Rauha vaatii toivoa: pessimisti pettyy pahiten ja kyynikon tulisi löytää juurensa
 
Viime vuoden lopussa Genevessä järjestettiin vuosittainen rauhanrakentamiseen keskittyvä foorumi Geneva Peace Week. Tapahtuman yhteydessä ilmestyneen podcastsarjan haastattelussa Principles of Peace -säätiön johtaja Hiba Qasas kuvasi maailmassa olevan paljon turhautumista. Lukuisat yhteisöt elävät konfliktien keskellä ja monet kokevat, ettei heitä kuulla, eivätkä heidän toiveensa paremmasta maailmasta ole toteutumassa. Qasasin mielestä tulisi taistella kyynisyyttä vastaan ja tuoda rauhantyöhön uutta toivoa. Sillä rauha on mahdollista monissa paikoissa, haasteista huolimatta.

Kuinka rauhaan pyrkivät ihmiset voivat löytää toivoa? Edistys tuntuu usein tuskaisen hitaalta ja taisteltavia tuulimyllyjä riittää. Ensimmäinen Geneva Peace Week järjestettiin marraskuussa 2014, eli samana vuonna, kun Venäjä miehitti Krimin niemimaan Ukrainassa. Kahdeksan vuotta myöhemmin, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan, Geneva Peace Weekin teemana oli "Peace is possible".

Vuonna 2022 julkaistiin raportti, joka perustui Uppsala Conflict Data Program -tietokantaan (UCDP). Siinä todettiin, että aktiivisten konfliktien määrä maailmassa oli vuosina 2019–2020 korkeimmillaan sitten vuoden 1946. Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti (SIPRI) puolestaan raportoi, että vuonna 2021 tilanne ei juuri parantunut, inhimillinen turvallisuus on saattanut jopa heikentyä eikä uusia merkittäviä rauhanprosesseja ole aloitettu. Raportit eivät anna erityisen toiveikasta kuvaa viimeisten vuosien kehityksestä. Entä jos vaihtaa perspektiiviä?

Our World in Data -sivusto antaa toiveikkaamman kuvan pitkän aikavälin muutoksesta. Sivustolla todetaan, että kaiken kaikkiaan ”saatamme nyt elää lajimme olemassaolon rauhallisinta aikaa”. Kaikesta huolimatta väkivalta ja sotiminen on historiallisessa mielessä vähentynyt. Taloustieteilijä Christopher Blattman on myös muistuttanut Why We Fight (2022) kirjassaan, että sotiminen on ihmisen toimintamallina ennen muuta poikkeus. Todellisuudessa keskenään vihamielisetkin ryhmät valitsevat yleensä väkivallan sijaan ”vihata toisiaan rauhassa”. Sotia vältetään useammin kuin niitä syttyy, mikä vain unohtuu helposti, koska vältetyistä konflikteista harvoin kirjoitetaan. Blattmanin kirjassa onkin toiveikas viesti. Hän kuvaa myös vakuuttavasti tunnistamiaan riskitekijöitä, jotka toteutuessaan vaikuttavat sotien syttymiseen. Koska muuttujia tunnistetaan, voidaan niihin teoriassa myös vaikuttaa.

Voi olla helppo unohtaa, että maailmassa tehdään paljon hyvää joka päivä ja todellisia muutoksia parempaan tapahtuu.  Paremman tulevaisuuden rakentaminen onkin haastava kestävyyslaji, koska mitättömän tuntuisin askelin etenevä, ja välillä taaksepäin kulkeva, vuosikymmenien mittainen rauhanomainen kehityskäyrä ei erotu heti ja tässä. Kun tuntuu, että ponnisteluista huolimatta poljetaan aina paikoillaan, on helppo muuttua kyyniseksi ja pessimistiseksi.

Kyyninen maailmankuva on hataralla totuuspohjalla. Peace is possible.

Kyynisellä ihmisellä tarkoitetaan henkilöä, joka pitää ihmisiä lähtökohtaisesti vain omaa etuaan tavoittelevina ja tekopyhinä tyyppeinä. Tohtori William Desmond on kuvannut kirjassa Cynics (2008), että nykynäkemys kyynisyydestä liittyy vahvasti käsitykseen ihmisten perusluonnon moraalittomuudesta ja itsekeskeisyydestä – toisin kuin asenteelle nimensä lainanneessa antiikin kyynikoiden filosofisessa koulukunnassa, missä saatettiin tätä vastoin olla hyvin optimistisia ihmisen suhteen. Heille ongelma ei ollut ihminen, vaan sivilisaation mukanaan tuomat häiriötekijät, ja vain elämällä hetkessä ja luopumalla tarpeettomista omistuksista saattoi saavuttaa onnen. Nykykyynikon ajatus ihmisistä pohjimmiltaan läpimätinä voi taas olla haitallista hänelle itselleen ja yhteisölle.

Tutkijat Eric Neumann ja Jamil Zaki kirjoittivat tammikuussa 2023 Trends in Cognitive Sciences-lehdessä kyynisellä maailmankatsomuksella olevan lukuisia haitallisia vaikutuksia. Kyynisillä ihmisillä on korkeampi riski sairastua esimerkiksi sydänsairauksiin ja dementiaan, eivätkä he saa samanlaista tyydytystä ihmissuhteistaan kuin muut. Lisäksi he nostivat esiin kyynisen näkemyksen valheellisuuden. Tämä on tärkeää. Vaikka ajattelumallin taustalla vaikuttavat usein todelliset huonot kokemukset, se menettää pohjansa todellisuudessa heijastuessaan laajemmin maailmaan tai ihmisryhmiin. Onkin hyvä pitää mielessä, että usein luomme yleistyksiä maailmasta hyvin hatarin tai täysin väärin perustein.

Kirjailija Rutger Bregman kirjoitti teoksessaan Hyvän historia (2019), että esimerkiksi median on todettu lisäävän pessimismiä ja vaikuttavan negatiivisesti ihmiskäsitykseen. Jatkuvassa uutistulvassa väkivallasta, rikollisuudesta ja onnettomuuksista kuva maailmastamme muuttuu helposti synkäksi. Se vaikuttaisi olevan pelkkää sotaa ja julmuuksia. Bregmanin mukaan tästä syystä moni ehkä kokeekin maailman muuttuvan aina vain huonommaksi, vaikka samaan aikaan tapahtuu paljon enemmän hyvää. Siitä ei vain uutisoida. Meidän on myös vaikea huomata hitaasti eteneviä murroksia, ennen kuin muutos on tapahtunut tai historioitsija sen meille myöhemmin osoittaa.
 
Muutos on aina varma

Sotien syttyessä todetaan usein historian toistavan itseään. Väite ei vastaa todellisuutta. Tähän voidaan lainata vaikkapa filosofian tohtori Ari Heloa, joka on kirjoittanut: ”Historia ei toista itseään, koska muutokset ovat usein peruuttamattomia ja ratkaistessaan joitain ongelmia tuottavat myös uusia, jotka vain ihminen, ei historia, voi ratkaista.” Historia kertoo sen sijaan tekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet nykyisyyteemme. Se auttaa meitä hahmottamaan, kuinka kaikki on jatkuvassa muutoksessa, ja muutos on varma asia. Tässä on optimisin paikka. Historian tai muutoksen suunta ei koskaan ole täysin selvä, mutta siihen voi pyrkiä vaikuttamaan.

Muutosnopeus voi lisäksi olla lähes päätä huimaava. Esimerkiksi internetistä on tullut normaali, länsimaissa jossain määrin ehdoton, osa elämäämme vain kahdenkymmenen viime vuoden aikana. Myös esimerkiksi tasa-arvokysymyksissä on edistytty monin paikoin, etenkin jos tilannetta vertaa vuosikymmenenkin takaiseen. Periaatteessa mikään ei estä, etteikö seuraava suuri edistysaskel voisi tapahtua nopeastikin, sillä mullistuksia on tapahtunut ennenkin. Niiden suunta ja merkitys riippuvat kuitenkin meistä.

Tarkoitus ei ole syyllistää pessimismiin taipumista. Maailmassa on useita trendejä, jotka kulkevat äärimmäisen huolestuttavaan suuntaan, kuten konfliktien väkivaltaistuminen viime vuosina, dramaattinen elinkirjon heikkeneminen koko maapallolla ja kaikkia uhkaava ilmastonmuutos. Huolissaan pitää olla. Voidaan myös sanoa, että maailma on jakautumassa ja YK:n kaltaiset rakenteet ovat osoittautuneet tehottomiksi. Kyyninen voisi todeta, että koko ajatus yhteisistä pelisäännöistä on turhanpäiväistä haihattelua. Se olisi kuitenkin tuhoisaa. Juuri kriiseissä yhteisiin järjestelmiin, sääntöihin ja hyvään tulee uskoa, jotta voidaan selviytyä ja jatkaa yhteistyötä ongelmien ratkaisemiseksi. Uskoa yhteistyöhön tarvitaan myös yhteistyön ja sen alustojen kehittämiseksi.

Kyynisyys ja liiallinen pessimismi voivat olla vaaraksi, koska riittävän synkillä mielin emme jaksa uskoa muutoksen parempaan olevan mahdollinen. Pessimistisellä kyynikolla ei ole tarvettakaan pyrkiä parempaan; kaikki kuitenkin menee pieleen, eikä siitäkään ole niin väliksi. Kehittäminen ja asioiden parantaminen vaativat mielen joustavuutta, toimintakykyä ja halua rakentaa. Se vaatii myös uskoa, koska emme näe tulevaisuuteen. Mauno Koiviston sanoin: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin” ja että ”pessimistit olivat väärässä”. Tarvitsemme vaikeissa tilanteissa tietoa, uusia perspektiivejä ja toivoa, sekä lisäksi toisiamme ja luottamuksen kokemuksia. Kyynisyyteen voisi taas hakea uutta tulokulmaa antiikista. Tohtori Desmond kirjoitti teoksensa lopussa, mitä viisautta voisimme oppia alkuperäisiltä kyynikoilta:

”Live simply, scorn unnecessary desires, do not follow the slavish crowd but speak the truth clearly in righteous war against untruth and, most of all, cultivate the virtue of philanthropia and learn to love others now, for it is from this that everything else will follow.” (Desmond 2008, s. 236).
 
Kirjoittaja on poliittisen historian väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Häntä kiinnostavat esimerkiksi inhimillinen turvallisuus, ihmisen käyttäytyminen ja kansainvälisten yhteyksien kehitys. Väitöskirjassaan hän tutkii Suomen poliisin ja Interpolin historiaa.
 
Lähteet
Blattman, Christopher. (2023). Why We Fight? – Roots Of War and The Paths to Peace. Penguin Books.
Bregman, Rutger. (2019). Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa. Mari Janatuinen, suom. Atena.
Davies, Shawn, Pettersson, Therése, & Öberg, Magnus. (2022). Organized violence 1989–2021 and drone warfare. Journal of Peace Research, 59(4), 593–610.
Desmond, William. (2008). Cynics. Taylor & Francis Group.
Geneva Peace Week. (2022).  https://eu.eventscloud.com/website/3030/
Hare, Brian, & Woods, Vanessa. (2020). Understanding Our Origins and Rediscovering Our Common Humanity. Random House.
Helo, Ari. (2000). Moraalista ja historiallisesta ajattelusta – Toistaako se historia itseään vai ei?. Tieteessä Tapahtuu, 18(1).
Interpeace. (15.11.2022). Geneva Peace Cast - Radio Corner with Hiba Qasas. Video. YouTube https://www.youtube.com/watch?v=UNfS35yqLAw
Koiviston sitaatit mm. Suomen Pankki. (2017) https://www.suomenpankki.fi/fi/media-ja-julkaisut/puheet-ja-haastattelut/2017/paajohtaja-erkki-liikanen-mauno-koivisto-talousmiehena-ja-paattajana-25-11-2017/ ja Koiviston kuolinilmoitus 12.5.2017
Max Roser, Joe Hasell, Bastian Herre and Bobbie Macdonald (2016). War and Peace. Our World in Data. https://ourworldindata.org/war-and-peace 
Neumann, Eric., & Zaki, Jamil. (2023). Toward a social psychology of cynicism. Trends in Cognitive Sciences, 27(1), 1-3.
SIPRI. (2022). Yearbook 2022: Armaments, Disarmament and International Security – Summary.
UCDP (Uppsala Conflict Data Program). Tietokanta. Uppsala University. https://ucdp.uu.se/exploratory

Yksinäisyys on turvallisuusuhka

Yksinäisyys on turvallisuusuhka. Tämä ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen, kun kuuntelee turvallisuuskeskustelua, vaikka juuri ihmisten väliset yhteydet muodostavat turvallisuuden ytimen. Yksinäisyys ei ole vain henkilökohtainen tragedia, vaan laajempana ilmiönä se on koko yhteiskunnan yhteinen ongelma. Yksinäisyys ja ostrakismi, eli ulkopuolelle sulkeminen, ovat uhkia sisäiselle turvallisuudelle ja yhteiskunnan kriisinkestävyydelle. Yksin jääminen ja ulkopuolelle jätetyksi tuleminen on valtavan tuhoisaa yksilölle ja sitä kautta horjuttaa myös yhteiskuntaa.

Ihmisinä meillä on tarve kuulua yhteisöön. Lukuisissa tutkimuksissa on todettu, että sosiaalisuus kuuluu olennaisesti ihmislajin luonteeseen ja vuorovaikutus sekä integraatio ovat olennaisia ihmisen hyvinvoinnille. Kanssakäymistä muiden kanssa voidaankin pitää elintärkeänä ihmiselämän osa-alueena. Yksinäisyyden tunne on aivojen tapa ilmaista, että tarvitsemme kontakteja. Yksinäisyys herättää ihmisessä stressireaktion, koska aivot tulkitsevat sen vaaratilanteeksi. Lajikehityksen alkuvaiheissa lauman ja yhteisön ulkopuolelle jääminen onkin ollut vaarallista. Tämä heijastuu toimintaamme edelleen. Samalla vuorovaikutus ja sosiaalisuus on ratkaisevaa ihmisen kehityksessä ja kukoistamisessa kaikkina ikäkausina.

Ihminen on kehittynyt yhteistyötä tekeväksi sosiaaliseksi eläimeksi ja tarvitsemme selviytyäksemme edelleen toisiamme

Kuitenkin yhä useampi kokee yksinäisyyttä. Suomen Punainen Risti julkaisi helmikuussa vuosittaisen yksinäisyysbarometrin, jossa todettiin yksinäisyyden kokemusten yleistyneen, minkä lisäksi eristäytymisen ja ulkopuolelle jätetyksi tulemisen kokemukset olivat lisääntyneet edellisvuoteen verrattuna. Tilanteen korjaaminen olisi yhteiskunnan etu. Opetusalan turvallisuusfoorumissa vuonna 2020 todettiin, että ostrakismiin olisi kiinnitettävä enemmän huomiota sen turvallisuutta heikentävien vaikutusten vuoksi. Eduskunnan sivistysvaliokunta totesi lausunnossaan Suomen sisäisen turvallisuuden selontekoon vuonna 2021, että ostrakismiin liittyvä pahoinvointi voi ilmentyä sisään päin kääntyneenä oireiluna, kuten yksinäisyys ja ahdistus, mutta purkautua myös ulospäin aggressiivisuutena, rikollisuutena ja radikalisoitumisena.

Ostrakismi on suomalaisessa yhteiskunnassa varsin yleistä. Sen syyt vaihtelevat yksilöstä ympäristöön ja se voi olla myös tahatonta, mutta ennen kaikkea se on hyvin haitallista. Ilmiötä tutkinut professori Niina Junttila on monissa yhteyksissä kuvannut, että tunne ulkopuolelle sulkemisesta voi pitkittyessään aiheuttaa syvää vihaa ja katkeruutta. Kansainvälisisissä tutkimuksissa on todettu, että pitkä näkymättömyyden kokemus ja ilman apua jääminen voi johtaa vihaan itseä ja muita kohtaan. Eräs suomalaiseen tutkimukseen osallistunut mies kuvasikin, että ”jos maailma vihaa minua, niin minä vihaan takaisin”.

Paha olo voi purkautua ulospäin, kun keinot loppuvat

Viha saattaa lopulta kohdistua ympäröivään yhteisöön tai koko ihmiskuntaan. Tutkimuksissa on todettu, että pitkään jatkuneen ulossulkemisen kokemus erottuu yhtenä tekijänä väkivaltaisten tapahtumien, kuten joukkosurmien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Yksinäisyys ja ostrakismi vaikuttavat myös esimerkiksi jengiytymiseen ja väkivaltaan.

Samalla yksinäisyyden aiheuttama huonovointisuus on tuhoisaa yhteisön kriisinkestävyydelle. Kriisinkestävyyttä luodaan lisäämällä yhteyksiä ja yhteisöllisyyttä. Mutta kuten monissa ongelmissa, tarvitaan tässäkin monitahoista yhteistyötä, monipuolista asiantuntijuutta ja jaettuja tavoitteita. Yksinäisyyden ehkäisemiseksi on onneksi meneillään useita hankkeita ja hyviä avauksia on tehty politiikassakin. Eduskuntaan on esimerkiksi perustettu yksinäisyyden ja ostrakismin vastainen työryhmä ja lähes kaikki suuret puolueet ovat tunnustaneet ongelman. Joissakin puolueiden ohjelmissa on todettu, että kokonaisturvallisuutta vahvistettaessa tulee huomioida myös yksinäisyys ja ostrakismi.

Olemme ihmisinä vaikuttamassa turvallisuuteen ja luomassa turvallisuutta keskenämme, niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Huomataan siis toisemme.
 
Kirjoittaja on poliittisen historian väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Häntä kiinnostavat esimerkiksi inhimillinen turvallisuus, ihmisen käyttäytyminen ja kansainvälisten yhteyksien kehitys. Väitöskirjassaan hän tutkii Suomen poliisin ja Interpolin historiaa.
 
Lähteet:
Punainen Risti. "Yksinäisyys koskettaa yhä useampaa Suomessa": https://www.punainenristi.fi/uutiset/2023/yksinaisyys-koskettaa-yha-useampaa-suomessa/
Tiina Huttu. "Tutkimus tutuksi." Kasvun Tuki -aikakauslehti. https://kasvuntuki.fi/aikakauslehti/julkaisut/kasvun-tuki-aikakauslehti-22022/tutkimus-tutuksi/
Linnea Karlsson ja Petra Heikkinen. "Yksinäisyyden eri muodot vaativat erilaisia toimenpiteitä." Turun yliopiston blogi. https://blogit.utu.fi/utu/2023/03/07/yksinaisyyden-eri-muodot-vaativat-erilaisia-toimenpiteita/
Sivistysvaliokunnan lausunto SiVL 18/2021 vp. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/SiVL_18+2021.aspx
Suomen Punaisen Ristin Kaveritaitoja-ohjelma. https://sproppimateriaalit.fi/web/site-186223/state-jurdcmzrgercytzr/page-186498
Niina Junttila. ”Ostrakismi – sivitynyttä, satuttavaa ja yhteiskunnallisesti tuhoavaa”. Arvokas-ohjelman blogi. https://www.sinaoletarvokas.fi/blogi/ostrakismi-sivistynytta-satuttavaa-ja-yhteiskunnallisesti-tuhoavaa/
”Jesse Markin, Niina Junttila ja ulkopuolisuus, joka tuntuu koko kehossa”. Podcastin Aihe, joka ei jätä rauhaan -jakso. Yle Areena. https://areena.yle.fi/podcastit/1-50619369
Valtioneuvoston selonteko sisäisestä turvallisuudesta. Valtioneuvosto, 2021. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/163149/VN_2021_48.pdf?sequence=1&isAllowed=y

WISEN MENTOROINTIOHJELMA MAHDOLLISTAA MONENLAISIA KOHTAAMISIA - TURVALLISUUS TARVITSEE KAIKEN IKÄISIÄ JA TAUSTAISIA TEKIJÖITÄ

Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kontekstissa tarvitaan valtavasti erilaisia osaamisia. Vankalla ammattispesifillä osaamisella on paikkansa, kuten myös geneerisillä työelämätaidoilla ja laajojen kokonaisuuksien ymmärtämisellä. Kysymys, mitä minä voin käsillä olevan ongelman hyväksi tässä tilanteessa tehdä, on relevantti meille jokaiselle. Uskon eri ikäisten ja eri ammattitaustaisten ihmisten voimaan ja yhteistyöhön kestävän turvallisuuden rakentamisessa.

Sen lisäksi, että pyrimme kuulemaan ja ymmärtämään muita turvallisuuden ammattilaisia, on oleellista oppia kuulemaan myös niitä ihmisiä, jotka eivät turvallisuudesta juuri keskustele. Kompleksisessa maailmassa kaikki liittyy lopulta kaikkeen ja mitä rikkaampi oma maailmankäsityksemme on, sitä helpompaa meidän on havaita turvallisuutta uhkaavat kehityskulut siinä vaiheessa, kun tulipalo ei ole vielä syttynyt tai se on vielä pieni ja siten helppo sammuttaa.
WISE:n mentoriohjelmassa monialaisuus toteutuu luontevasti ja otaksun muun muassa tämän lähtökohdan olevan yksi keskeisiä syitä sille, että ohjelma on ollut menestys. Aktorit kertovat löytäneensä mentorivuoden aikana sekä vahvistusta oman osaamisensa näkemiseen, mutta myös siihen, mitä kaikkea laaja turvallisuus voikaan käytännössä tarkoittaa ja mitä erilaisia työtehtäviä sen ääreltä löytyy.

Ohjelmassa oppii havainnoimaan, miten monista rakennusaineksista – onnistumisista, ponnisteluista, pettymyksistä ja sattumasta – kokeneiden asiantuntijoiden osaaminen on vuosien varrella rakentunut. Näkökulmat oman osaamisen pitkän aikavälin kehittämiseen antavat luottamusta ja inspiraatiota siihen, että oman näköistään uraa voi rakentaa ihan rauhassa.

Mentorointia voi toteuttaa monella tavalla. Minulle mentorin rooli tarkoittaa aktorin tavoitteisiin ankkuroituvaan vuorovaikutukseen osallistumista, aktiivista kuuntelua ja keskustelua. Parasta mentoroinnissa on, kun aktori pääsee ohjelmalle asettamiinsa tavoitteisiin. Tosin silloin tällöin toteutunut tavoite onkin jotain ihan muuta kuin aktori oli ohjelmaan hakeutuessaan ajatellut.
​
Olen nähnyt sekä onnistuneita jo omalta tuntuneen polun vahvistumisia sekä innostuneita suunnan muutoksia. Joskus on käynyt niinkin, että mentoriohjelma ei olekaan tuntunut omalta eikä sille ole löytynyt kalenterista aikaa. Ohjelma toden totta edellyttää myös aktorilta aikaa ja paneutumista reflektioon. Osaamisen kehittäminen vaatii kriisinhallinnan tapaan, Janne Kuuselaa lainatakseni, strategista kärsivällisyyttä.

Ajattelen, että mentori on aktorille lempeän kriittinen ystävä. Kaikille meille on tärkeää, että ympärillämme on ihmisiä, jotka näkevät mahdollisuutemme ja uskovat meihin silloinkin, kun emme sitä ehkä itse tee. Kohtaamme jokainen uramme ja elämämme aikana tilanteita, joissa voimme valita avata toisillemme ovia – tai olla avaamatta.

Laajemmin ajateltuna WISE:n mentoriohjelma on yhteiskunnallisesti erityisen merkittävä. Turvallisuus tarvitsee kaiken ikäisiä ja taustaisia tekijöitä. Ihminen on aina oikean ikäinen – onnekkaimmat meistä ikääntyvät eikä meillä ole millään mittarilla arvioituna varaa hukata kenenkään osaamista. Vuoropuhelu yli sukupolvirajojen ja organisaatiokaavioiden kantaa kyllä luontevasti, jos haluamme niin. Jatkuvan kehittymisen taustavoimaksi on tärkeää tunnistaa kaikki se arvokas, mitä meillä jo on.
 
KM Minna Ruolanto on toiminut WISE:n mentoriohjelmassa mentorina vuodesta 2018. Mentorina hän on toiminut vuosia myös moniammatillisessa Suomen Mentorit ry:n verkostossa. Ruolanto on parhaillaan tutkimusvapaalla sotatieteellisen väitöskirjansa parissa. Tutkimus käsittelee ei-teknisten taitojen ilmentymistä kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kontekstissa.

Lataa ja tutustu  Rauhan uralle – viisi vuotta WISEn kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan mentorointiohjelmaa -julkaisuun, jossa esitellään ohjelman viittä ensimmäistä vuotta ja osaa siihen osallistuneista sadasta aktorista ja 25 mentorista. Haku mentoriohjelmaan on keväisin, lue lisää täältä. 

Turussa julistetaan joulurauha tänään kello 12. Perinne tunnetaan jo 700 vuoden ajalta ja on alun perin tiettävästi Ruotsista. Rauhan julistaminen Turussa 1300-luvulla saattoi alun pitäen liittyä Ruotsin toiveeseen sitoa suomalainen kaupunki tiiviimmin kruunuun, minkä lisäksi myös kotirauhalla ja kristillisillä juhlapyhillä oli erityinen rooli yhteiskunnassa. Julistus on ollut kruunun tapa tiedottaa kansaa ja muistuttaa juhlia varovaisesti ja toisia kunnioittaen sekä pitää alamaiset kurissa ja nuhteessa pyhän suomana vapaa-aikana. Vuosisatojen aikana julistuksen juridinen merkitys on hälventynyt, mutta sillä on nykyäänkin symbolinen ja yhteen tuova merkitys. Se on muistutus toisten huomioimisesta ja rauhanomaisuudesta.

Sittemmin perinnettä on uskallettu soveltaakin. Vuodesta 2011 Yle Turku on pyytänyt tunnetuilta turkulaisilta ajankohtaisia, omanlaisia joulurauhanjulistuksia. Vuonna 2021 tällaisen vaihtoehtoisen julistuksen antoi ohjaaja-dramaturgi Satu Rasila. Ohessa jouluntoivotuksena katkelma Rasilan puheesta:
”-- Maailma tuntuu siis tulleen hulluksi, mutta on se ollut moneen kertaan ihmisen historiassa paljon hullumpikin. Onpa maailmassa ollut sota, pandemia taikka aivan tavallinen ajanjakso, yksi pysyy: nimittäin joulurauhan julistus itse. --
-- Joulurauhan julistus pysyy, sillä sen viesti on ajaton ja muuttumaton. Se on vetoomus yhteiselon ideaalin puolesta. Se on vetoomus ihmisessä olevan hyvän puolesta. Se on kehotus laskea aseet, hillitä kielenkannat ja tyynnyttää kaikenlaiset aggressiiviset kierrokset. --
-- Pystyisimmekö siihen yhden vuorokauden? Kun joulurauha julistetaan, se on kuin yhteiskunnallinen rukous. Olkaamme ihmisiksi, koska on joulu. Olkaamme ihmisiksi, koska halutessamme osaamme olla. Olkaamme ihmisiksi, koska vain silloin joulun ihmeet voivat toteutua.”
 
Joulun rauhaa kaikille!
​
WISEn väki
 
Lähteet:
Elävä perintö -wiki: https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Joulurauhan_julistus_Turussa
Sari Valto: Joulurauhan julistuksen historiaa. Haastattelussa Liisa Seppänen ja Tuomas Heikkilä. https://areena.yle.fi/podcastit/1-50711376
Turun kaupunki: https://www.turku.fi/vanha-suurtori/alueen-historia/joulurauha#:~:text=Joulurauhan%20julistus%20on%20luettu%20Turussa,kaava%20on%20per%C3%A4isin%20vuodelta%201903
Yle Turku: https://yle.fi/a/3-12243675

Jouluaattona vuonna 1914 maailma oli keskellä suurinta siihenastista sotaa. Ensimmäinen maailmansota oli ensimmäinen modernein asein käyty kansainvälinen sota, joka nousisi seuraavina vuosina ihmisen mielettömyyden ja kadotuksen symboliksi. Sodassa kuoli ja vammautui miljoonia ihmisiä, miljoonat joutuivat jättämään kotinsa ja valtavat pakolaismassat liikkuivat Euroopan halki. Tässä kurimuksessa, sodan ensimmäisenä jouluna vuonna 1914, joukko sotilaita lopetti äkkiä ampumisen toivottaakseen vastapuolelle hyvää joulua. Länsirintaman kauhujen keskellä koettiin historiallinen väliaikainen aselepo, joulun aselepo (Christmas Truce). Tapahtuma on legendaksi muodostunut joulutarina ja todistus siitä, että inhimillisyydelle oli sijaa synkimmissäkin paikoissa ja että yksilöt voivat vaikuttaa yhdessä ja usein haluavat hyvää toisilleen.

On osin epäselvää, mitä jouluaattona vuonna 1914 tarkalleen tapahtui tai mikä oli aselevon takana, mutta Time-lehdessä vuonna 2014 julkaistun artikkelin mukaan vaikuttaa siltä, kuin ”pelkkä arkisen olon kurjuus kylmissä, märissä ja tympeissä juoksuhaudoissa kannusti joukot aselepoon omasta aloitteestaan”. Tarinoita jouluaatosta ja joulupäivästä länsirintamalla on paljon ja historioitsijat ovat monista yksityiskohdista eri mieltä, mutta uskotaan, että arviolta satatuhatta sotilasta osallistui noiden päivien aikana paikallisiin ja hetkittäisiin aselepoihin. Joidenkin arvioiden mukaan jouluna pidettiin jopa sata spontaania aselepoa eri puolilla länsirintamaa.

Useiden tarinoiden mukaan kaikki alkoi lumenvalkoisena kuutamoyönä, kun juoksuhaudoissa alettiin kummallakin puolen laulaa tuttuja joululauluja. Eräs brittisotilas kuvaili, että ensin kuultiin saksalaisten hiljaista laulua, johon vain lyhyen matkan päässä olleet brittiläiset joukot vastasivat. Juoksuhaudoissa vastapuolet erotti usein vain lyhyt pätkä ei-kenenkään maata ja osapuolet kuulivat toisensa hyvin. Myöhemmin joissakin osissa rintamaa saksalaiset sotilaat ilmestyivät asemistaan toivottaen hyvää joulua, mihin vastapuoli vastasi ihmetellen. Yhteisissä kohtaamisissa vaihdettiin savukkeita, ruokaa ja lahjoja. Tarinoita on myös vihollisten välisistä jalkapallo-otteluista, joista ainakin kahta pidetään todellisina tapauksina. Ilmiö toistui eri paikoissa ja eri muodoissa pitkin läntistä rintamaa. Eräs saksalainen upseeri kuvasi, että tavatessaan ranskalaisia ei-kenenkään maalla sotilaat tunsivat veljeyttä ja kertoivat haluavansa lopettaa sodan.

Lopulta ilmiö oli kuitenkin väliaikainen. Sota ei päättynyt moneen vuoteen ja monessa osassa rintamaa ampuminen jatkui joulunakin. Tästä huolimatta aselepoa voi pitää inhimillisenä osoituksena halusta rauhanomaisuuteen ja tapaus on jäänyt elämään symbolina. Washington Postissa pohdittiin vuonna 2017, että se symboloi rauhaa ja hyväntahtoisuutta kanssaihmistä kohtaan. Eräs brittiläinen ensimmäisen maailmansodan veteraani totesi vuonna 1930 joulun aselevosta: “I then came to the conclusion that I have held very firmly ever since, that if we had been left to ourselves there would never have been another shot fired.”
 
Lähteet:
Imperial War Museums: https://www.iwm.org.uk/history/the-real-story-of-the-christmas-truce
Imperial War Museums: https://www.iwm.org.uk/history/voices-of-the-first-world-war-the-christmas-truce
The National WW1 Museum And Memorial: http://exhibitions.theworldwar.org/christmas-truce/introduction
Time-lehti: https://time.com/3643889/christmas-truce-1914/
YLE: https://yle.fi/a/3-7707130
 

Vuoden 2021 lopussa ilmestynyt WISEn julkaisu Ääniä Afrikasta – Puheenvuoroja rauhasta ja turvallisuudesta (toim. Anuliina Savolainen ja Anna Starckman) esittelee ajankohtaisia näkökulmia kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan alalta Afrikan viitekehyksessä. Kirja keskittyy Saharan eteläpuolisiin alueisiin ja antaa äänen asiantuntijoille Afrikassa ja Suomessa. Kirja tehtiin yhteistyössä CMC Finlandin kanssa.

Afrikkaan keskittymisellä on 2020-luvulla useita syitä. Afrikka on tärkeä kaikille eurooppalaisille, ja EU pyrkiikin kehittämään yhteistyötä Afrikan unionin ja sen jäsenmaiden kanssa. Samalla Afrikalla on tärkeä rooli Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Suomen Afrikka-strategian (2021) tavoitteena on kehittää Suomen Afrikka-politiikan kokonaisvaltaisuutta ja johdonmukaisuutta. Suomalaisilla on paljon yhteistyötä eri Afrikan maiden ja niiden kansalaisten kanssa, ja monilla kansalaisjärjestöillä on erilaisia rauhanrakennus- ja ihmisoikeusprojekteja Afrikassa, joissa on pyritty osallistamaan paikallisia asukkaita. Useat Afrikan maat ovat olleet mukana myös Suomen kehitysyhteistyössä. Lisäksi useilla maailmanlaajuisilla ongelmilla, kuten ilmastonmuutos, on vakavia seurauksia erityisesti Saharan eteläpuoleisen Afrikan maissa. Arvioidaan, että tulevaisuudessa Afrikan maissa nähdään aiempaa useampia kansainvälisiä kriisinhallintaoperaatioita.

Suomen Afrikka-strategian taustalla ovat Afrikan maiden talouskehitys, väestönkasvu sekä näkyvämpi rooli maailmanpolitiikassa ja taloudessa. Strategian pyrkimyksenä on Suomen ja Afrikan maiden suhteiden kehittäminen ja monipuolistaminen, yhteyksien vahvistaminen sekä yhteisten intressien löytäminen. Lähtökohtana ovat Suomen intressien ohella Afrikan unionin Agenda 2063 Africa We Want-tavoitteet, joiden avulla unioni pyrkii toteuttamaan vision vuodelta 2013:
”An integrated, prosperous and peaceful Africa, driven by its own citizens, representing a dynamic force in the international arena.”

On tärkeä muistaa, että usein lännessä tuntemattomaksi jäävä tai yhtenäiseksi massaksi ajateltu Afrikka ei ole vain sodista ja hädästä kärsivä maanosa. Afrikassa on paljon erilaisia maita, joista jokaisella on omat tarpeensa, kulttuurinsa ja tilanteensa. Maanosassa on nähtävillä paljon positiivista ja hyvää, jota on syytä esitellä. Samalla on nähtävissä halua muutokseen. Kansalaisyhteiskunta ja sen eri tahot, erityisesti naisjärjestöt, saavat paljon aikaan monessa maassa ja monin paikoin muutosta parempaan on nähtävillä. Tässä kaikessa tarvitaan kuitenkin yhteistyötä ja paikallisten osallistamista. Myös nouseva nuori sukupolvi haluaa vaikuttaa.

Ulkoministeri Pekka Haavisto toteaakin kirjan alkusanoissa: ”Rauhan, turvallisuuden ja kestävän kehityksen tie on ainoa tie eteenpäin myös Afrikassa. Pitkä läsnäolo vahvistaa rakenteita ja tukee uutta sukupolvea, joka ei enää suostu elämään vaaran ja kärsimyksen keskellä. Ennen kaikkea tämä koskee naisten ja tyttöjen asemaa - esimerkiksi koulutus on jotakin, joka säilyy ihmisen korvien välissä koko elämän ajan.”
 
Lue lisää:
Afrikan unioni: https://au.int/en/agenda2063/overview
Ulkoministeriö: https://um.fi/suomen-afrikka-strategiasta
Ääniä Afrikasta – puheenvuoroja rauhasta ja turvallisuudesta. Toim. Anuliina Savolainen ja Anna Starckman. (2021) https://www.widersecurity.fi/uploads/1/3/3/8/13383775/wise_aaniaafrikasta_web.pdf

Vuonna 2018 ilmestynyt WISEn julkaisu Yhdessä enemmän – Kriisienhallintaa kokonaisvaltaisesti (toim. Roope Siirtola ja Anne Palm) esittelee Suomen osallistumista kokonaisvaltaiseen kriisinhallintaan ja nostaa esiin suomalaisten asiantuntijoiden ajatuksia kriisinhallinnasta. Teos tarkastelee toimijoiden välistä yhteistyötä sekä tulevaisuuden mahdollisuuksia ja haasteita. Sisäministeriö antoi WISElle tukea kirjan tekemiseen.

Teoksen alussa Laura Yli-Vakkuri ja Vesa Kotilainen sisäministeriöstä kirjoittavat, että kokonaisvaltainen lähestymistapa kattaa kokonaisen ”tuki-instrumenttien kirjon”, johon kuuluvat siviili- ja sotilaallinen kriisinhallinta, rauhanvälitys, humanitaarinen apu ja kansainvälinen pelastustoiminta ja kehitysyhteistyö. Kansalaisjärjestöt ovat toimijoina yhtä tärkeitä ja merkittäviä kuin valtiolliset toimijat. Kirjoittajien mukaan: ”WISE marssittaa esiin kirjan sivuilla hyvin vakuuttavan ryhmän asiantuntijoita pohtimaan, miten eri toimijat voisivat pelata yhteen entistä tehokkaammin konfliktimaiden auttamiseksi.” Neljä vuotta sitten (2018) kokonaisvaltaista lähestymistapaa oltiin jo kehittämässä ”voimakkaasti” EU:n globaalistrategian myötä ja Suomessakin oli jo hyviä esimerkkejä eri toimijoiden yhteen tuomisesta ja verkostoitumisesta kuten jo kaksi kertaa järjestetty Kriisinhallinta NYT -tapahtuma.

Kirjan myötä haluttiin lisätä keskustelua kokonaisvaltaisuudesta, monimuotoisesta ja monenvälisestä konfliktien ratkaisusta. Samalla osoitetaan yhteistyön etuja esittelemällä eri toimijoita ja annetaan työkaluja kriisien hallintaan ja rauhanrakentamiseen. Keskustelu aiheesta on neljä vuotta myöhemminkin tärkeää ja teoksen osoittamat keinot ja ongelmat ovat monin paikoin edelleen ajankohtaisia.

Kirjan toimittajat Anne Palm ja Roope Siirtola toteavat teoksen loppusanoissa:
”Toiminta kriisialueilla yhdessä on monimutkaista, mutta mitä enemmän käsittelemme asiaa, sitä paremmin voimme tehdä vaikuttavaa työtä ja varautua tulevaisuuteen. Vaikka viralliset dokumentit ja puheet korostavat kokonaisvaltaisuutta, on vielä paljon matkaa siihen, että kaikki toimii moitteettomasti.” Oikeaan suuntaan olemme kuitenkin menossa.
 
Lue lisää:
Yhdessä enemmän – Kriisien hallintaa kokonaisvaltaisesti. Toim. Roope Siirtola ja Anne Palm (2018) https://www.widersecurity.fi/uploads/1/3/3/8/13383775/wise-yhdess%C3%A4enemm%C3%A4n%E2%80%93kriisienhallintaakokonaisvaltaisesti_2.pdf

Reilu kolmekymmentä vuotta sitten, joulukuun 20. päivänä vuonna 1991, Nato perusti The North Atlantic Cooperation Councilin, jonka tarkoitus oli toimia foorumina vuoropuhelulle ja yhteistyölle Naton ja entisten Varsovan liiton maiden kanssa. Moninkeskinen yhteistyö tasoitti tietä mm. rauhankumppanuusyhteistyölle (johon Suomi liittyi vuonna 1994) ja Euroatlanttiselle kumppanuusneuvostolle (johon Suomi liittyi vuonna 1997). Suomi onkin pitkään ollut mukana eri foorumeissa ja yhteistyössä Naton kanssa.

Venäjä hyökkäys Ukrainaan ajoi Euroopan ja maailman turvallisuustilanteen murrokseen ja johti Suomessa ja Ruotsissa Nato-keskustelun äkkikäännökseen. Maat päättivät liittyä Natoon keväällä 2022. Suomessa naapurimaan ryhtyminen sotaan ja sen osoittama piittaamattomuus valtioiden suvereniteettia kohtaan horjutti turvallisuuden tunnetta. Lähes heti sodan alettua suomalaisten varautuneempi Nato-kanta kääntyi lähes päälaelleen. Nyt maa pyrkii nopealla aikataululla osaksi Pohjois-Atlantin liittoa. Todettiin, kuten monissa valtiollisissa lähteissä kirjoitetaan, ”turvallisuusympäristön muuttuneen perustavanlaatuisesti.” Suomesta tuli Naton tarkkailijajäsen 5.7.2022.

Nato perustettiin vuonna 1949 niin kutsutussa Washingtonin sopimuksessa 12 maan kesken. Nato on puolustusliitto, mutta sen voidaan katsoa olevan myös arvoyhteisö. Sillä on 30 jäsenmaata, joista 21 kuuluu Euroopan unioniin. Naton periaatteet on kirjattu vuoden 1949 peruskirjaan. Yhteinen puolustus on Naton tärkein tehtävä, ja peruskirjan 5. artiklan mukaan hyökkäys yhtä jäsenmaata kohtaan tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia kohtaan.

Suomen suhde liittoon oli pitkään varovaisen myötämielinen. Kylmän sodan Suomessa liittoutumattomuus oli turvallisuuspolitiikan tasapainottelun väline. Sittemmin maa hakeutui, kuitenkaan liittymättä, hyvin lähelle Natoa ja sen kumppaneita. Järjestön kanssa on tehty pitkään yhteistyötä mm. kriisinhallintaoperaatioissa ja kumppanuuden tavoitteena on ollut sotilaallisen kyvykkyyden, yhteistoimintakyvyn ja kansainvälisen kriisinhallinnan kehittäminen. Suomi ja Nato ovat käyneet pitkään säännöllistä vuoropuhelua, jonka kautta Suomi on edistänyt ulko- ja turvallisuuspoliittisia tavoitteitaan.

Valtioneuvosto on todennut, että Nato-jäsenyys lisäisi Suomen, Itämeren alueen ja Pohjois-Euroopan turvallisuutta. Suomi vahvistaisi Naton yhteistä puolustusta ja jäsenenä Suomi olisi mukana päättämässä maalle tärkeistä turvallisuuspoliittisista kysymyksistä. Järjestö tarjoaakin foorumin, jolla jäsenmaat voivat neuvotella yhdessä turvallisuushaasteista ja päättää toimista niihin vastaamiseksi. Tällä hetkellä monet pohtivat, millaisen jäsenen Nato saisi Suomesta. Liittyminen tarkoittaa myös puolustuspolitiikan uudelleen suuntaamista ja sopeutumista. Millainen jäsen Suomi olisi? Ja millaisia asioita Suomi voisi edistää Natossa?
​
WISE painottaa, että Naton jäsenenäkin tulee korostaa inhimillistä turvallisuutta, monenkeskisen yhteistyön vahvistamista, globaalin vastuun kantamista ja rauhan rakentamista. Suomen tulee Naton jäsenenä olla mukana korostamassa ja kehittämässä inhimillisen turvallisuuden periaatetta kaikessa kriisinhallinnassa.
 
Lähteet:
Nato: https://www.nato.int/nato-welcome/index.html
Naton The North Atlantic Cooperation Council: https://www.nato.int/cps/en/natolive/topics_69344.htm
Puolustusministeriö: https://www.defmin.fi/vastuualueet/kansainvalinen_puolustusyhteistyo/nato-yhteistyo#7278aa88
Valtioneuvosto: https://valtioneuvosto.fi/suomi-ja-nato

 
”Suomi pyrkii kriisinhallintaan liittyvissä toimissa parantamaan kriisialueiden naisten ja tyttöjen asemaa sekä edistämään sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista. Jo vuosien ajan Suomi on johdonmukaisesti edistänyt ihmisoikeuksien ja tasa-arvon huomioimista läpileikkaavina teemoina kriisinhallinnassa, kiinnittäen erityistä huomiota naisten asemaan sekä lasten suojeluun aseellisissa konflikteissa.” – Pekka Haavisto teoksessa Naiset kriisejä hallitsemassa – Päätöslauselman 1325 kaksi vuosikymmentä (2020)

Vuonna 2020 ilmestynyt WISEn julkaisema ja Anne Mäki-Rahkolan toimittama Naiset kriisejä hallitsemassa – Päätöslauselman 1325 kaksi vuosikymmentä tarkastelee YK:n päätöslauselman ”Naiset, rauha ja turvallisuus” ajankohtaisuutta ja agendaa nykypäivässä sekä sen vaikutuksia kokonaisvaltaiseen kriisinhallintaan. Teos esittelee suomalaisia naisia, jotka ovat ansioituneet kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan parissa eri puolilla maailmaa. Kirja on tehty yhteistyössä Kriisinhallintakeskus CMC Finlandin kanssa.

Naisten rooli kriisinhallinnassa on tärkeä ja Suomi on tehnyt sen eteen paljon töitä. Naisten ja tyttöjen asemaa pyritään parantamaan kriisialueilla, ja samalla lähes puolet Suomen siviilikriisinhallinnan asiantuntijoista on naisia. Luku on yksi korkeimmista maailmassa. Suomessa on pyritty edistämään lisäksi naisten osallistumista sotilaalliseen kriisinhallintaan, ja Suomi on tukenut naisrauhanturvaajakoulutusta esimerkiksi Afrikassa ja Aasiassa sekä kannattanut naisrauhanturvaajien määrän lisäämistä YK:ssa. Suomessa operaatioihin lähtevää henkilöstöä koulutetaan sukupuoli- ja tasa-arvokysymyksissä. Suomi on pyrkinyt myös vaikuttamaan siihen, että kysymykset huomioidaan kansainvälisten järjestöjen kriisinhallinnan suunnittelussa ja toteutuksessa.

Vaikka naisten roolin vahvistamiseksi on tehty jo hyvää työtä, on asiassa edelleen paljon tehtävää. Yhä nykyään naiset nähdään usein uhreina tai heidän ei katsota sopivan esimerkiksi sotilaallisiin rooleihin. Rauhanneuvotteluissa naisten osuus on ollut musertavan pieni. Toisaalta on havaittavissa positiivisia merkkejä ja lasikattojen murtumista. Puolustusvoimissa naisten osallistuminen on entistä yleisempää, mikä madaltaa kynnystä muutokselle. YK:n tasolla ja maailmanlaajuisesti muutos tapahtuu hitaasti puheista huolimatta, mutta tätä kehitystä on mahdollista vauhdittaa valtioiden, järjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan ponnistuksin. Naiset tulee nähdä aktiivisina toimijoina niin kriisinhallinnassa kuin rauhanrakentamisessa.

Vuonna 2021 YK:n pääsihteeri visioi järjestön tulevaisuudentavoitteita raportissa ”Our Common Agenda”, johon sisällytettiin uusi rauhanohjelma ”A New Agenda for Peace”, joka edistäisi kokonaisvaltaista ja integroitua lähestymistapaa rauhaan ja turvallisuuteen. EU:n YK-delegaation johtaja Olof Skoog totesi helmikuussa 2022 puheessaan YK:lle, että uuden rauhanohjelman tulisi vahvistaa sitoutumista Naiset, rauha ja turvallisuus -teemaan ”varmistamalla täyden ja merkityksellisen naisten osallistumisen kaikissa rauhanprosessin ja rauhanrakentamisen vaiheissa sekä takaamalla tämän täytäntöönpanon vastuullisuuden.”

EU:n neuvoston lehdistötiedotteessa marraskuussa 2022 ilmoitettiin neuvoston tukevan YK:n uutta agendaa ja naisten roolin sekä sukupuolten tasa-arvon vahvistamista rauhan ja turvallisuuden kysymyksissä. Samalla neuvosto totesi huolensa siitä, että aseellisilla konflikteilla on suhteettomia vaikutuksia tyttöihin ja naisiin ja seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva väkivalta korostuvat myös verkkoympäristössä. Neuvosto tuomitsi väkivallan, kostotoimet ja iskut naisia ja tyttöjä vastaan. Se painotti naisten täysipainoisen ja tasa-arvoisen osallistumisen ja naisten johtajuuden vahvistamista konfliktinehkäisyssä ja -ratkaisussa konfliktien kaikissa vaiheissa, kuten sovitteluprosesseissa, kriisinhallinnassa, rauhanvälityksessä ja jälleenrakennuksessa. Naisilla on tärkeä rooli kestävien ratkaisujen saavuttamiseksi:
 ”A substantial increase in women’s leadership and participation in all aspects of peace and security is necessary not only for the sake of human rights and gender equality, inclusive governance and social cohesion, but also for the sustainable resolution of conflicts and crises.”
 
Lähteet ja lisäluettavaa:
EEAS: https://www.eeas.europa.eu/delegations/un-new-york/eu-statement-%E2%80%93-un-general-assembly-our-common-agenda-frameworks-peaceful_en?s=63
Euroopan neuvosto 14.11.2022: https://www.consilium.europa.eu/en/press/press-releases/2022/11/14/council-conclusions-on-women-peace-and-security/
Kirkon Ulkomaanapu: https://www.kirkonulkomaanapu.fi/ajankohtaista/blogi/naisilla-on-kasvava-rooli-kriisinhallinnassa/
Suomen 1325-verkosto: https://1325.fi/
Naiset kriisejä hallitsemassa – Päätöslauselman 1325 kaksi vuosikymmentä. Toim. Anne Mäki-Rahkola (2020). https://www.widersecurity.fi/uploads/1/3/3/8/13383775/wise_naiset_kriisej%C3%A4_hallitsemassa_final.pdf

"Tärkeämpää kuin se mitä muistamme, on se mitä emme saa unohtaa”. – Helena Ranta

Menneisyydellä on suuri rooli ihmisten tavassa käsittää maailmaa ja historia kertomuksineen heijastelee inhimillistä tarvetta selittää elämää taaksepäin. Koska historialliset selitykset ovat iso osa maailmankuvaamme, herättää se tieteenä ja muina esityksinä voimakkaita tunteita. Kun vaikeisiin historian kipukohtiin puututaan tai todellisuus ei vastaa olemassa olevaa kuvaa, ihminen voi kokea järkytystä. Voimansa vuoksi historiaa käytetään myös väärin. Sen kautta perustellaan sotia, sortoa ja muukalaisvihaa. Mutta toisaalta historia voi vapauttaa, antaa äänen kärsineille, madaltaa kynnystä menneen käsittelylle ja luoda tietä sovintoon. Historian kautta voidaan edesauttaa rauhaa, ymmärrystä ja kehitystä.

Historialla on merkittävä rooli konfliktinjälkeisen yhteiskunnan psykologiassa. Martti Ahtisaari on kirjoittanut, että historian ymmärtäminen on välttämätön osa rauhanprosessia, sillä sen avulla voidaan vastata menneen vaikeisiin kysymyksiin, jotka selittävät konfliktin syttymistä ja sen tapahtumia. Historian merkitystä konfliktien jälkeisessä yhteiskunnassa tutkinut Sirkka Ahonen on todennut, että kriisinjälkeinen yhteiskunta etsii uusia näkökulmia ja merkityksiä menneestä, jotta henkinen ja fyysinen jälleenrakentaminen voidaan aloittaa. Toisaalta sodan jäljiltä muodostuva yhteiskunnallinen muisto on raskas taakka, ja sovittaminen ja vaikeiden asioiden avaaminen vaativat usein etäisyyttä tapahtuneeseen. 

Kansanedustaja Erkki Tuomioja on todennut, että historialla voi olla terapeuttinen vaikutus konfliktin jälkeen. Se auttaa kursimaan kokoon hajonnutta yhteisöä. Historiantutkijoiden Ville Kivimäki, Kirsi-Maria Hytönen ja Petri Karonen mukaan sodan kulttuurinen käsittely ja henkinen jälleenrakennus ovat osa valtioissa sodan jälkeen läpikäytävää ”rauhankriisiä”. Tämän monivaiheisen prosessin tarkoitus on palauttaa sota-ajan rakenteet vastaamaan rauhanajan tarpeita ja siihen kuuluvat esimerkiksi valtion vakauttaminen ja tulevaisuudenuskon luominen.

Selkeytyvä kuva menneestä voi olla ristiriitainen prosessi, mutta myös kuroa umpeen railoja. Se mahdollistaa keskustelua ja sovinnollisuutta ja moniäänisyydellä voidaan purkaa myyttejä. Esimerkiksi Pohjois-Irlannin konfliktin ratkaisemisessa, niin kutsuttuun Pitkänperjantain sopimukseen vuonna 1998 johtaneessa prosessissa, historia oli keskeisessä roolissa. Irlannin entinen ulkoministeri Eamon Gilmore totesi Ylelle vuonna 2016, että tällaisissa neuvotteluissa on taipumus vältellä historiaa, mutta Pohjois-Irlannin rauhanprosessissa tietoisesti päätettiin, että historiaa ja menneen tapahtumia tulee ymmärtää paremmin. Sen ei pidä olla roistojen ja sankarien historiaa, vaan ihmisten historiaa, jonka kautta lähestytään sovintoa ja rauhaa.

Kriittisellä historiantutkimuksella on merkitystä. Ymmärryksen kautta se voi auttaa konfliktien repimien suhteiden selittämisessä ja sovinnollisuuden lisäämisessä, ja sen avulla voidaan rakentaa kuvaa menneestä ja sen eri äänistä. Samalla tulisi päästä kohti empaattisempaa tapaa käsitellä ja muistaa asioita sekä purkaa myyttejä ja rajoja. Maailman mustavalkoiset totuudet ovat vaarallisia – ja olemattomia. Historiaa tulee ymmärtää myös siksi, ettei alistuta sen väärinkäytölle.

Lähteet:
Coming to Terms with a Dark Past – How Post-Conflict Societies Deal with History. Sirkka Ahonen (2012).
Helena Ranta Forum: https://www2.helsinki.fi/fi/konferenssit/helena-ranta-forum
Historian käyttö ja väärinkäyttö. Toim. Antti Blåfield. Siltala. (2016)
Voiko historiaa hyvittää? – Historiallisten vääryyksien korjaaminen ja anteeksiantaminen. Toim. Jan Löfström. (2012)
Rauhaton rauha – Suomalaiset ja sodan päättyminen 1944–1950. Toim. Ville Kivimäki & Kirsi-Maria Hytönen. (2015)
YLE Tiedeykkönen: Historian käyttö ja väärinkäyttö konflikteissa https://areena.yle.fi/podcastit/1-3394283