BLOGI 6/2020 #wisetalks

​Arkikeskustelut rakentavat tilannekuvaa

Turvallisuuden, kriisien, konfliktien ja sodan kuva on jatkuvassa liikkeessä.  Turvallisuutta uhkaavien syiden ja seurausten erottamisesta on tullut monin tavoin verkottuneessa toimintaympäristössä entistäkin haastavampaa. Silti samaan aikaan tietoa on oletettavasti saatavana enemmän ja nopeammin kuin koskaan ennen. Ilmiöt ja yksittäiset osatekijät vaikuttavat toisiinsa myös odottamattomilla tavoilla, ja kokonaisuus saa jatkuvasti uusia käänteitä mediayhteiskunnan eri areenoilla - reaaliajassa.

Turvallisuusasiantuntijat ja tutkijat eivät ole toistaiseksi löytäneet yhtä ja kaiken kattavaa määritelmää sille, mitä turvallisuudella tarkoitetaan. Yhtäältä turvallisuudella voidaan viitata inhimilliseen ja varsin henkilökohtaiseen tunnekokemukseen, toisaalta itseään jatkuvasti itseään systemaattisesti erilaisten mittareiden avulla analysoivaan ja jatkuvasti kehittämään pyrkivän organisaation tavoitteeseen – sekä kaikkeen siltä väliltä, ja ympäriltä.

Huomio turvallisuuteen ja sen rakentumiseen kiinnittyy tavallisesti kuitenkin vasta silloin, kun jokin on pielessä. Inhimillistä. Siten voidaksemme ymmärtää, mistä osatekijöistä turvallisuus missäkin kontekstissa muodostuu, ja miten sitä voidaan kehittää, tarvitaan tietoista, jatkuvaa ja monialaista keskustelua.  

Toimintaympäristöissä, joissa turvallisuuden on totuttu olevan hyvällä tasolla, voi äkkiseltään tosiaan tuntua siltä, että hiuksia halkovan turvallisuuskeskustelun tavoitteena olisi rakentavan otteen sijaan maalailla piruja seinille tai keksiä syitä, miksi jokin hanke ei onnistuisi. Esitetyt kysymykset ja huomiot voivat tuntua jopa arvostelevilta ja tässä erottuu yksi arkinen ja inhimillinen syy sille, miksi ennakointi on usein vaikeaa.

Turvallisuuskeskustelun lähtökohta on arvostelun sijaan kuitenkin tavoite tuoda hyvän sään aikana näkyviin sellaisia tekijöitä, joiden pohjalta organisaatio voi kehittää toimintaansa ja joiden avulla virheitä voitaisiin välttää. Virheellä tarkoitetaan turvallisuuskeskustelussa tahatonta väärää valintaa tilanteessa ja se on ilmiönä oleellinen erottaa tahallisesta rikkomuksesta. Ytimessä on tavoite löytää mahdollisia ei-toivottuja tapahtumakulkuja, virheen paikkoja sekä taustalla piileviä syitä – syyllisiä ei etsitä keskustelun missään vaiheessa.

Turvallisuustutkinnoissa on havaittu, että tyypillisesti yksittäistä onnettomuutta edeltää tapahtumaketju, jonka taustalta löytyy tutkittaessa lukuisia erilaisia läheltä piti -tilanteita tai epäsuotuisia tapahtumakulkuja. On tavallista, että joku on huomannut asian tilan, mutta ei ole joko tullut sanoneeksi asiasta kenellekään toiselle tai tämä joku ei ole tullut kuulluksi. On kuitenkin nähty myös tilanteita, joissa yhden yksittäisen ihmisen tilannetajuinen huomio ja toiminta ovat saaneet aikaan tapahtumaketjun, joka on pelastanut ihmishenkiä.
Toisin sanoen: keskustelu voi muuttaa ei-toivottavan tapahtumaketjun suunnan.

Elämme parhaillaan tilanteessa, jossa koronapandemian vaikutukset ovat vaikuttaneet arkisiin keskusteluyhteyksiimme monin tavoin. Omassa arjessa ruutuaika erilaisten verkkokokousalustojen, Twitterin ja verkkouutisten äärellä on moninkertaistunut ja vastaavasti spontaanit kahvipöytäkohtaamiset ja muut epäviralliset kohtaamiset ovat vähentyneet merkittävästi. Todennäköisesti algoritmit määrittelevät keskusteluyhteyksiäni päivän aikana enemmän kuin muistan ajatella.

Olosuhteet yhdessä oman toimintakykymme kanssa vaikuttavat tilannekuvaamme merkittävällä tavalla. Turvallisuuden ja poikkeustilannevalmiuden perustat rakennetaan lopulta arkisissa valinnoissamme. Siten sen lisäksi, että analysoimme toimintaympäristöämme laajemmin, on tärkeää säännöllisesti tarkastella sitä, mitä itse tekee. Siispä kysyn, milloin viimeksi analysoit sitä, millaiset keskustelut vaikuttavat omaan arkiseen tilannekuvaasi juuri nyt?

Analyysin ei tarvitse olla monimutkainen prosessi, yksinkertaiset kysymykset toimivat hyvin. Nappaa seuraavalla kahvitauolla kynää ja paperia, piirrä paperin keskelle pystyviiva. Kirjaa vasempaan sarakkeeseen ihmiset ja verkostot, jossa operoit, oikeaan asiasanoja, joiden tulisi arkisessa tilannekuvassasi näkyä. Mitä näen ja mitä en näe, mutta pitäisi nähdä? Kenen kanssa kannattaisi keskustella, jotta tilannekuvani tarkentuisi ja eläisi ajassa? Entä mistä puhun silloin, kun mitään ongelmia ei ole näkyvissä ja kaikki on hyvin?

Koska koronapandemiaa ei olla vielä taltutettu eikä virus ainakaan poista maailman muita turvallisuusuhkia, jaksamista meiltä kysytään jatkossakin. Tiedämme, että ihminen ajattelee yli 70 000 ajatusta päivässä ja sillä, mitä keskustelua käymme itsemme kanssa, on valtava merkitys kaikkeen olemiseemme. Siten, ennen kuin lopetat kahvitaukosi, kysythän vielä itseltäsi, mitä sinulle kuuluu?
 
Kirjoittajasta

KM Minna Ruolanto osallistui WISE:n mentoriohjelmaan aktorina 2017-2018 ja on sen jälkeen jatkanut ohjelmassa mentorin roolissa. Mentorina hän on toiminut vuosia myös moniammatillisessa Suomen Mentorit ry:n verkostossa. Ruolanto on tutkimusvapaalla lentoturvallisuuden kehittämisen parista, toimii pooliopettajana Puolustusvoimien kansainvälisessä keskuksessa, ja on Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen jatko-opiskelija. Tekeillä oleva väitöskirja käsittelee inhimillistä tekijää (human factor) ymmärtävien ei-teknisten taitojen ilmentymistä kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kontekstissa. 
 
WISE:n Rauhan uralle -mentorointiohjelman tavoitteena on syventää nuorten asiantuntijoiden osaamista kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan eri osa-alueista, mm. siviilikriisinhallinnasta, rauhanrakentamisesta ​ja humanitaarisesta toiminnasta sekä lisätä dialogia asiantuntijoiden ja aktorien välillä, jakaa ainutlaatuista kokemustietoa eteenpäin ja kehittää alaa. Lue lisää täältä.