Manuel Valssin toilailut kielivät Euroopan syvenevästä integraatiosta ja tasa-arvon puutteesta

Häpeän, olen pettynyt, mikä huoranpenikka – sanoivat ranskalaiset ystäväni kommentoidessaan maansa entisen pääministerin pyrkimyksiä ensin Barcelonan pormestariksi ja viimeisimpänä Espanjan ulkoministeriksi. Pääministeri Manuel Valssin suuret suunnitelmat voi toki kuitata yhden miehen taisteluna tuulimyllyjä vastaan mutta tapauksesta voi vetää kaksi muutakin johtopäätöstä.

Ensin hieman taustaa. Vuonna 2017 sosialistipuolueen Manuel Valls pyrki tasavallan presidentiksi. Periaatteessa lähtökohdat olivat hänelle suotuisat sillä Valls oli saanut paljon julkisuutta toimiessaan kaksi vuotta pääministerinä.  Lopulta Valls kuitenkin hävisi Emmanuel Macronille. Vaalien jälkeen, Valls halusi mukaan Macronin En Marche liikkeeseen mutta häntä ei huolittu mukaan
 
Jouduttuaan poliittiseksi hylkiöksi Ranskassa, Valls pyrki kaksoiskansalaisena ensin Barcelonan pormestariksi, jossa hän kuitenkin epäonnistui. Viimeisimpänä, hän ilmoitti olevansa kiinnostunut Espanjan ulkoministerin tehtävästä. Näin Valls on tehnyt historiaa ensimmäisenä eurooppalaisena valtiopäämiehenä, joka on pyrkinyt naapurimaan johtoon. Eikä ole yllätys, että tämänkin lasikaton rikkoi mies. Siksi ensimmäinen johtopäätös Valssin tapauksesta on, että miehet mielletään vielä helpommin päättäjiksi – naisiin verrattuina.  On nimittäin vaikea kuvitella, että naispuolinen pääministeri pystyisi tai kehtaisi yrittää samanlaista temppua kuin Valls.
 
Esimerkiksi Ranskan presidentinvaaleissa vuonna 2012 vihreät asettivat ehdolle asianajaja Eva Jolyn, jonka ansioluettelossa komeili mittava ura asianajajana - etenkin korruption vastaisissa oikeusjutuissa. Joly oli tosin syntynyt Norjassa ja muuttanut Pariisiin vasta 20-vuotiaana työskennelläkseen Au Pairina. Kampanjan aikana oikeistopuolue tasavaltalaisten Francois Fillon kuitenkin arvosteli Jolya siitä, ettei hänellä ollut ”tarpeeksi ranskalaista arvopohjaa”.
 
Laajan turvallisuuden kannalta naisten vähättely päätöksenteossa on varsin ongelmallista - huomioiden, että rauhansopimukset kestävät usein kauemmin naisten osallistuessa aktiivisesti neuvotteluihin. Naisten panoksen merkitys huomattiin myös YK:ssa miltei 20 vuotta sitten, kun turvallisuusneuvosto hyväksyi naisten asemaa edistävän päätöslauselman 1325, joka tunnetaan tuttavallisemmin nimeltä ”naiset, rauha ja turvallisuus”.  
 
Siksi on rohkaisevaa huomata, että tasa-arvon kehityksen saralla on myös toivonpilkahduksia. Esimerkiksi vuonna 2018 julkaistu Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa toteutettu mielipidemittaus paljastaa, että 53 prosenttia eurooppalaisista koki, että naisten tulisi ottaa vielä merkittävämpi rooli poliittisessa päätöksenteossa. Ranskassa, naisten vahvempaa osallistumista puolsi mielipidemittauksen mukaan peräti 61 prosenttia.  Välimeren etelänpuolisissa maissa taas vastaava osuus oli 40 prosenttia.
 
Mutta takaisin Manuel Valssin tapaukseen, jonka perusteella voi vetää toisenkin johtopäätöksen: Euroopan integraatio syvenee nopeammin kuin mitä moni kuvittelee. Periaatteessa on mahdollista, että kaksoiskansalaisista kehittyisi uusi poliittinen luokka, joka voisi pyytää mandaattia useassa eri maassa. Tosin lähitulevaisuudessa lienee realistisempaa että, Euroopan Unionin parlamentin vaaleissa nähdään kansallisten listojen lisäksi yhteiseurooppalaisia vaalilistoja.
 
Integraatio merkitsee myös merkittäviä askelmerkkejä laajan turvallisuuden kannalta, niin kuin alati syvenevä poliittinen ja sotilaallinen yhteistyö, mikä on herättänyt paljonkin keskustelua Suomessa niin poliitikkojen kuin tutkijoiden keskuudessa. Siksi elämme erityisen jännittäviä aikoja Suomen ja Euroopan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehityksen suhteen.




Johannes Jauhiainen on WISEn Rauhan uralle-mentorointiohjelman alumni, joka työskentelee viestinnän parissa kansainvälisessä järjestössä. Ranskan lisäksi hän seuraa tiiviisti Välimeren tapahtumia.