Puheenvuoroja turvallisuudesta 10/2018

Norsunluurannikon rauha on vielä hauras – Vuosi 2020 on turvallisuuden koetinkivi
 
Istun ranskalaisen toimittajakollegani Dorianin ja hänen paikallisen ystävänsä Jeannot'n kanssa oluella pienen baarin terassilla. Baari nököttää nuhjuisena Norsunluurannikon pääkaupungin Abidjanin köyhällä Anoumabon asuinalueella. Keskustelu soljuu maan ja taivaan välillä, kuten tavallista.
 
Yhtäkkiä ohi juoksee nuorisoporukka kovaäänisesti laulaen, yllään jalkapallojoukkueen treenipaidat. Lämmittelyä ennen futistreenejä.
 
Jeannot kiihtyy pahanpäiväisesti. Hän selittää ärsyyntyneenä nopealla abidjaninranskallaan, että ohi hölkännyt nuorisoporukka lauloi laulua, jonka sanoma oli: “me olemme täältä, tämä on meidän kotikorttelimme”. Hölkkäporukan nuoret ovat kuitenkin Jeannot'n mukaan tulleet pääosin Burkina Fasosta ja Guineasta, kuten monet tässä korttelissa asuvat.
 
Jeannot itsekin on kotoisin Burkina Fasosta mutta on asunut Norsunluurannikolla kertomansa mukaan 25 vuotta. Häntä kismittää, että häntä paljon lyhemmän aikaa Abidjanissa asuneet rehentelevät norsunluurannikkolaisuudella. Identiteetti pitää ansaita, Jeannot painottaa.
 
Jeannot'n reaktio kertoo paljon jännitteistä, joka Norsunluurannikolla edelleen kuohuu pinnan alla. Aikaa on kulunut vain seitsemän vuotta siitä, kun aseet vaikenivat Norsunluurannikon toisen sisällissodan päätteeksi. Ihmisten turvallisuudentunne ei ole vieläkään palautunut.
 
Norsunluurannikon politiikka on ollut pitkän linjan kristittyjen miespoliitikkojen temmellyskenttää. Kun lempeäksi diktaattoriksi luonnehdittu rautakansleri Félix Houphouët-Boigny kuoli vuonna 1993, hänen seuraajansa Henri Konan Bédié loi käsitteen ivoirité, norsunluurannikkolaisuus. Konan Bédien tavoitteena oli sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle Guineasta, Malista ja Burkina Fasosta tulleet muslimit, joita oli muuttanut edellisinä vuosikymmeninä massoittain töihin Norsunluurannikon eteläosan kahvi- ja kaakaoplantaaseille. Houphouët-Boigny oli viimeisinä vuosinaan antanut oman valtansa pönkittämiseksi heille äänioikeuden.
 
Turvallisuudentunteen kannalta on keskeistä, kenet hyväksytään osaksi täysivaltaista Norsunluurannikon kansaa. Noin puolet norsunluurannikkolaisista on muslimeja, valtaosa pohjoisessa, ja toinen puolikas kristittyjä, pääosin etelässä. Tästä juontuu maan poliittinen jako.
 
Vuosituhannen vaihteessa muslimien muodostamat kapinallisjoukot ryhtyivät avoimeen sotaan keskushallinnon kanssa, kun Lounais-Norsunluurannikon kristittyä bété-kansaa edustava Laurent Gbagbo nousi valtaan. Vastarinta henkilöityi Alassane Ouattaraan, pohjoisen muslimipoliitikkoon. Vuosina 2002–07 käydyssä ensimmäisessä sisällissodassa bétéihin liittyivät vielä kristityt baoulét, maan perinteinen valtaeliitti. Henkinen ja fyysinen jako kristittyihin sudisteihin ja muslimi-nordisteihin oli sinetöity, ja Norsunluurannikko jakautui keskeltä kahtia.
 
Jaetun turvallisuuden tunne sirpaloitui, kun pohjoisen kapinalliset hyökkäsivät Abidjaniin ja kävivät kristittyjen kimppuun ja samalla bétéjen ja baouléjen asejoukkiot terrorisoivat etelän muslimisiviilejä. Nämä haavat eivät ole vieläkään umpeutuneet. Abidjanissa osa kristityistä pitää norsunluurannikkolaisia muslimeja edelleen vieraina, muualta tulleina.
 
Toinen sisällissota syttyi vuoden 2010 presidentinvaalien yhteydessä, kun istuva presidentti Gbagbo ei suostunut ojentamaan valtikkaa vaalivoittajalle, pohjoisen muslimille Alassane Ouattaralle. Jälleen kerran muslimien ja kristittyjen välit kärjistyivät, vaikka Ouattara nousikin lopulta valtaan Ranskan armeijan tuella.
 
Anoumabon korttelissa lähes kaikki ovat muslimeja, monet Burkina Fasosta. Koko Abidjanissa muualta tulleita on arvioiden mukaan reilusti yli puolet väestöstä.
 
Kahden vuoden päästä Norsunluurannikolla äänestetään taas presidentinvaaleissa. Sisäistä poliittista taistelua käydään jo puolueissa, kuten paikalliset sanomalehdet kertovat. Kollegani Dorian ennustaa, että silloin Abidjanissa kuohuu taas. Yhteisen identiteetin ja tasa-arvoisen turvallisuuden rakentamisella se voitaisiin vielä välttää.
​
 
 Juho Takkunen