliopisto
 
Lisää tietoa puntaroivista kansalaiskeskusteluista: https://sites.utu.fi/kansalaiskeskusteluopas/