#wisenjoulukalenteri Esittelyssä Pelastakaa Lapset -järjestö. Vastaajana vaikuttamistyön asiantuntija Tapio Laakso, joka edustaa järjestöä WISEn hallituksessa. Mitä ja millaista tahoa edustat sekä miten laajan turvallisuuden kysymykset nousevat työssänne esille? Pelastakaa Lapset on lastenoikeusjärjestö, joka työskentelee erityisesti kaikkein haavoittavimmassa asemassa olevien lasten kanssa. Pyrimme siihen, että lasten oikeudet toteutuisivat ja että myös lasten oma ääni kuuluisi. Kaikkien lasten oikeus yhdenvertaiseen kehitykseen on aivan keskeinen kokonaisturvallisuuden kysymys, koska se määrittää niin paljon siitä, millaista tulevaisuuden yhteiskuntaa rakennamme. Lapsiköyhyys ja lasten syrjäytymiskehitys on helppo nähdä myös kokonaisturvallisuuden kysymyksinä niin Suomessa kuin globaalisti. Ensi vuonna 100 vuotta täyttävä kansainvälinen Pelastakaa Lapset perustettiin I maailmansodan jälkeen auttamaan sodassa kärsineitä lapsia. Tämä on valitettavasti edelleen tärkeä osa työtämme. Joka kuudes lapsi maailmassa elää konfliktialueella. Mitä turvallisuus järjestöllenne merkitsee? Lapsen turvallinen kasvuympäristö on Pelastakaa Lasten keskeinen huolenaihe ja tavoite. Jokaisella lapsella on oikeus täysimääräiseen kehitykseen ilman väkivallan, kaltoinkohtelun tai syrjinnän pelkoa. Mikä positiivinen askel tai kehityskulku laajan turvallisuuden kentällä on jäänyt kuluneelta vuodelta erityisesti mieleesi? Itselleni on syntynyt vaikutelma, että kaikkien uhkien keskellä maailmalla on havahduttu tarpeeseen puolustaa monenkeskistä sääntöperustaista järjestelmää. Myös Suomen kaltaisten pienten valtioiden on avattava suunsa, jos haluamme, ettei kansainvälinen politiikka pyöri pelkästään isojen sanelun mukaisesti. Emme voi olettaa, että isommat valtiot tekevät tämän puolestamme. Siksi Suomen pitää myös itse pitää näistä säännöistä kiinni, silloinkin kun se tuntuu vaikealta. Lapsen oikeuksien varmistaminen turvapaikkapolitiikassa ja asekaupan rajoittaminen ovat niitä kysymyksiä, joissa Suomen oma vastuullisuus mitataan. Vaikka Jemen on myös hirvittävä esimerkki, haluan mainita sen silti. Usean vuoden sotimisen jälkeen Jemenin konflikti on vihdoin kansainvälisen keskustelun keskiössä. Uuden vuoden toiveeni on, että se tarkoittaisi rauhaa Jemenin lapsille. Mitä odotat alkavalta, jo poliittisen huippuvuoden nimityksenkin saaneelta vuodelta 2019 erityisesti turvallisuuden saralla? Toivon, että tuleva hallitus todella ottaa turvallisuuteen laajan näkökulman. Se tarkoittaisi valmiutta panostaa erityisesti lasten oikeuksien toteutumiseen niin Suomessa kuin ulkomailla. Lapsiin investoiminen on investointi tulevaisuuteen. Suomen pitää kääntää kehitysrahoitus selkeälle kasvu-uralle ja päättää uskottavasta polusta, joka toteuttaa kansainvälisen sitoumuksen ohjata 0,7 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysyhteistyöhön. EU-puheenjohtajamaana Suomi on keskeisellä tavalla vaikuttamassa unionin tulevaan rahoituskehykseen. Tässä on paikka varmistaa, että EU:n budjetti kohdistuu lapsiköyhyyden vähentämiseen. Näkisin mielelläni Suomen korostavan nimenomaan lapsen oikeuksien toteutumista osana globaalia vastuuta. Esimerkiksi konfliktitilanteissa koulutuksesta ja lasten suojelemisesta huolehtiminen on aivan keskeistä, jotta konfliktin jälkeen olisi parempi tilanne, jolle rakentaa uutta. Vastaavasti olisi tärkeää, että Suomi jatkaa panostamista kansainväliseen kriisinhallintaan niin siviili- kuin sotilaspuolella, mutta myös kriisinhallinnassa siviiliensuojelun ja lastensuojelun osaamiseen. Kerro vielä lukijoille hyvä kirja- tai artikkelivinkki ajankohtaista laajan turvallisuuden keskustelua koskien. Pelastakaa Lasten työssä on keskeistä tehdä lasten oma ääni kuuluvaksi – etenkin niiden lasten, joiden on kaikkein vaikeinta tulla kuulluiksi. Tuore raporttimme From Europe to Afghanistan on hyvä esimerkki tästä. Raporttiin on haastateltu Euroopasta Afghanistaniin palautettuja lapsia heidän kokemuksistaan. Näiden lasten kokemuksista nostetaan esille joukko suosituksia hallituksille ja viranomaisille, jotta lapsen etu toteutuisi turvapaikkapolitiikassa. Save the Children: From Europe to Afghanistan – Experiences of Child Returnees. https://resourcecentre.savethechildren.net/…/sc-from_europe… *** Lisää tietoa osoitteessa https://www.pelastakaalapset.fi
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkisto
June 2024
|