Salaado Qasim: Nuorten osallistuminen päätöksentekoprosessiin

BLOGI 1/2020 #WISETALKS
Lukiolainen Tatu Aapro kirjoitti 4.11.2019 Helsingin Sanomien mielipideosastolla nuorten heikoista vaikutusmahdollisuuksista Omastadi-hankkeen suhteen. Aapron mielestä hanke oli pettymys, sillä huolimatta nuorten äänestysmahdollisuuksista ”tätihankkeet” voittavat aina, koska aikuiset äänestävät aktiivisemmin. Mielipidekirjoitus kuvastaa nuorten huolta omista vaikutusmahdollisuuksista päätöksenteossa. Onko nuorilla todellisia mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoprosessiin, vai onko osallistuminen vain näennäistä?

Osallisuuden edistäminen on ollut tärkeää suomalaiselle lapsi – ja nuorisopolitiikalle jo 1990-luvun puolestavälistä lähtien, ja se on turvattu myös Suomen lainsäädännön parissa. YK:n lasten oikeuksien sopimuksen 12 artikla velvoittaa sopimusvaltiot takaamaan lapsille oikeuden mielipiteidensä vapaaseen ilmaisemiseen sekä mahdollisuuden tulla kuulluksi lasta koskevissa hallinnollisissa sekä oikeudellisissa toimissa. Lainsäädännöllisistä seikoista huolimatta osallistaminen on jäänyt kauas tavoitteistaan. Yksi syy tähän on nuorten kokema tunne siitä, ettei heitä kuunnella.

Valtioneuvoston nuorille ja lapsille tekemän kyselyn tulosten mukaan lähes puolet on sitä mieltä, että aikuiset kuuntelevat heitä lähes aina. Hieman yli kolmasosa tunsi, että heitä kuunnellaan joskus. Vain 14 prosenttia koki, että heitä ei kuunnella lainkaan. Ongelma ei tunnukaan olevan aikuisten kuuntelutaidoissa eikä heidän suhtautumisessaan lasten ja nuorten mielipiteisiin. Kysely paljastaan, että lähes kaksi kolmasosaa vastaajista koki aikuisten ottavan heidän mielipiteensä vakavasti. Ainoastaan hallinnon ja median kohdalla vastaajat kokivat, että heidän mielipiteillään ei ole paljolti väliä. Tämä selittynee kuitenkin sillä, että varsinkin lapsille nämä asiat näyttäytyvät hyvinkin kaukaisina.

Kyselyn mukaan tuntemus vaikutusvallasta näyttäytyy myös hyvin alhaisena hallinnon ja koulun asioiden kohdalla. Lapset ja nuoret kokevat pystyvänsä vaikuttamaan kotia koskeviin päätöksiin, mutta sen ulkopuolella päätösmahdollisuudet jäävät alhaisiksi kuin Pohjoismaissa yleensä. Oppilaskunnat ja auttavat puhelimet koettiin edistävän merkittävimmin oikeutta saada äänensä kuuluviin. Poliittisten toimielimien kuten eduskunnan toiminnan ei vastaavasti koettu edesauttavan asiaa paljoakaan. Sen sijaan paikalliset nuorisovaltuustot, koulu ja Lasten parlamentti koettiin vaikutusvaltaisiksi, joskin vain heidän kohdalla jotka olivat tietoisia näiden elinten toiminnasta.

Tuntuu, että nuoret ovat hyvin tietoisia omista osallistumismahdollisuuksistaan päätöksenteon saralla, mutta heidän äänensä jää tästä huolimatta usein puuttumaan. Kyse ei olekaan siitä, etteivätkö nuoret tietäisi ja haluaisi vaikuttaa, vaan syy löytyy arvatenkin aikuisista, jotka asioista päättävät. Nuoria ei nimittäin kuunnella tarpeeksi vakavasti, mikä heijastuu siihen, että heiltä kysytään asioista mielipidettä vasta sitten, kun päätökset on jo tehty. Asiasta voidaan kysyä pikaisesti aiemmin, mutta niitä ei kirjata ylös tai käsitellä vakavasti. Nuorten mielipiteitä vähätellään ja heidän kanssaan ei haluta keskustella. Nuoria pidetään vähäpätöisimpinä, kokemattomampina ja keskenkasvuisina ihmisinä, joille tärkeintä on oppiminen, ei vaikuttaminen. Tämän asenteen tulisi muuttua, jotta nuorten osallistaminen kasvaisi merkittävästi.

Positiivisena asiana on nähtävissä kuitenkin se, että nuorten vaikuttajaryhmien ja -valtuustojen tilanne on parantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suunta on siis oikea. Muutosta on tapahtunut erityisesti paikallisella tasolla, mutta kansallisella ja kansainvälisellä kentällä nuoret eivät ole osallisina päätöksissä. On kuitenkin tärkeää, että nuoret voivat vaikuttaa päätöksiin edes vähän. Se vahvistaa heidän kokemustaan yhteisöön kuulumisesta ja osallisuudesta, mikä auttaa ehkäisemään esimerkiksi syrjäytymistä.

Vielä tänäkään päivänä useat nuoret eivät usko yhteiskunnallisiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Tämä näkyy erityisesti nuorten alhaisessa äänestysprosentissa. Asian muuttumiseen tarvittaisiin aitoja kohtaamisia ja asennemuutosta aikuisten keskuudessa. Jos nuorten mielipiteitä vähätellään, eivät he uskalla pian ilmaista niitä ollenkaan. Vähättely on valitettavan tuttua nuorten ilmastoaktivismin parissa, kun aikuiset eivät ota nuorten huolta ilmastosta tosissaan, vaan kutsuvat heidän mielipiteitään ”aivopesuksi” ja ”ilmastonhömpötykseksi”.

Näyttää kuitenkin siltä, että nuoret sukupolvet ovat tietoisia omista vaikutusmahdollisuuksistaan, eivätkä pelkää haastaa vanhempia sukupolvia omilla mielipiteillään. Tärkeää kuitenkin olisi, että nuoret tulisivat näkyvimmin mukaan myös päätöksenteon pariin. Nuorilla on mahdollisuuksia osallistua, mutta heitä täytyy auttaa ja kannustaa siihen enemmän.  Avuksi tähän tarvitaan niin kouluja kuin yhteiskunnallisia järjestöjäkin.
 
***
​
Kirjoittaja työskentelee opettajana, EU-uralähettiläänä Helsingin yliopistossa sekä Rauhan ja Hyvinvoinnin järjestön puheenjohtajana korkeakouluopintojensa ohella.

Lähteet:
Hipp, Tiia; Pollari, Kirsi ja Luoma, Saga, 2018. Nuorten äänen pitää kuulua! Nuorten osallisuus päätöksenteossa. Lastensuojelun Keskusliitto. Verkkojulkaisu 6/2018.
Nuorisotutkimusseura RY 2012. Lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuudet vaihtelevat kuntakohtaisesti. Verkkouutinen, 30.3.2012. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/ajankohtaista/uutiset/633-lasten-ja-nuorten-vaikutusmahdollisuudet-vaihtelevat-kuntakohtaisesti.
Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2011. Lasten ja nuorten osallistuminen päätöksentekoon Suomessa Euroopan neuvoston politiikkatutkinta. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2011:27.
​