ARTIKKELI 7/2019 #wisewords

Emma Hakala on valtiotieteiden tohtori ja vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa. Hän on lisäksi BIOS-tutkimusyksikön jäsen. Hakala tarkastelee tutkimuksessaan ilmastonmuutosta erityisesti geopolitiikan ja globaalin turvallisuuden kysymyksenä.


Ilmastoturvallisuus - Voimapolitiikkaa vai globaalia oikeudenmukaisuutta?

Vuoden 2019 alussa Maailman talousfoorumin (WEF) Davosin-kokouksen yhteydessä uutisoitiin, että ilmastonmuutos nähdään kansainvälisesti tämän hetken suurimpana globaalina uhkana. Vastaajat 26 maassa sijoittivat sen niin ISIS-terroristijärjestön, kyberiskujen kuin maailmantalouden ongelmien edelle. Ilmastonmuutos nousi turvallisuuskysymyksenä aiheeksi myös Davosissa maailman johtavien poliitikkojen ja talousmaailman edustajien kesken, mitä on pidetty yhtenä osoituksena uhkakuvan tiedostamisesta korkealla poliittisella tasolla.
 
Ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutuksista on itse asiassa puhuttu jo pitkään, eikä pelkästään poliittisessa marginaalissa. Niin Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama, YK:n pääsihteeri Antonio Guterres kuin Suomessa presidentti Sauli Niinistö ovat todenneet ilmastonmuutoksen suurimmaksi maailmaa uhkaavaksi tekijäksi. Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon on toistuvasti maininnut ilmastonmuutoksen uhkana kansalliselle turvallisuudelle, myös sen jälkeen, kun ilmastonmuutoksen torjuntaan kielteisesti suhtautuva nykyinen presidentti Donald Trump nousi valtaan.
 
Korkealta taholta esitetyt lausunnot saavat paljon huomiota, mutta niissä ei yleensä tarjota ratkaisuja uhkien torjumiseksi. Julkisessa keskustelussa jää myös usein epäselväksi, millaisia ilmastonmuutoksen konkreettiset turvallisuusvaikutukset ovat ja keneen ne kohdistuvat. Uhkakuvat on helppo kuitata pelkkänä puheena, jolloin ne eivät välttämättä juuri edistä vastatoimia. Tosiasiassa vaikutukset näkyvät jo, mutta niistä kärsivät erityisesti heikoimmassa ja haavoittuvimmassa asemassa olevat. Davosin kokoussalien ja ilmastonmuutoksen todellisuuden välillä ammottaa jyrkkä kuilu.
 
Ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisia uhkia on pyritty hahmottamaan tarkemmin tutkimuksessa. Ilmastoturvallisuus on kuitenkin tutkimusalana varsin laaja, eikä se siksi helposti taivu yleispäteviksi johtopäätöksiksi. Esimerkiksi Tsad-järvellä muuttuvien ilmasto-olosuhteiden on todettu paitsi lisäävän konfliktiherkkyyttä, myös vaarantavan ihmisten elinolosuhteita uhkaamalla ruokaturvaa ja elinkeinoja. Bangladeshissa merenpinnan nousu ja äärisääilmiöiden yleistyminen pakottavat alavien ranta-alueiden asukkaat jättämään kotinsa ja luopumaan perinteisistä elinkeinoista, kuten kalastuksesta.
 
Toisaalta esimerkiksi Syyrian konfliktin kohdalla tutkimuksen pohjalta on myös kritisoitu suoraviivaisimpia väitteitä ilmastonmuutoksen ratkaisevasta roolista levottomuuksien laukaisijana. Sisällissodan taustalla voi kyllä nähdä historiallisen pahan kuivuuskauden, joka ajoi ihmiset maalta kaupunkeihin ja pahensi paikallisesti pulaa vedestä ja muista resursseista. Tämän on katsottu kärjistäneen jo kyteneet levottomuudet räjähdyspisteeseen. Toisaalta koko Syyrian sisällissodan leimaaminen tällä perusteella “ilmastokonfliktiksi” olisi karkea yksinkertaistus. Pahimmillaan sen korostaminen voi hämärtää useiden muiden konfliktiin johtaneiden tekijöiden roolia.
 
Moni tutkija onkin esittänyt, että esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja konfliktien välisten syy-seuraussuhteiden todistelusta tulisi edetä kohti moniulotteisempien turvallisuusvaikutusten tutkimusta. Esimerkiksi konfliktien ehkäisyn kannalta ei ole olennaista päätyä kategoriseen johtopäätökseen, että ilmastonmuutos lisää konfliktiherkkyyttä aina ja kaikkialla. Sen sijaan on hyödyllistä tietää, miten muuttuva ympäristö horjuttaa ruokaturvaa tai tuhoaa perinteisiä elinkeinoja, ja miten nämä tekijät puolestaan vaikuttavat yhteiskunnalliseen vakauteen. Globalisoituneessa maailmassa näennäisesti paikalliset vaikutukset saattavat myös aiheuttaa ennakoimattomia kerrannaisvaikutuksia hyvinkin laajalla mittakaavalla esimerkiksi kansainvälisen tuotantoketjujen häiriöinä. 
 
Yksi tapa jäsentää ilmastoturvallisuuskeskustelua on tarkastella sitä kolmen eri tason vaikutussuhteina. Ensimmäisenä ovat tällöin paikalliset vaikutukset, jotka viittaavat suoriin sää- ja ilmastoriskeihin sekä niiden yhteiskunnallisiin seurauksiin. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tulvat tai hirmumyrskyt, tai toisaalta rankkasateiden aiheuttamat laaja-alaiset sähkökatkokset.
 
Toisen ilmastoturvallisuuden tason muodostavat geopoliittiset vaikutukset. Niissä ekologiset riskit yhdistyvät poliittisiin ja taloudellisiin seurauksiin, ja ne myös yleensä ulottuvat yli valtiorajojen. Ehkä ilmeisin esimerkki geopoliittisista vaikutuksista ovat konfliktit, mutta niitä voivat olla myös muun muassa ruoan- ja energiantuotannon häiriöt. Näitä vaikutuksia on kuitenkin varsin hankala ennakoida, sillä yhteiskunnallisten seurausten ennustaminen on vielä ympäristötekijöitäkin hankalampaa. 
 
Kolmantena tasona ovat rakenteelliset turvallisuusvaikutukset, jotka viittaavat ilmastonmuutoksen torjumisen ja siihen sopeutumisen seurauksiin. Riittävät päästövähennykset edellyttävät etenkin energiantuotantoon ja mahdollisesti koko talousjärjestelmään niin suuria muutoksia, että ne vaikuttavat väistämättä myös geopolitiikkaan ja turvallisuuteen. Hiili-intensiivisestä tuotannosta luopuminen synnyttää voittajia ja häviäjiä niin maiden välillä kuin yhteiskuntien sisällä. Ilmastonmuutoksen tehokkaasta torjumisesta ei missään nimessä voi tinkiä, mutta sen mahdollisia haittoja olisi pyrittävä ennakoimaan ja lievittämään.
 
Ilmastoturvallisuuden hahmottaminen eri tasoilla auttaa näkemään sen hienovaraisempia ulottuvuuksia. Erityisesti geopoliittinen ja rakenteellinen taso korostavat ilmastoturvallisuuden globaaleja vaikutuksia, jotka tulevatkoskemaan myös länsimaita. Keskustelu on toistaiseksi keskittynyt pääasiassa kehitysmaihin, joissa riskit ovat akuuteimmat ja joiden kykyä varautua riskeihin on pidetty heikoimpana. Tällöin tosin unohtuu, että länsimaissakaan pelkkä resurssien olemassaolo ei vielä tarkoita, että varautumista olisi tehty. Suurempi ongelma nykykeskustelun painotuksessa on sen luoma asetelma, jossa kehitysmaat nähdään lähinnä toimenpiteiden kohteina ja avun vastaanottajina. Näin yksipuoliselta pohjalta tuskin syntyy parhaita mahdollisia ratkaisuja - varsinkaan jos länsimaat tarttuvat pääasiassa sellaisiin ongelmiin, joista uskovat olevan seurauksia itselleen.
 
Tästä näkökulmasta ilmastoturvallisuus liittyy olennaisesti oikeudenmukaisuuteen, niin globaalisti kuin yhteiskuntien sisällä. Ilmastonmuutoksen on jo nyt todettu lisäävän taloudellista eriarvoisuutta maiden välillä, kun kehitysmaat kärsivät vaikutuksista länsimaita enemmän. Sama pätee tutkimusten mukaan myös maiden sisällä. Toisaalta mikäli ilmastonmuutoksen vastaisia toimia pidetään epäoikeudenmukaisina tai eriarvoisuutta lisäävinä, voivat myös ne johtaa vastustukseen ja yhteiskunnallisen keskustelun kärjistymiseen. Myös turvallisuuden ja vakauden kannalta on siten tärkeää, että oikeudenmukaisuus huomioidaan kaikessa ilmastopolitiikassa.
 
Käytännön ratkaisuja ilmastoturvallisuuden edistämiseen on tähän mennessä haettu lähinnä kansainvälisten järjestöjen tasolla, etenkin YK:ssa. Myös YK:n turvallisuusneuvosto on käsitellyt aihetta ja tunnistanut muuttuvan ilmaston roolin konfliktien taustalla. Yleisempiä suosituksia tai toimenpide-ehdotuksia se ei kuitenkaan ole päätöslauselmissaan esittänyt. Toisaalta mitään yksittäistä vastakeinoa ilmastonmuutoksen uhkaan ei liene löydettävissäkään. Pikemmin se edellyttää vähittäistä ja monella eri alalla tapahtuvaa ilmastoriskien tunnistamista sekä varautumis- ja ennakointityötä. Juuri tässä piilee hyöty turvallisuusajattelun lainaamisesta osaksi ilmastopolitiikan keinovalikoimaa: sen piirissä on jo olemassa riskianalyysin kaltaisia käytäntöjä, jotka voivat auttaa ilmastonmuutoksen ja sen seurausten torjumisessa.
 
Jatkossa on kuitenkin yhä tärkeämpää, että myös globaalin etelän ja kansalaisyhteiskunnan äänet kuuluvat ilmastoturvallisuudessa entistä enemmän. Perinteinen turvallisuuspolitiikka tai pelkästään kansalliseen turvallisuuteen nojaava ajattelu eivät missään nimessä riitä torjumaan ilmastonmuutoksen uhkia. Aitoja toimia eivät välttämättä takaa myöskään suurvaltapoliitikkojen maalaamat uhkakuvat. Kansalaisjärjestöjen vahvempi mukaantulo ilmastoturvallisuuskeskusteluun auttaisi pitämään esillä paikallistason kokemuksista ja tarpeista. Moniäänisyys antaa myös paremmat lähtökohdat löytää oikeudenmukaisia ratkaisuja, joiden varaan ilmastoturvallisuuden täytyy rakentua.